Rouva Koiviston päiväkirja: ”Tuntuu oudolta, että vaalit ovat jo muutaman päivän kuluttua enkä havaitse itsessäni vaalikuumetta”
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 64 kirjoittaja toteaa valeissa ehdolla olevat sisukkaiksi.
Tellervo Koiviston 64. pakina, Suomen Kuvalehti numero 12/1970.
Istuin eräässä kokouksessa keskustelemassa seuraavan kokouksen ajankohdasta. Sopiva päivä oli jo löytymässä kun mukana ollut näyttelijä kalenteriaan tutkittuaan huomautti: ”Mutta silloinhan on valtakunnallinen vapaapäivä.”
Seurasi hiljaisuus ja hämmästeleviä ilmeitä puolin ja toisin. Kun sanat sitten taas otettiin käyttöön selvisi, että valtakunnallinen vapaapäivä, niin mukavalta kuin se kuulostikin, ei sisältynyt muiden läsnäolevien työehtosopimuksiin.
Kun perheeni muut jäsenet pari viikkoa sitten arjesta huolimatta ottivat suksensa ja matkustivat maalle, oletin ilman muuta kysymyksessä olevan valtakunnallisen vapaaviikon ja liityin seuraan. Vasta viime viikolla älysin ettei loma ollut koskenutkaan ihan kaikkia. Joku – grafologin lausunnon mukaan ”miehisellä mielikuvituksella varustettu hiihtolomasta haaveileva henkilö” – oli joutunut tekemään töitä minunkin puolestani.
Olen hirveän pahoillani ja toivon työn tekijän saavan kaipaamansa loman ennen kuin hankikanto lopullisesti estää lumiukkojen muovaamisen.
Lomasta haaveilevia henkilöitä lienee eniten tällä hetkellä politiikantekijöiden keskuudessa. Hallitus kaipaa lopullista lomaa, eduskunta lomaa, jota ei koskaan tullut ja edustajaehdokkaat lomautusta ehdokkuudesta.
Tuntuu oudolta, että vaalit ovat jo muutaman päivän kuluttua enkä havaitse itsessäni minkäänlaista vaalikuumetta. En ole tehnyt ainuttakaan vaaliveikkausta ja vedonlyönnissä – sekin tapahtui jo vuosi sitten – olen mukana vain todistajana. Oireet ovat huolestuttavat, mutta vielä en vaivu epätoivoon. Vasta jos maanantai-iltana alan haukotella tavanomaiseen aikaan, on jotakin kohdaltani mennyt perusteellisesti vinoon.
Kaikesta päättäen vaalitulokset ovat erittäin mielenkiintoisia nyt niin kuin ennenkin. Mielenkiinnon pääkohde on puolueiden keskinäiset voimasuhteet, mutta sen ohella on useita alakohteita. Puolueita voidaan yhteenlaskea ja ryhmitellä monella tavalla: oikeisto-vasemmisto, äärioikea-oikea-vähemmän oikea, keskusta-superkeskusta, äärivasemmiston vasemmiston äärivasemmisto ja tietenkin vielä Vennamo-muut.
Henkilövalinnoista riittää pohdintaa lähes loputtomiin: kuka valittiin ja miksi, kuka putosi ja miksi, kuka valituista lukeutuu saarislaisiin kuka sinisalolaisiin kuka muuten vain salolaisiin, kuka on perinteinen kuka radikaali ja kuka on nainen, kuka mies.
Olen etäältä seurannut muutamien ensi kertaa eduskuntaan yrittävien ponnisteluja ja vakuuttautunut sitä, että silläkin alalla työmies on leipänsä ansainnut. Ehdokkaan ensimmäisiin edellytyksiin kuuluu maankuulu sisu. Pitää olla mahdottomasti sisua jottei sisu mene kurkkuun kesken kaiken.
Ehdokkaan on yleensä aloitettava poliittinen uransa jo vuosia ennen vaaleja. Hänen on oltava mukana yhdistyksissä, juostava kokouksissa, tehtävä monenmoista vähäpätöistä työtä päästäkseen esille. Varsinaiseen vaalityöhönkin on ryhdyttävä kuukausia ennen vaaleja. On laadittavia suunnitelmia, tehtävä puheita, kierrettävä kyliä, osallistuttava paneeleihin ja juotava kahvia. Ehdokkaalla ei ole varaa ”herranelkeisiin” sillä ääntenkerääjän on oltava nöyrä ja kumarruttava ottamaan marjakin maasta.
Nykyaikainen vaalityö vaatii myös rahaa tai ainakin se, jolla sitä on, on muita paremmassa asemassa. Jos rahaa ei ole, voi sitä yrittää kerjätä tai vipata. Kun mainoslaskujen aika koittaa, siirrytään yhdessä ja toisessa ehdokasperheessä kaurapuuroon. Sitäkin voi syödä hymyssä suin silloin kun omalle kohdalle on osunut voitto. Päinvastaisessa tapauksessa voi nauttija tuntea saaneensa tupla-annoksen kohtalon karvaasta kalkista.
Kaikki me vaadimme demokratiaa – enemmän tai vähemmän. Valtaosa ei kuitenkaan tee muuta sen toteutumiseksi kuin käy äänestämässä – Hyvä niinkin.
Voisimme sentään joskus, vaikkapa vaalien jälkeen, antaa kiitosta ja tunnustusta niille, jotka tekevät enemmän, kaikille suuren, pienen ja pienenpienenkin politiikan työntekijöille.