Rouva Koiviston päiväkirja: ”Tuhannen auton päivittäisen jäljen sanotaan olevan kolme tonnia hiilimonoksidia ilmaan”
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 33 mietityttää luonnonvarojen tuhlaus.
Tellervo Koiviston 33. pakina, Suomen Kuvalehti numero 27/1969.
Rakas päiväkirja. Järven asumattomalla rannalla toikkaroi joukko miehiä vapaata viikonloppua viettäen. Pelataan korttia, pullo kiertää, kiroillaan, joku sammuu. Miessakki ei sovi kesäkoreaan luontoon, ohikulkijoita harmittaa. Korjaisivat edes jälkensä tai jättäisivät pullot rikkomatta! On se kumma, ettei kansa opi minkäänmoisia tapoja!
Perjantai-iltaisin lähtee osa helsinkiläisistä autoillaan kaupungista. Ahkeria, yritteliäitä, kunnon kansalaisia. Muutamat ovat lähdössä lomamatkalle, toiset pienelle huviajelulle, monien päämääränä on oma mökki tai huvila.
Jokainen auto jättää jälkensä. Tuhannen auton päivittäisen jäljen sanotaan olevan kolme tonnia hiilimonoksidia eli häkää ilmaan.
Harvemmin liikennöidyllä alueella tuota saastetta ei kauan huomaa, mutta tyynellä ilmalla on Helsingin vilkkaimmilla kaduilla saastemäärä, joka ylittää monenkertaisesti terveelle ihmiselle suositeltavan enimmäismäärän.
Sydän- ja hengityselinten sairauksista kärsiville tämä määrä saattaa olla kohtalokas. Hermoston häiriöiden, maksakirroosin ja keuhkosyövän on myös todettu lisääntyvän automäärän kasvun myötä.
Autonomistajat, jotka ovat vähemmistönä Helsingissä, Suomessa ja koko maailmassa, pilaavat kaikkien yhteistä ilmaa.
Luoja on antanut meille rajallisen määrän niin sanottuja luonnonrikkauksia. Malmivarat eivät kestä ikuisesti, fossiilisia polttoaineita ei enää synny.
Varsin pian, parin sukupolven kuluttua, voivat jälkeläisemme sanoa: ”Eräät esi-isistämme, aikansa etuoikeutetut, hajoittivat taivaan tuuliin ne öljyvarastot, jotka olivat ammoin varastoituneet maapallon kuoreen. He tiesivät, että samanaikaisesti suuri osa ihmiskuntaa kärsi nälkää ja että näitä polttoaineita olisi voitu jalostaa ihmisten ravinnoksi.”
Autojen kulkuteille jää Suomessa vuosittain noin tuhat ruumista ja monikymmenkertainen määrä loukkaantuneita. Asiaa ei paranna tietoisuus siitä, että useimmat noista uhreista ovat itsekin autonomistajia.
Monella autonomistajalla on oma mökki tai huvila, oma palsta ja rantaa, jota mustasukkaisesti varjellaan tunkeilijoilta. Tämä on niin luonnollinen asia, että harvoin kukaan tulee enää ajatelleeksikaan, että joskus on ollut aika, jolloin maa ja ranta on ollut yhteistä.
Kun sitä on ryhdytty jakamaan, ei sitä ole tehty one man one vote -periaatteella, vaan tavalla tai toisella vahvimmat ovat aina pitäneet puolensa.
Etelä-Suomessa ollaan joutumassa tilanteeseen, jolloin kansan enemmistöllä ei ole mahdollisuuksia päästä rantaan tai saareen, koska kaikkialla ”yksityisalue”, ”pääsy kielletty” tai ”varokaa vihaista koiraa” sulkee tiet.
Rantapalstan omistajalla on yleensä myös moottorivene, jonka hevosvoimat ovat suoraan verrannollisia hänen autonsa hevosvoimiin. Ilman saastuttaminen ja polttoaineen tuhlaus voi jatkua näin vesillä.
Niin kauan kuin vain pienellä osalla väestöä on mahdollisuuksia hankkia vene, ei meluun juuri kiinnitetä huomiota. Mutta ehkäpä edessämme on aika, jolloin vesillä on samanlainen vilinä kuin teillämme nyt.
Mutta silloin ovat kehityksen kärjessä kulkevat siirtyneet jo uuteen elementtiin, ilmaan.
Lakien ja hyvien tapojen rikkominen on väärin. Lakeja kuitenkin muutetaan, ja niitä pitäisi muuttaa entistä useammin. Hyvät tavat eivät aina loppujen lopuksi ole hyviä tapoja. Pidämme niitä monesti hyvinä vain siksi, että ne ovat itsellemme edullisia.