Rouva Koiviston päiväkirja: ”Taitaa päättämättömyys ja aloitekyvyttömyys kuulua kotirouvan ammattitauteihin”
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 35 kirjoittaja harmittelee sitä, että Jyväskylän Kesä jäi käymättä.
Tellervo Koiviston 35. pakina, Suomen Kuvalehti numero 30/1969.
Rakas päiväkirja. Jyväskylän Kesä on ohi tältä vuodelta. Osallistumiseni siihen jäi tälläkin kerralla vain aikomukseksi. Taitaa tuo päättämättömyys ja aloitekyvyttömyys kuulua kotirouvan ammattitauteihin. Sitä tulee olla nyhjötettyä kotona tai mentyä vain sinne minne aviomies taluttaa. Eikä hän suvainnut taluttaa minua Jyväskylän kulttuuripäiville. Monella meillä on lisäksi sellainen käsitys, että voidakseen osallistua kulttuuripäiville, pitää olla joko kulttuuripersoona tai sitten muulla tavoin erikoinen. Eihän tuo erikoisena olo tosin niin vaikeata ole. Joukossa, jossa kaikki ovat erikoisia, on tavallinen erikoista.
Lehtiä lukemalla yritin pysyttäytyä Jyväskylän tuntumissa. Käsiteltävistä asioista pääsee silläkin tavalla jyvälle, vaikka atmosfääri jääkin saavuttamatta. Paikan päällä olevalle saattaa puolestaan käydä niin, että hän eläytyy itse tunnelmaan niin, että esillä olevat asiat jäävät kuulematta.
En voi väittää tuntevani latinalaisen Amerikan oloja edes välttävästi, en ennen enkä jälkeen Jyväskylän kongressin. Mutta minulla on täysi syy uskoa, että ne, jotka olivat mukana ohjelmaa järjestämässä, tuntevat ne huomattavasti paremmin. Jos keskustelujen teemaksi sitten tuli vallankumous, en näe mitään syytä kiivastumisiin. Onhan Etelä-Amerikassa tehnyt vallankumouksen milloin kenraali milloin jokin muu pillipiipari ilman että meillä olisi sen takia vaatteita repäisty. Miksikä vanhempi polvi ärhentelee nyt, kun puhutaan vallankumouksesta, jossa mukana olisi lähes koko kansa, papisto ja keskiluokka mukaan lukien.
Joku neropatti on jo ehtinyt sanoa, ettemme me puhumalla Jyväskylässä paranna latinalaisen Amerikan oloja. Toiset puolestaan antavat ymmärtää, että eteläamerikkalaisille tehtiin vahinkoa, kun ei Jyväskylässä löydetty objektiivista totuutta. Totuutta ei tämäntapaisista asioista koskaan löydy, ja tuskinpa löytyy mahdollisuutta käsitellä näitä kysymyksiä ehdottoman objektiivisestikaan. Jyväskylän kongressi katseli latinalaista Amerikkaa jonkin verran USA:n, mutta pääasiassa sorrettujen ihmisten näkövinkkelistä. Tämän tiesivät kuuntelijat ja voivat sen perusteella tehdä johtopäätöksiä. Mielestäni siinä oli objektiivisuutta riittävästi.
Olisikohan objektiivinen totuus vanhemman polven kiivastumisesta Jyväskylän kongressin vuoksi yliherkkyys sanoille sosialismi ja vallankumous. Muistan jonkun viime keväänä todenneen, että yhteiskunnassamme on jotakin vialla silloin, kun jotkin sanat saavat meidät niin vauhkoiksi, ettemme suostu ottamaan selvää, mitä näiden sanojen takana oikein on. Vallankumoukseen liittyy useimmiten verta ja väkivaltaa. Mutta jos me tiedämme, että Etelä-Amerikan kansojen elämä on ollut väkivaltaista tähänkin saakka, ei meidän pitäisi niin kovin kauhistella vallankumousta, jonka tarkoituksena olisi saattaa valta kansalle. Onnistunut vallankumous pelastaisi ihmiset jatkuvilta pienten kuppikuntien vallankaappauksilta ja vähemmistöryhmien sorrolta. Se olisi alkuna parempaan taloudelliseen ja henkiseen kehitykseen. Kokonaan toinen asia on, onko vallankumouksella mahdollisuuksia. Sellaisia ei taida olla näköpiirissä, joten kaikki Jyväskylän pelästyttämät voivat sen puolesta nukkua rauhassa vielä monta yötä.
Keskustelu vanhan ja nuoren polven välillä voi olla vallankumouksellista monella tavalla. Muutama päivä sitten istuimme koko perhe autossa. Olin ratissa, liikenne oli kohtalaisen vilkasta ja olin kiinnittänyt huomioni siihen. Tytär oli juttutuulella ja isän kertoman mukaan käytiin äidin ja tyttären välillä seuraava keskustelu:
”Mitä sairauksia mulla on ollut?”
”Rokkoja ja vilustumisia.”
”Entä lavantautia?”
”Ei. Lavantauti on vaarallinen sairaus. Kun minä olin sinun ikäisesi, oli koulupaikkakunnallani lavantautiepidemia, jonka aikana moni kuoli.”
”Ajatella, silloinhan minä olen ollut vähällä tulla puoliorvoksi. Isäkään ei olisi nyt pääministeri, koska poikamiehiä ei ole tapana valita pääministeriksi.”
”Olisihan isä voinut mennä naimisiin.”
”Silloin olisin kyllä karannut kotoa!”