Rouva Koiviston päiväkirja: Syksy vei maalarin, muurarin ja hantlankarin, mutta veipä se myös hallituksesta ministerin
Radikaalin suhteen ollaan varuillaan, kirjoittaa Tellervo Koivisto. Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972.
Tellervo Koiviston 118. pakina, Suomen Kuvalehti numero 39/1971.
Sade vihmoo ruutuun ja syksy riipii puiden lehtiä. Mutta se on vain hyvä. Routa ajaa porsaat kotiin ja kansanedustajat kotoa pois. Hiljaiselo politiikassa päättyy.
Poliittisen elämänhalun mitaksi kelpaa puheitten määrä. Kesällä jaksaa kukkia vain jokin ahkera liisa, sellainen kuin ministeri Eskelinen, mutta budjettikeskustelun lämpöön avautuvat monet yön kuningattaretkin (nimet huomispäivän lehdissä, jos onnistaa.)
Puheissa, erikoisesti näissä budjetin yhteydessä pidetyissä, arvostellaan hallitusta. Mutta vaikka haukkua tulee mukavasti joka suunnalta, ei hallituksen kannata pitkäksi aikaa jäädä uskoon, että se on hyvä ja oikeamielinen.
Syksy vei maalarin, muurarin ja hantlankarin, mutta veipä se myös hallituksesta ministerin.
Tämä ministeri ei tosin vielä lähtenyt viilentyneiden ilmojen vuoksi, oltiinhan vasta alkusyksyssä. Vapautunut tuoli täytettiin rytinällä.
Kansan lehden pakinoitsija Rivimies otti uuden miehen vastaan jaakopinpainilla. Södermanin viaksi luettiin taipumus vasemmistoradikalismiin eikä hän sitä paitsi ollut takuulla Tampereelta.
Kun aikoinaan yrittelin kansanliikettä kaikkien puolueitten naishallituksen puolesta, sanoi Jacob Söderman minua taantumukselliseksi tai pikkuporvarilliseksi ja muljautti niin, että tunsin olevani vieläkin pahempi. Joten jos oikeusministeriä pitää tulevaisuudessa arvostella, niin, hyvä Rivimies, täällä aina ystävä.
Se, joka nyt pelkää tai toivoo radikaaleja muutoksia, todennäköisesti pettyy. Lait ja asetukset eivät ole koskaan radikaaleja, siitä pitää huolta aika ja koneisto. Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voitaneen sanoa, että radikaalin on vaikeampi kuin vakautetun saada lävitse edistyksellisiä esityksiä, koska hänen suhteensa ollaan varuillaan.
Vanhat nyrkkisäännöt eivät tosin ole enää voimassa. Virolainen, joka ei takuulla ole radikaali, yritti yllätyshyökkäystä miehen äänellä, mutta turpiin tuli.
Söderman epäilemättä kantaa radikaalin leimaa, mutta kuinka kauan? Teuvo Saavalainen, jonka kirjaa Yksilön ylösnousemus olen suurella mielenkiinnolla lukenut, sanoo: ”Suurmiehille voidaan rauhallisin mielin pystyttää patsas jo heidän elämänsä aikana, koska yhteiskunnan allekirjoittama ja valitun itsensä hyväksymä suuruus on pitävä sopimus; se takaa, että valittu ei enää häiritse yhteisön rauhaa eikä pilkkaa sen pyhiä arvoja. Tulevat suurmiehet sen sijaan ovat hankalia: he eivät ole vetäytyneet suuruutensa turvaan eivätkä takaa turvallisuutta myöskään yhteiskunnalle.”
Kaikki riippuu nyt siitä, milloin oikeusministeri katsoo olevansa suurmies.
Täytyy myöntää, että hallitus sai Södermanista vasemmistolaista voimaa. Tätä todistaa sekin, että nimityksen jälkeen hallituksen oikeistopuolueet kutsuivat itsensä koolle keskinäiseen neuvonpitoon. Tässä tilaisuudessa, johon vasemmistolta siis oli pääsy kielletty, keskusteltiin EEC:stä.
Syksyn suuriin poliittisiin uutisiin kuuluu tieto, että ulkopolitiikan korkein johto on ryhtynyt toimenpiteisiin molempien Saksojen tunnustamiseksi (Vai miten se virallinen termi kuului?) Mikäli olen oikein ymmärtänyt, kaikkein pienimmätkin, ne joita Saavalainen kutsuu hattivateiksi ja muut rahvaaksi, nyökkäävät päätään hyväksymisen merkiksi. Siinä suhteessa kaikki on siis kohdallaan.
Mutta tietooni on tullut, että tässä tempauksessa on ikään kuin sivutuotteena yritetty tehdä muuatta miestä työttömäksi. Tarkoitan tietenkin kansanedustaja Kuuno Honkosta, joka on DDR:n tunnustamistoimikunnan puheenjohtaja.