Rouva Koiviston päiväkirja: ”Perkeleen porvarit” saivat Intian presidentin päivällisillä pelkkiä mehuja, ja silti siellä pulistiin
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 78 kirjoittaja pohtii kapuloita systeemin rattaissa.
Tellervo Koiviston 78. pakina, Suomen Kuvalehti numero 27/1970.
Perkeleen porvarit! oli kadulla kulkija sanonut Alli Lahtista Intian presidentin päivällisille kuljettaneelle valtioneuvoston autolle.
”Olisipa tiennyt minkälainen porvari autossa istuu ja millä mielellä se siellä istuu. Töitä olisi ja jotain olisi saatava aikaan ja sitten pitää kuluttaa aikaa tällaiseen kaikenlaiseen hömpötykseen”, nurisi ministeri.
”Täytyyhän sitä ihmisen joskus rentoutuakin”, yritin minä.
”Rentoutua! Vaivautunut minä olen. Teillä (viittaus rouva Liinamaahan ja minuun) on sentään ollut aikaa valmistautua näihin juhliin, mutta minä en juuri ole ehtinyt miettiä mitä päälleni pukisin.”
”Älä sitä sure. Sinulla näet oletetaan olevan järkeä päässä ja viis muusta! Meiltä vaaditaan sitä muuta, koska meillä ei oleteta olevan järkeä”, sanoimme me siivelläeläjät kateudenkarvaalla äänellä.
Minusta tuntui, että näihin juhliin eivät siivelläeläjät olleet valmistautuneet sen kummemmin kuin ministerit ja muut omillaan eläjätkään.
Monet tulivat maalta, auringon meikkaamina, saunalta tuoksuvin hiuksin. Harvat iltapuvut olivat uutuudenjäykkiä, omani oli kuusivuotias eikä se kuulunut olleen niitä vanhimpia. Miehillä oli smokki tai enemmän tai vähemmän koristeellinen paita.
Erään koristeellisen paidan yläpuolella oli komea parta ja tukkaa sen verran, että kantajaa voidaan sanoa risuparraksi varsinkin jos muutakin aihetta siihen suuntaan ilmaantuu. Ja Antero Jyrängin kohdalla on ilmaantunut: häntä ei uusvasemmistolaisten mielipiteittensä vuoksi kelpuutettu Tampereen Yliopiston professoriksi. Nyt hän on presidentin kansliapäällikkö, aristokraattisen Richard Töttermanin seuraaja.
”Miltä systeemin arvostelijasta tuntuu uida systeemiin?” utelin.
”Täytyy myöntää että muodollisuuksia joutuu noudattamaan. Partani aion sentään pitää eikä tukanpoistoakaan ole vaadittu.”
”Tästä se yhteiskunnallinen rappeutuminen joka tapauksessa alkaa: juhlapuku, kuva naisten lehteen…”
Kuin kutsusta saapui valokuvaaja ja näppäsi meistä kuvan. Poistuin vahingoniloisesti hymyillen, päivän pahatyö oli tehty.
Intiassa ei alkoholijuomien tarjoilu ilmeisesti kuulu hyviin tapoihin, koskapa heidän presidenttinsä tarjosi päivällisillään vain tomaatti-, appelsiini- ja karpalomehuja.
Ihmisten kaavoittuvuus tuli huvittavasti esille. Me vieraina olleet käytämme kotioloissamme kansalliseen tapaan palanpainikkeena maitoa tai sen sukulaisjuomia, mutta hätkähdämme jos eteemme juhlapuvussa ollessamme tuodaan tarjotin, jossa valittavana on kahta lajia mehua.
Vaikka esimerkiksi Linnan päivällisillä alkoholimäärä nuppia kohti jää pieneksi – Linnan lasit lienevät jollakin niukkas-kaudella hankitut – uskotaan, että se on viini, joka kirvoittaa kielet.
Mutta Intiankin päivällisillä pulistiin ja yksi ja toinen uhkasi poislähtiessään harkita Virolaisen vichy-kerhoon siirtymistä, koskapa viinin asema seurustelujuomana oli käynyt kyseenalaiseksi.
Sympaattisten intialaisten valtiovierailu jäi eksoottisuudestaan huolimatta varsin vähälle huomiolle. Intia on köyhien maa, mutta siellä on myös rikkaita, ihmisten väliset erot ovat suuret.
Mutta Intialta puuttuu se, mikä tekee valtiovierailusta yleisön mielenkiinnon kohteen, loistelias hovi. Sellainen on Persialla, seuraavan valtiovierailun maalla. Persian hallitsijapari huomataan.
On epämiellyttävää saapua vierailulle ja joutua mielenosoitusten kohteeksi. Mutta toisaalta: on epäinhimillistä pitää kansalaisia lukutaidottomina ja nälkäisinä, jotta he eivät pystyisi vaatimaan niitä oikeuksia, joita heille persialaisina, ihmisinä, kuuluisi.
”Perkeleen porvarit!” sanovat jätkät kadulla. ”Systeemejä on muutettava”, sanovat radikaalit yliopistoissa. Kapulat systeemin rattaissa ovat epämiellyttäviä, mutta minkäpä me niille mahdamme. Onneksi emme mahda.