Rouva Koiviston päiväkirja: Onpa Karim ryhtynyt mielettömään puuhaan, ettei vaimon kuva kuluisi miesten hikisissä käsissä
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 47 odotetaan agentteja Helsinkiin.
Tellervo Koiviston 47. pakina, Suomen Kuvalehti numero 45/1969.
Rakas päiväkirja. Palasin kotiin muutaman päivän matkalta. Matkalaukkua purkaessani kyselin kuulumisia.
”Ei kuulu yhtään mitään. Mä olen kyllä katsellut uutiset, mutta minkäs mä sille mahdan, ettei maailmassa tapahdu mitään mielenkiintoista”, sanoi tytär ja seurasi odottavan näköisenä puuhiani.
”Saankos mä tuon?” hän kysyi, kun paketista ilmaantui erään kemiallisen tehtaan näytelaatikko, joka sisälsi pienissä lasipulloissa olevia tehtaan tuotteita.
”Ja tuon”, hän lisäsi huomattuaan pään, jolla säilytin matkalla tarpeellista ylimääräistä hiuskertaa. ”Mä vien nämä laboratoriooni. Tässä on rikosetsivän murhapaikalta keräämiä näytteitä ja tässä on uhrin skalpeerattu pää.”
Huomasin, että naiset olivat poissa ollessani suorittaneet aluevaltauksen ryhtymällä rikosetsiviksi.
”Onko liikkunut epäilyttäviä henkilöitä lähettyvillä?” kysyin.
”Jokunen puliukko ja eräs tavallinen humalainen, joka pyysi voileipää. Talonmies vei sen pois ennen kuin ehdimme tutkia sitä lähemmin. Sitten kävi taulukauppias, joka ei näyttänyt taulukauppiaalta ja eräs pelastusarmeijalainen. Sille mä annoin markan.”
”Ei siis mitään merkittäviä tapauksia rikosetsivän kannalta?”
”Se tyyppi, joka otti ne lusikat Kesärannasta, oli myös tehnyt laboratoriokokeita, ja kun se huomasi, että lusikat eivät olleet aitoja, se palautti ne. Pakettikortti tuli tänne ja mä menin hakemaan sitä postista, mutta en saanut, kun ei ollut valtakirjaa. Mutta niitä agentteja ei vielä ole näkynyt, vaikka me ollaan odotettu.”
”Hoitaakos toimisto myös vakoilutehtäviä?”
”Eikös rouva lue lehtiä?” Etsivä poistui ja palasi hetken kuluttua mukanaan lehti, josta eteeni levitettiin kohta, jossa kerrottiin Karim Aga Khanin ja hänen Sarahinsa avioliitosta. Sarah oli ollut valokuvamalli, ja hänen kuviaan oli vähän siellä ja täällä mm. pelikorteissa.
Lehtiuutisen mukaan uutta aviomiestä ei kuitenkaan miellyttänyt ajatus, että vaimon kuva kuluisi miesten hikisissä käsissä, ja hän palkkasi joukon agentteja ostamaan Sarahin kuvalla varustettuja korttipakkoja ja samantien muitakin kuvia.
”Ymmärtääkö arvoisa rouva nyt?” kysyi etsivä. ”Meidän lehdet menevät yleensä koiranpentujen kuivikkeeksi, mutta nyt me olemme säästäneet ne, joissa on Sarahin kuvia. Kun agentit tulevat Helsinkiin, me otamme niihin yhteyttä ja sanomme, että jos ette maksa, niin koira pissii näille kuville. Nerokasta vai mitä?”
Jäin miettimään juttua. Jos lehtiuutiseen on uskomista, niin onpa Karim ryhtynyt mielettömään puuhaan.
Kun kerrotaan, että tämä tyttö on aina pyrkinyt kuninkaalliseen seuraan – hänet on esitelty kuningattarelle 18-vuotiaana, hän on seurustellut Kentin herttuan ja ystävystynyt prinsessa Margaretin kanssa – niin miksi hänet otetaan pois korttipakasta, jossa on kuninkaita ja kuningattaria useampia yhdellä kertaa. Eikö seura ole kyllin hyvää, vaikka tietosanakirja väittää erään kuninkaan olevan itse Kaarle Suuri?
Mitä taasen hikisiin käsiin joutumiseen tulee, niin ei se liene pahinta, mitä lehtikuvalle voi sattua. Kauniille kasvoille voidaan jossakin Turun torilla mätätä kilo silakoita ja taloustöitä tekevä tamperelainen aviomies saattaa tyhjentää niille roskasangon sisällön.
Aikakauslehdissä voi kohtelu olla parempaa, niiden jäykkä paperi kun ei sovellu kääreeksi ja sytykkeenäkin se on heikonpuoleista. Mutta hikisiltä käsiltä nekään tuskin välttyvät ja ennemmin tai myöhemmin niidenkin koreat kuvat nuhjaantuvat.
Telkeääkö hän tämän palatsiin vai verhoaako hunnulla vanhaan itämaiseen tapaan. Vai pannaanko vaimo judokursseille, joilla oppii puolustusta à la Jacqueline.
Nämä ovat Karimin murheita, eivät minun.
Minä ryhdyn seuraamaan uutisia Helsinkiin saapuvista agenteista. Kun kuulen sellaisen saapuvan, alan vaatia etsivätoimistolta osuuttani kuvien hinnasta.
Jos ei vaatimuksiini suostuta, saavat rikosetsivät hakea uuden skalpeeratun pään. Minä haluan omani miellyttävämpään käyttöön.