Rouva Koiviston päiväkirja: Normaali ihminen eristäytyy omaan kastiinsa – onneksi toimittajat kertovat, miten toisenlaisilla menee
Hyväpalkkaisille annetaan, huonopalkkaisille ei, pohtii Tellervo Koivisto. Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972.
Tellervo Koiviston 125. pakina, Suomen Kuvalehti numero 5/1972.
Joskus on yhteiskunnallista ohjelmaa suunnitteleva toimittaja kysynyt, satunko tuntemaan jonkun työläisen. Toimittajalla on ollut riittävästi kirjallista materiaalia, tutkimuksia ja tilastoja, henkilökohtaisia yhteyksiä poliitikoihin, työmarkkinajärjestöjen edustajiin, psykologeihin ja sosiologeihin, mutta työläistä, ohjelman varsinaista kohdetta, ei tuttavien joukkoon ole joutunut.
Mainitunlainen toimittaja ei ole millään lailla epänormaali. Päinvastoin. Normaali ihminen on eristäytynyt omaan kastiinsa. Parempiosaiset asuttavat parempiosaisten lähiöitä, duunareilla on oma työhönmenoaikansa. Kenen kanssa seurustelet sellainen olet.
Tietomme toisista ihmisistä, toisenlaisista ihmisistä, jäisivät vähäisiksi, jos ne perustuisivat vain sille, mitä me omissa ympyröissämme näemme. Onneksi saamme muunkinlaista tietoa. Sitä välittävät mm. nuo toimittajat, jotka työkseen hakevat ihmisiä, vaikkapa kyselemällä.
Marja-Leena Mikkola on etsiskellyt puuvillatehtaan työläisiä ja koonnut näiden kertomista raportin Raskas puuvilla. Kirja sisältää vain muutaman haastattelun yhden tehtaan piiristä, mutta kaikessa oleellisessa sen antama kuva vastannee tuhansien naistyöntekijöiden kokemuksia ja tuntemuksia.
”Minä tulin tehtaalle kirjuriksi ja sain ensimmäiseksi palkkaa 2,27 tunnilta. Nyt tuntipalkka on kolme markkaa. Tehtaan puolella on paremmat palkat, mutta työ on paljon kurjempaa ja likaisempaa.”
”Miehet kyllä pääsevät elämässä helpomalla, ainakin tästä horisontista katsoen. Kyllähän kutomossa työskentelevillä miehillä on raskasta työtä heilläkin, mutta he saavat sentään 6-7 markkaa tunnilta ja kuitenkin heillä on paljon vähemmän työtä. Kutoja painaa keskeyttämättä ja saa sen kolme markkaansa.”
”Ja nyt kun teen kahta vuoroa ja näen, kun toiset kolmivuorolaiset tulevat yötyöhön, niin kyllä minua oikein sydämestä ottaa, ja minä ajattelen, että voi herranjumala, onko tämä tosiaan näin kauheata tämä meidän elämä, eikö tähän muutosta tule milloinkaan.”
”Minusta aina välillä tuntuu, että kun on tuollainen työ, jossa vuodesta toiseen jutuu kumartelemaan ja nostelemaan pakkatukkeja tai muuta raskasta, niin ei siinä kukaan terveenä pysy.”
”Työ ei ole yhtään mielenkiintoista ja varsinkin puolakon täyttö on kovin yksitoikkoista.”
”Kun esim. kutoja tai puolaaja vanhenee eikä pysy mukana kiihdytetyssä työtahdissa, niin hänet siirretään johonkin aputyöhön tai siivoojaksi, jolloin hänen palkkansa pienenee ja työ on usein kaksin verroin raskaampaa.”
Sille annetaan, jolla on.
Hyvään palkkaan liittyy yleensä siisti, verraten vapaa, usein mielenkiintoinen yksivuorotyö. Huonoon palkkaan näyttää kuuluvan likainen, epäterveellinen, yksitoikkoinen vuorotyö. Hyvän palkan avulla voi viettää mieleistään vapaa-aikaa. Huonopalkkaisen vapaa-ajan harrastukset ovat melko rajoitetut.
Hyväpalkkaiselle juoksee aikapalkka ja sen juoksu on varsin turvattu. Huonopalkkainen rehkii urakalla, työhön saattaa tulla seisokki tai kertakaikkinen loppu. Hyväpalkkaisen palkka nousee iän mukana ja eläke samoin. Huonopalkkaisen palkka alenee ja sen mukana myös eläke.
Elämmekö hyvinvointiyhteiskunnassa? Kysyy Marja-Leena Mikkola. Vastaus kuuluu: monella menee hyvin.