Rouva Koiviston päiväkirja: ”Mutta me kartamme visusti kaikkea sellaista, mikä häiritsisi valheellista turvallisuuden tunnettamme”

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tellervo Koiviston 52. pakina, Suomen Kuvalehti numero 50/1969.

Päivät ovat nykyisin niin lyhyitä ja harmaita, että tasapainossa pysyäkseen on yritettävä ajatella jotain pitkää ja värikästä.

Liikkuessani kaupungilla huomasin pitkän villaisen kaulaliinan kuuluvan joka toisen nuoren ihmisen varusteihin. Oletin muodin saaneen alkunsa Hampurin eläintarhan kurkkukipuisesta kirahvista, mutta tytär piti todennäköisempänä innoittajana Peyton Placen Allisonia.

Kun on pitkä kaulaliina ei tarvitse kantaa kirjoja, koska jokainen voi jo kaulaliinasta päätellä, että tuossa on kirjallinen tyyppi, selitti tytär. Pitkä kaulaliina on nyt joka tapauksessa pop ja niitä on paljon ja ne ovat todella pitkiä. Kun edessä on joulu ja lahjojen teko, voi varmuudella väittää, että tässä maassa kudotaan ja neulotaan lukuisia villahuivikilometrejä näinä viikkoina.

Huivin tekeminen ei ole järin vaikeata puuhaa. Istutaan mukavasti, kädet tekevät työn ja ajatukset kulkevat omia teitään. Vielä tämän vuosikymmenen alkupuolella tiedettiin just tarkkaan, mitä teitä nuorten tyttöjen ajatukset kulkivat. Nykyisin ei ole syytä olla siitä asiasta aivan varma. Tytöt voivat ajatella niin kuin pojat, eivätkä kaikki pojat aina ajattele rakkautta.

Onkohan kukaan koskaan yrittänyt arvata, mitä me keski-ikäiset tantit ajattelemme kutoessamme ja neuloessamme, ajatukseton tila lienee sentään sangen harvinaista.

 

Istuin eräänä iltana Kansallisessa katsomassa Juhani Peltosen näytelmää Jatkojen aika. Näytelmän henkilöt, keski-ikäiset keskiluokan ihmiset, olivat juhlimassa, eivät siksi, että heillä olisi ollut tarve iloita, vaan siksi, että heillä oli tarve paeta tyhjyyttä ja ahdistusta ja siksi, että juhliminen katsotaan erääseen elämäntapaan kuuluvaksi.

He söivät ja joivat ja keskustelivat siitä, mitä he omistivat ja mitä he kuluttivat. Juhlat päättyivät jatkoihin, krapulaan ja ihmisen alennustilaan. Ihmisten tyhjyyden ja vääristyneisyyden kuvaus oli niin paljastava, että katsoja oli valmis tarttumaan jokaiseen sanaan, joka antaisi hänelle toivoa.

Kirjailija ojensi oljenkorren antaessaan erään henkilönsä sanoa, että uusi ihminen tulee ja sen sisaret ja veljet muuttavat maailman sellaiseksi, että siinä on paljon kukkia ja rakkautta ja ihmisten on keskenään hyvä. ”Kyllä teatterin pitäisi virkistää eikä masentaa”, sanoi eräs vanhempi teatterissa kävijä poistuessaan.

On ihmisiä, jotka eivät uskalla mennä lääkäriin pelosta, että heidät todetaan vakavasti sairaiksi. Ja kuitenkin he tietävät, että heidän toivonsa on kenties juuri siinä, että heidän sairautensa todetaan ajoissa.

 

Maailmassa on suuri joukko profeettoja, ajattelijoita ja tiedemiehiä, jotka yrittävät vakuuttaa meille, että teknillistynyt ja byrokratisoitunut maailmamme kulutusideologioineen tekee meistä passiivisia, vastuuttomia, tunteettomia ja sairaita. Ihmiskunnan tuho on lähellä, mikäli emme herää ja ryhdy kertakaikkiseen arvojen uudelleenarviointiin.

Mutta me suljemme silmämme ja korvamme ja kirjamme ja televisiomme ja kartamme visusti kaikkea sellaista, mikä häiritsisi valheellista turvallisuuden tunnettamme. Tai ehkä sentään myönnämme, että jotakin olisi tehtävä, mutta luotamme siihen, että muut tekevät sen puolestamme.

Ehkei maailma kovin paljon parane huivia kutovan naisihmisen mietteistä, ei vaikka huivista tulisi pitkäkin. Mutta jos me selvitämme itsellemme, missä me olemme ja miltä tulevaisuus näyttää, me voimme jokapäiväisiä valintoja tehdessämme yrittää kulkea oikeaan suuntaan.

Meidän pitäisi ensiksi oppia näkemään itsemme ja perheemme osana suuremmasta yhteisöstä. Niinkään pieni seikka kuin kertakäyttöpullojen käyttö ei ole täysin meidän oma asiamme, koska me jätämme jätteemme yhteiskunnan huoleksi.

Naiset voivat tehdä oikeastaan paljon. He voivat esimerkiksi asettua vastustamaan järjettömään kulutukseen kiihottavaa mainontaa. He voivat kehottaa ystäväpiiriään  kuvittelemaan sitä onnellisuuden tilaa, jossa me olemme silloin kun tiet ovat täynnä autoja, rannat täynnä huviloita, vedet saastuneet, notkot täytetty jätteillä.

Todellisuuden tajuaminen ei aina ole virkistävää, mutta se on ylen terveellistä.

 

Keski-ikäisen naisen kannattaa kutoessaan kuunnella lastensa ajatuksia, sillä sanoihan jo vanha kansa, että työ tekijäänsä neuvoo.