Rouva Koiviston päiväkirja: Miksi televisiossa pitäisi olla värit? Eikö meiltä surkastu mielikuvitus, jos kaikki annetaan valmiina?
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 22 katsellaan mustavalkotelevisiota.
Tellervo Koiviston 22. pakina, Suomen Kuvalehti numero 13/1969.
Rakas päiväkirja. Minkä maan toivot voittavan? kysyin aviomieheltä katsellessamme lauantai-iltana televisiota.
”Kansallisten etujemme vuoksi Suomen, vastasi tämä.
”Minä kannatan Kreikkaa”, ilmoitti tytär.
”Ei käy, se on diktatuurimaa”, sanoin minä. ”Hollannissa on jo kauan arvostettu naisia niin suuresti, että heistä on tehty hallitsijoita, siksi annan ääneni heille.”
”Tuo on oikeastaan hyvä idea, että miehillä ja naisilla on samanlaiset haalaripukimet”, selitti aviomies Suomen osuutta katsellessaan.
”Minä kannattaisin leninkiä kummallekin sukupuolelle. Ajattele, miten edulliseksi sellaisten valmistaminenkin tulisi, kun voitaisiin tehdä suuria sarjoja.”
”Ei taloudellisuus joka asiassa tärkeintä ole. On sitä nyt muitakin arvoja.”
”Kuten esimerkiksi?”
”Kuten esimerkiksi turvallisuus. Kun kaikki kulkevat haalareissa, voi katsoa suoraan eteensä. Mutta ajattele, mikä sekamelska syntyisi, jos kaikilla olisi leninki ja pitäisi vilkkaassa liikenteessä pystyä erottamaan naisten sääret miesten sääristä.”
”Miksi pitäisi? Eivätkö kaikki sääret ole samanarvoisia?”
Eräs tv-arvostelija näkyy pitävän skandaalina sitä, että Suomi ei lähettänyt Euromuoti-esitystä väreissä. Kirjoittajan mielestä paljastuu nyt koko Euroopalle, että olemme tv-tekniikassa kehitysmaa.
En tiedä, miten pitkällä muut maat väritelevisiotekniikassa ovat, mutta minun kansallistuntoani ei vähimmässäkään määrin loukkaisi, vaikka emme olisi ottaneet vauvanaskeleitakaan sillä alalla. Päinvastoin. Miksi meidän pitäisi tietää Danny Kayn paidanväri tai katsella Bonanzaa vain siksi, että se tulee värilähetyksenä? Eikö meiltä surkastu loppukin mielikuvitus, jos kaikki annetaan meille valmiina?
Ovathan värit tietenkin tärkeitä, mutta niiden suoman nautinnon voi tyydyttää paljon paremmin jossakin muualla kuin teeveen edessä. Väritelevision puolestapuhujat vetoavat kernaasti jaloihin harrastuksiin: ihmisten pitää muka voida nähdä maalaustaidetta television välityksellä.
En kuitenkaan ole lainkaan varma, että televisio tekisi oikeutta maalausten väreille. Ja se taide ainakin tulisi maksamaan ja olisi eliittitaidetta jos mikä. Vastaanottimien hinnat ja lupamaksut ovat siksi korkeita, ettei niihin monellakaan ole varaa. Ne taasen, joilla on varaa, voivat nähdä taidetta muuallakin.
Vaikka vastaanottimien hinnat nykyisestään laskisivatkin, tulee koko prosessi kuitenkin mahdottoman kalliiksi ja yhteiskunnalta ne varat on otettava. Edessämme voi olla vaikkapa sellainen skandaali, että Suomen kansa voi ihailla kauniita maisemia väritelevisioistaan, mutta maamme metsät ja järvet turmeltuvat, koska yhteiskunnalta ei ole liiennyt varoja niiden suojeluun.
Sama tv-arvostelija väittää, että nykyinen kakkosverkko ei tuota penniäkään Yleisradiolle, mutta väritelevisiolla pystyttäisiin ansaitsemaankin. Saisimme siis mainoksia väreissä. ”Pyykkinne tulee niin kirjavaksi, että sen kirjavammaksi ei tule.” Näkisimme miten keltaiset munatahrat, punaiset veritahrat, vihreät ruohotahrat ja ruskeat kastiketahrat hetkessä häviäisivät pesuaineissa olevien entsyymien vaikutuksesta! Eikö se olisi onnea!
Lehtitietojen mukaan pesuainefirmojen ulkopuolella tehdyt laboratoriokokeet osoittavat, että puheet pesuaineissa olevista entsyymi-ihmeistä ovat koko lailla puhdasta höpölöpöä. Toisin sanoen entiset pesuaineet ovat teholtaan aivan nykyisten veroisia ja koko valtava mainonta ei ole palvellut kuluttajan vaan mainostajan etua. Sitä tuntee itsensä aika tavalla hölmöksi kun huomaa tulleensa narratuksi ”tieteellisin perustein”.
Väritelevisio-intoilijat eivät ole huomanneet, että keskuudessamme on runsaasti henkilöitä, jotka ovat värisokeita tai joille värit eivät muuten tuota sanottavaa nautintoa. Sen sijaan heillä saattaa olla tavallista herkempi hajuaisti. Eikö meidän sen vuoksi olisi kehitettävä televisiotamme sellaiseksi, että katselijat haistaisivat Bonanzan hevosen tallin lemun tai saisivat sieraimiinsa tuulahduksen järvistä, joiden vedet nykyaikaiset pesuaineet ovat pilanneet.