Rouva Koiviston päiväkirja: Mahdollisuudet saada tietoja poliittisista tapahtumista ovat hyvät, mutta meneekö sanoma perille?
Tieto kulkee keittiöihin nopeammin kuin eduskunnan kuppilaan, kirjoittaa Tellervo Koivisto. Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972.
Tellervo Koiviston 128. pakina, Suomen Kuvalehti numero 8/1972.
Jokainen, joka on ollut urheilukilpailussa, messuilla, Linnan juhlissa tai muissa ruuhkatilaisuuksissa, huomaa, ettei hän tiedä näistä tapahtumista yhtään mitään ennen kuin on lukenut, mitä lehdet niistä kirjoittavat. Sama pitää paikkansa eduskuntaan nähden.
Eduskunta voi hyvinkin olla maan poliittisten tapahtumien keskus, mutta tiedot näistä tapahtumista tavoittavat nopeammin radiota kuuntelevan keittiöpuuhissa olevan perheenemännän kuin eduskunnan kahvilassa taukoa pitävän edustajan. Tämä johtuu siitä, että uutiset ovat harvoin yhdessä paikassa ja yksissä käsissä. Ne on haalittava kokoon. Ja siinä puuhassa jää uteliaskin kansanedustaja ammattinsa osaavaan uutistoimittajaan verrattuna toiseksi.
Mutta on yhtäkaikki mukavaa pitää myyttiä siitä, että eduskunnan sisällä olijat tietävät päivän poliittisista tapahtumista hiukan enemmän kuin ulkopuoliset.
Ihmisten mahdollisuudet saada tietoja tärkeimmistä poliittisista tapahtumista ovat hyvät. Radio, televisio ja jokin sanomalehti ovat useimpien ulottuvilla. Mutta meneekö sanoma perille? Eilinen Ajankohtainen kakkonen kyseli kadunmiehen mielipidettä hallitusneuvotteluista ja hallitustoiveista. Vastauksista päätellen kansalaisista on samantekevää, minkälainen hallitus maassa on tai onko sitä lainkaan. Haastateltavilta joko puuttui tietoja tai sitten he eivät osanneet pukea ajatuksiaan sanoiksi.
Ei voida vaatia, että jokainen olisi kiinnostunut politiikasta. Mutta olisi kohtuullista, että jokainen saisi ja oppisi perustiedot yhteiskunnasta ja sen toiminnoista. Tiedot, joiden avulla hän pystysi sulattelemaan niitä uutisia, joita päivittäin on tarjolla.
Samassa Ajankohtaisen kakkosen lähetyksessä keskusteltiin meneilläänolevasta koululaisjärjestöjen toimeenpanemasta kampanjasta yhteiskuntaopetuksen uudistamiseksi.
En ole tutkinut nykyisiä yhteiskuntaopin oppikirjoja eikä minulla muutenkaan ole tietoa siitä, minkälaista yhteiskuntaopetusta kouluissa annetaan. Mutta on luultavaa, että me, teini-ikäisten vanhemmat pitäisimme nykyistä opetusta varsin hyvänä, koska me vertaisimme sitä siihen opetukseen, jota itse pari-kolmekymmentä vuotta sitten saimme. Sanoisimme, että kyllä näiden nykynuorten kelpaa ja kunpa meillekin olisi opetettu nämä asiat jo koulussa.
Siinä se juju onkin! Yhteiskuntaopetuksen jos minkään pitäisi olla ajastaan edellä, koska se kasvattaa ihmistä siihen yhteiskuntaan, joka on tulossa. Meidän olisi ilmeisesti pitänyt saada sitä opetusta, jota annetaan nyt.
Nuorilla ja keski-ikäisillä on erilainen yhteiskunnallinen näkemys. Nuoret vanhenevat ja muuttuvat. Heistä tulee kenties konservatiiveja, mutta erilaisia konservatiiveja kuin vanhemmistaan, koska yhteiskunta silloin on erilainen.
Koululaisjärjestöt vaativat yhteiskuntaopetuksen lisäämistä. Vaatimus tuntuu järkeenkäyvältä. Nykyisinhän asianlaita on sellainen, että ihmiset joutuvat toisinaan tekemään ratkaisunsa enemmän uskon kuin tiedon varassa.