Rouva Koiviston päiväkirja: Leskien asema on kohentunut, mikä ei tarkoita, että kaikkien taloudellinen asema olisi edes tyydyttävä
Olin väärässä, miespuolinenkin leski voi saada eläkettä, kirjoittaa Tellervo Koivisto. Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972.
Tellervo Koiviston 115. pakina, Suomen Kuvalehti numero 35/1971.
Väitin muutama viikko sitten, etteivät miespuoliset lesket saa eläkettä. Lausuma oli osin virheellinen ja olen sen vuoksi saanut informaatiota, josta olen yrittänyt oppia ja ojentua.
Kuusikymmenluvun jälkipuoliskolla keskusteltiin julkisuudessa miespuolisten leskien eläkkeistä. Eläkkeen epääjät perustelivat kielteistä kantaansa sillä, ettei mies yleensä ole samanlaisen eläketurvan tarpeessa kuin nainen. Puolustajat vetosivat paitsi tasa-arvoon, siihen, että vaimon kuolema aiheuttaa miehelle kodinhoidosta johtuvia tuntuvia lisäkustannuksia. Edellinen näkemys voitti, ja siinä hengessä laadittiin TEL sekä myöhemmin yleinen perhe-eläkelaki. Näitä muistelin.
Mutta sen, joka meillä haluaa jotakin eläkkeistä sanoa, on viisainta olla eläketieteen tohtori, niin monimutkaisia järjestelmät meillä ovat. Ja lukuisia. Antero Peräläisen Kansaneläkelaitoksen julkaisusarjassa ilmestyneen niteen ”Selvitys Suomen perhe-eläkejärjestelmistä” mukaan meillä on voimassa ainakin seuraavat järjestelmät: TEL, LEL, VPEL, KVTEL, MYEL, YEL, MEL, yleinen perhe-eläkelaki, kirkon perhe-eläkelaki, tapaturmavakuutuslaki ja sotilasvammalaki. Tunne siinä sitten sosiaaliturvasi – muiden turvasta puhumattakaan!
Miespuolisista leskistä sanotaan mainitussa julkaisussa, että tämä voi saada eläkettä samoin edellytyksin kuin naispuolinenkin vain valtion perhe-eläkelain, VPEL, mukaan. KVTEL, MEL, kirkon perhe-eläkelaki, tapaturmavakuutuslaki ja sotilasvammalaki myöntävät perhe-eläkkeen miespuoliselle leskelle vain siinä tapauksessa, että tämä on työkyvytön ja vaimonsa elätettävänä. Liikennevakuutuksessa miespuolinen leski voi saada eläkettä, jos on tapahtunut elatuksen vähentymistä – käytännössä melko harvoin.
Niihin, jotka esittivät kannanilmaisunsa kirjoitukseni johdosta, kuului vanha tuttavani, valtion virkamies, valtion virkanaisen leski. Tämä kertoi saavansa leskeneläkettä, mikä hänen mielestään oikein ja kohtuullista silloin kun on yksin huollettava kolme kouluikäistä lasta. Vääränä ja kohtuuttomana hän sen sijaan pitää sitä, että verotus lisää hänen tuloihinsa lasten saamat eläkkeet.
Antero Peräläinen ottaa esille myös tämän asian. Verotus perustuu valtionverotuksen säännökseen, jonka mukaan kotonaolevan alaikäisen lapsen muista kuin ansiotulosta verotetaan hänen vanhempiaan, mikäli tulo ei nouse määrään, josta häntä itseään voitaisiin verottaa. Kun tämä määrä on 3 400 markkaa, merkitsee se, että erikseen verottamisesta koituva etu tulee useammin kuin kysymykseen suurituloisen edunjättäjän kohdalla sekä samoin useammin yksi kuin monilapsisissa perheissä. ”Tämä ei liene ollut lainlaatijan tarkoitus”, on sanonta, joka on tässä paikallaan.
Peräläinen sanoo, että moraaliset arvostukset vaikuttavat usein sosiaalipoliittisiin ratkaisuihin. Mieleeni muistui nuori leski, jonka menestyvä mies kuoli auto-onnettomuudessa. Nainen halusi järjestäytyä ajamaan yksinhuoltajien etuja, mutta tunsi olevansa vaivautunut kaikesta siitä tuesta, jonka hän leskenä yhteiskunnalta sai. Hän ja lapset saivat eläkkeen, hänellä oli hyvä työpaikka ja kaikkien myötätunto oli heidän puolellaan.
Toisin oli muiden yksinhuoltajien, avioero- ja au-äitien, laita.
Samaa todistavat tilastot. Leskien asema on suurten eläkejärjestelmien voimaantultua huomattavasti kohentunut, mikä ei suinkaan tarkoita sitä, että läheskään kaikkien taloudellinen asema silti olisi edes tyydyttävä.
Nykyiset eläkejärjestelmät tuntuvat epäoikeudenmukaisilta, koska ne antavat eniten niille, joilla on, t.s. ne korvaavat saavutetun ansiotason. Tuntuisi todennäköiseltä, että tulevaisuudessa eläke turvaa jokaiselle samanlaisen minimitoimeentulon ja mikä sen yli on tarpeen, hankkii asianomainen itse vapaaehtoista tietä.