Rouva Koiviston päiväkirja: ”Lakivaliokuntaan joudutaan” – ensimmäisenä asiana vastaan tuli kuolemanrangaistuksen poistaminen
Hämeenlinnan vanhassa vankilassa vierailtuaan Tellervo Koivisto vakuuttui siitä, että kolkossa sellissä ihminen ei viisastu. Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972.
Tellervo Koiviston 130. pakina, Suomen Kuvalehti numero 11/1972.
Varsinainen työ eduskunnassa tehdään istuntosalin ulkopuolella, valiokunnissa. Valiokunnat ovat edustajien silmissä eriarvoisia. Ulkoasiain valiokunnan arvo on korkea, vaikka/koska siellä ei tehdä juuri mitään. Valtiovarain- samoin kuin sosiaalivaliokuntien paikat ovat haluttuja, sillä vaikka näissä valiokunnissa joutuu varsin kovaan työhön, saa niistä myös pisteitä valitsijoille esiteltäväksi. Sivistys-, maatalous- ja sen kaltaisiin valiokuntiin menevät asiantuntijat tai muuten asioista kiinnostuneet. Lakivaliokuntiin joudutaan lähinnä sen vuoksi, että jonkun niihinkin on mentävä. Itse olen lakivaliokunnan jäsen.
Urani lakivaliokunnassa alkoi sikäli dramaattisesti, että ensimmäinen esilletuleva asia oli kuolemanrangaistuksen poistaminen. Asiaa ei ole vielä ratkaistu, mutta kuvittelen jälkeläisteni ”minun isäni on vahvempi kuin sinun isäsi” -iässä leuhkivan: ”Mutta minun esiäitinipä poisti kuolemanrangaistuksen Suomesta.”
Lakivaliokunta on nyt tehnyt ensimmäisen matkansa. Sen kohteena oli Hämeenlinnan uusi naisvankila.
Naisvankilaa on tehty kolmen vuosikymmenen aikana eli viisikymmenluvun lopulta lähtien. Nyt se alkaa olla valmis. (Samaa ei voi sanoa toisesta hämeenlinnalaisesta linnahankkeesta, vanhan linnan restauroinnista. Sitä on tehty kaksikymmentäviisi vuotta, ja nykyisellä vauhdilla töitä riittää vielä neljäksikymmeneksi vuodeksi.)
Vankila on valmis, mutta se on käynyt tarkoitukseensa liian suureksi. Kehitys on nimittäin vankilan valmisteillaolon aikana kääntynyt yllättävään suuntaan. Samaan aikaan kun ainakin kansan käsityksen mukaan kaikenkarvaiset paheet ovat lisääntyneet roimaa vauhtia, on naisvankien määrässä tapahtunut jyrkkää laskua. Kun naisten osuus koko vankimäärästä neljäkymmenluvun loppupuolella oli 12 %, on heitä nykyisin vain 2 % eli noin sata. Mukana ovat tällöin myös rattijuoppoudesta tuomitut.
Syytä naisten osuuden huomattavaan alentumiseen ei varmuudella tiedetä. Tiedetään vain, että suunta on sama muissa maissa. Mutta kun esimerkiksi vastasyntyneen surmaajat ovat poistuneet vankiloista, voidaan olettaa, että sosiaalisten olojen parantumisen ja muuttuneiden moraalikäsitysten myötä paine rikollisuuteen on vähentynyt.
Uusi vankila vastaa mielikuvaa vankilasta vain sikäli, että ikkunoissa on kaltereita. Muutoin laitosta voisi niin ulkoa kuin sisältäkin pitää sairaalana tai hotellina. Varsinaiset ”hotellihuoneet” ovat pieniä, muta niihin mahtuu välttämätön kalustus, sänky, pöytä, vaatekaappi ja pesuallas. Omien huoneiden lisäksi on yhteisiä oleskeluhuoneita, pesutiloja, upea voimistelusali eli kuntohuone ja viihtyisä sauna. Värejä oli vielä niukasti, mutta niitä on tulossa kaluston ja tekstiilien mukana.
Naisten vähyyden vuoksi talo jaetaan kahtia, naistenpuoleen ja miestenpuoleen. Miestenpuolelle jää suuri pesula kalliine koneineen. Pesulan tarkoituksena on huolehtia koko maan vankilapyykistä. Pyykin määrä ilmoitettiin tonneissa.
Naistenpuolelle kuului moderni keittiö ja opetuskeittiöt, joiden tarkoituksena on kehittää talon naisten kotitaloustaitoja, ja auttaa heitä ammattiin.
Naisvankilassa on myös lapsia vastasyntyneistä leikki-ikäisiin. Uusissa tiloissa lapset saavat olla entistä enemmän äitinsä seurassa. Naisten työtilat ja lasten leikki- ja ulkoilutilat ovat vierekkäin ja öisin nukkuvat äiti ja lapsi samassa huoneessa. Järjestely ei kuitenkaan saa osakseen äitien varauksetonta tukea. Näihin olosuhteisiin ei juuri synny toivottua lasta eikä vastahakoisuus ilman muuta häviä lasten maailmaan syntymisen myötä.
Kun lakivaliokunta uudesta laitoksesta poistuttuaan käväisi vanhassa, linnan kupeessa olevassa vankilassa, ja katseli sen kolkkoja sellejä, poistui viimeinenkin epäilys uuden laitoksen tarpeellisuudesta. Kolkossa sellissä ei ihminen viisastu. Se vihastuu ja tulee katkeraksi.