Rouva Koiviston päiväkirja: Kyllähän minäkin, jos olisi... – nyt on, ja yritin keksiä uusia verukkeita

Tellervo Koiviston 114. pakina, Suomen Kuvalehti numero 34/1971.

Tulemme elämämme varrella vertaillessamme itseämme muihin sanoneeksi: ”Kyllähän minäkin, jos…” Tekisin niin ja niin, jos saisin rahaa, jos olisi lapsia, jos voisin valita uudelleen. Mutta kun tulemme tilanteeseen, jossa virkkeen totuusarvo punnitaan, ilmenee, että jossittelullamme ei ole ollut katetta. Asettamamme ehto on toteutunut, mutta jatkamme entiseen tapaan. Emme opiskele, vaikka perimme isosetämme, riitelemme, vaikka saimme anopin vanhainkotiin, ja naimme taas juopon miehen, vaikka meillä oli varaa valita.

Omia jossitteluitamme emme yleensä muista. Kun nyt tunnustan yhden omani, johtuu se siitä, että tapaus on aivan veres. Minulla on ollut tapana sanoa, kun marjat ovat mädänneet lähimetsään ja omenat tuttavan puutarhaan, että kyllä minäkin säilöäisin, jos olisi kunnon säilytystilat. Myönnän, etten näin sanoessani ole ollut aivan rehellinen.

Säilytystilani ovat kehnot, jääkaappi on liian pieni ja kylmäkomero joko liian kylmä tai liian lämmin, joten en olisi voinut säilötä, vaikka olisin halunnut. Mutta itselleni on jo ajat sitten selvinnyt, etten ole halunnut, vaan säilömis- ja poimimispuuhat ovat olleet niitä, joita olen mukavuussyistä pyrkinyt välttämään. Mutta eihän sellaista kehtaa muille sanoa.