Rouva Koiviston päiväkirja: Kuvitellaanpa, että Maunon pitäisi ottaa vaimon sukunimi, jäädä kotiin ja hoitaa lapsia
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 19 kirjoittaja avautuu miehelleen kotirouvan elämästä.
Tellervo Koiviston 19. pakina, Suomen Kuvalehti numero 10/1969.
Rakas päiväkirja. ”Mikä sinua oikein on vaivannut viime aikoina?” kysyi aviomies eräänä iltana. ”Nukut huonosti, syöt huonosti ja elät muissa maailmoissa.”
”Etsin itseäni”, vastasin.
”Jotain itämaista uskontoako?” ihmetteli aviomies.
”Ei itämaista, länsimaista paremminkin. Istuuduhan tukevasti niin kerron”, sanoin minä.
”Ajattele tuttuja perheitä, joissa vaimo on kotirouva. Viihtyisiä asuntoja, kunnon aviomiehiä, terveitä lapsia, taitavia perheenemäntiä. Mutta rouva A on hermostunut, koska hän on ’siinä iässä’, rouva B on aina sairas tuntemattomasta syystä, rouva C sai hermoromahduksen kuultuaan ettei saa enää lapsia ja rouva D on muuten vaan onneton viiden lapsensa kanssa. Ja sitten olen minä vielä.”
”Pitäisikö sinun nyt siis olla onneton solidaarisuussyistä.”
”Kuka tässä nyt onnellinen olisi! Kuvitellaanpa että olisimme käyneet samaa koulua ja opiskelleet yhtä paljon, sinä ja minä. Päätettyämme mennä naimisiin olisimme samalla lähtöviivalla. Mutta minusta ei tulisikaan rouva Koivistoa vaan sinä joutuisit ottamaan minun nimeni ja sinusta tulisi herra Männistö. Meille syntyy pari lasta ja sinä jäät kotiin. Hoidat lapsia, siivoat ja laitat ruokaa. Jos olet kunnianhimoinen, voit hankkia uusia taitoja: lastenvaatteiden ompelua, leipomista, ryijynkudontaa. Piristääksesi mieltäsi voit maalata keittiön uusin iloisin värein tai siirtää tv:n olohuoneesta makuuhuoneeseen. Ja erilaisten pesuaineiden käyttö suo sinulle rajattomat vaihtelun mahdollisuudet. Löydät uusia tuttavia maitokaupasta ja kuntokoulusta, mutta tärkeintä on tietenkin, että voit jutella minun kanssani kun palaan työstä. Kerron sinulle, jos jaksan, miten rasittava päivä minulla on ollut, ja annan sinulle osan huolistani, jotta sinulla olisi jotain ajateltavaa yön pitkinä tunteina. Joskus tuon kotiin työtovereitani. Nämä katsovat sinua ystävällisen tutkivasti: ’Jaa-ha, tässä on siis tohtori Männistön mies. Miten lapset voivat?’ Tällaista olisi elämäsi päivästä päivään, vuodesta toiseen. Missä tahansa olisit ja mitä tahansa tekisit, olisit vain tohtori Männistön mies tai Männistön lasten isä. Etköhän vähitellen tuntisi olevasi vanki 346. Eikö sinusta alkaisi tuntua, että jokaisen ihmisen pitäisi saada olla ’mää itte’, joku jolla on oma elämä, omat ystävät ja työ, jolla on merkitystä ja jota arvostetaan. Kotirouvaa arvostavat vain mainostajat, jotka kauppaavat pesuaineita ja talouskoneita ja käsivoiteita.”
”Vai olisi rouva Männistö tohtori”, sanoi aviomies epäluuloisen näköisenä.
”Miksen olisi, olethan sinäkin”, vastasin.
”Minkä alan tohtori rouva olisi?” kysyi aviomies.
”Vaikkapa sosiologian tai psykologian”, minä sanoin.
”Auttaisit siis talouselämää ihmisten manipuloinnissa. Tekisit tutkimuksia, joiden pohjalta mainostajat laatisivat mainoksia perheenemännän pään menoksi.”
”Yhtä hyvin voisin olla lastentarhanopettaja, sihteeri tai sairaanhoitaja. Pääasia että tekisi mielekästä työtä ja saisin siitä palkan.”
”Mikä on mielekästä työtä? Valtaosa ihmisistä, myös niin sanotuista henkisen työn tekijöistä, tekee yksinkertaista rutiinityötä, jonka arvon kaiken lisäksi voi asettaa vähintään yhtä kyseenalaiseksi kuin perheenemännän työnkin. Mitä helkkarin mieltä tässä minunkaan hommassani on! Yritän parhaan ymmärrykseni mukaan tehdä tätä yhteiskuntaa hitusen paremmaksi, mutta kaikki menee pieleen, jos ihmiset tuntevat itsensä sitä onnettomammaksi mitä paremmiksi taloudelliset olosuhteet tulevat. Kaikki valittavat, kaikki ovat onnettomia, yksinpä vaimokin. Kuule, vaihdetaan osia. Mene sinä mukaan politiikkaan, järjestä lapsille päiväkoteja, kotirouville työpaikkoja, vanhuksille olutta ja nuorisolle demokratiaa! Minä jään kotiin. Olen mielestäni jo palvellut tätä yhteiskuntaa tarpeeksi. Jään kotiin sinun elätettäväksesi. Siivoan ahkerasti ja väliaikana voin vaikka kirjoittaa muistelmia, mikäli sellainen sopii kodinhoitajan rooliin. Aloitetaan huomenna uusi onnellisempi aikakausi!”