Rouva Koiviston päiväkirja: Kun saunan ovi napsahti lukkoon, kuka kietoutui ruusuhuiviin ja juoksi hakemaan vara-avainta?
Älä lähde maalle romantiikan perään, varoittaa Tellervo Koivisto. Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972.
Tellervo Koiviston 99. pakina, Suomen Kuvalehti numero 10/1971.
Soitin toimitukseen ilmoittaakseni, että päiväkirjailuun on edessäolevan maalla vietettävän hiihtoloman johdosta tulossa katko. ”Mutta maaltahan sitä vasta romattisen päiväkirjan saakin”, penäsi toimitus. Tuhahdin väheksyvästi, koska pidin romantiikkaa kehityksen jarruna enkä sitä paitsi uskonut mitään romanttista tapahtuvan, vaikka olisin sitä toivonut. Mutta kuuliaisuussyistä päätin toteuttaa toimituksen toivomuksen parhaan kykyni mukaan.
Matkustimme maalle. Muut pitivät lomaa, mutta minä tein työtä ja jahtasin romantiikkaa silmät ja korvat herkkinä.
Tuijotin hangille, mutta siellä tuuli vain siirteli lunta puusta maahan ja mäestä notkoon. Katselin taivaalle ja se katseli takaisin jäätävästi. Yritin saada hohtoa lintuihin, mutta talitiaisparvi keskittyi riitelemään vaivaisista murusista ja vatsaansa tuntuivat ajattelevan ne harvat hömö- ja töyhtötintitkin, jotka uskaltautuivat näköpiiriin. Tutkin kuusia, mutta oravia ei näkynyt ja katajissa kapsahtelevista jänösistäkin oli jäljellä vain jäljet, nekin niin vanhat, ettei koirakaan niistä kiinnostunut.
Luonto oli siinä määrin pakkasen kourissa ettei romantiikka päässyt edes idulle.
Yhtä huonosti oli maalaisihmisten laita. Ne tekivät arkisia askareita. Kukaan ei pudonnut jäihin, ei taittanut jalkaansa eikä lämmittänyt liikaa muurejaan. Eikä kenelläkään ollut hevosta.
Viikko läheni loppuaan ja romanttisia muistiinpanoja varten varattu sulkakynä sai ylleen ohuen homekerroksen. Silloin lämmitin saunan, Suomen kansan vanhan lääkkeen ja ajattelin, että on se nyt kumma jos ei maalaissaunasta paria liuskaa romantiikkaa lohkea varsinkin kun se oli ihan oikea savusauna.
Tuli ilta ja menimme mustan saunan sata-asteiseen lämpimään. Mukavaahan se kylpeminen oli, mutta kun savusaunassa kylpeminen on ollut mukavaa ennenkin ja tulee vastedeskin olemaan, niin eipä tuota osaa nyt romanttiseksikaan sanoa. Joka tapauksessa nautimme kylvystä aikamme ja lähdimme sitten kohti peseytymistiloja.
Mutta nyt oli kohtalo puuttunut peliin. Vanhanaikaiseen saunaan liittyvien uudenaikaisten lisätilojen abloy-lukkoinen ovi oli napsahtanut kiinni ja jättänyt saunatuoreet kylpijät ovien ulkopuolelle.
Päiväkirja ei kerro, miten tarina päättyi. Se esittää vain joitakin vaihtoehtoja. Ensimmäinen vaihtoehto muunnelmineen: Molemmat palasivat saunaan ja viettivät siellä a) muutaman hikisen tunnin b) yhden viilenevän yön c) kokonaisen kylmän viikon.
Toinen vaihtoehto ja sen muunnelmat: a) Mies sanoi: ”Juoksehan nuoremmaksesi hakemaan vara-avain talosta. Jos tapaat ihmisiä niin verhoa itsesi tuolla hiuksissasi olevalla ruusukuvioisella liinalla.” b) Vaimo sanoi: ”Odotahan kun kiedon tämän musliinihuivin jalkaasi ennen kuin lähdet hakemaan avainta. Parempi jalkapuolimies kuin aivan jalaton.” c) Molemmat lähtivät hakemaan avainta ja muutaman sadan metrin matka pyryssä ja pakkasessa taittui ruusukuvioista musliinihuivia kietoellen uskomattoman nopeasti.
Päättyipä tarina miten tahansa, tämä päiväkirja päättyy varoitukseen: Älä lähde romantiikan perään, sillä sillä matkalla voit polttaa korvasi tai palelluttaa varpaasi. Äläkä missään tapauksessa tee sitä työnantajasi kehotuksesta, sillä korvasi ja varpaasi ovat sinun omasi.