Rouva Koiviston päiväkirja: Kun naisella on lapsia, ura ei etene – miehellä sen sijaan voi olla viisi lasta ja kymmenen harrastusta
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 26 kirjoittaja pohtii, että kotirouvalta vasta urakehitys puuttuukin.
Tellervo Koiviston 26. pakina, Suomen Kuvalehti numero 18/1969.
Rakas päiväkirja. Sain hauskan ja katkeran kirjeen itäisestä Suomesta. Kirjeen kirjoittaja oli hakenut johtajan virkaa laitoksessa, jonka palveluksessa hän on ollut, mutta vähemmän pätevä oli hänet ohittanut. Tällaista sattui hänen kohdallaan jo toistamiseen.
Kirjoittaja kertoo hyvistä arvosanoistaan ja jatkaa: ”Siitä huolimatta saan vuodesta toiseen olla nöyrä alainen. Paperini eivät osoita, että minulla olisi vikaa yläpäässä, olen käsittänyt syrjimisen johtuvan vain alapäässä esiintyvistä puutteellisuuksista.”
Kirjoittajalla, joka kirjeestä päätellen on tarmokas tyttö, on pari lasta, ja tämä oli katsottu raskauttavaksi todistukseksi häntä vastaan virkaa täytettäessä. Kun naisella on lapsia, ei tämä voi mukamas riittävästi keskittyä työhönsä. Miehellä sen sijaan voi olla viisi lasta ja kymmenen sivuharrastusta ilman, että hänen leipätyönsä katsottaisiin siitä kärsivän.
Eräällä naispuolisella tuttavallani ei ole perhettä, joten lapset eivät ainakaan ole esteenä hänen virkaurallaan. Mutta kun hän haki erästä valtion virkaa, asetettiin hänen kanssaan samanarvoiseksi mies, jolla oli alempi oppiarvo. Valinta kääntyi tuttavani eduksi vasta sitten, kun mies luopui kilpailusta saatuaan muualta edullisemman toimen.
Naisten syrjintää työpaikoilla ja erikoisesti johtotehtävissä tapahtuu päivittäin, mutta emme kiinnitä siihen huomiota, ellei se satu omalle kohdallemme. Emmekä ehkä välitä siitä silloinkaan, koska olemme niin tottuneet ajatukseen, että miehet meitä hallitsevat.
Voisikohan tuo luottamus mieheen perustua siihen, että meidät on sukupolvien ajan totutettu yli kaiken luottamaan Jumalaan, joka on saanut miehen ja isän hahmon. Tämän mukaan me sitten valitsemme pienemmät auktoriteettimme: työnjohtajat, konttoripäälliköt, johtajat ja poliitikot.
Toisen tuonpuoleisen suuren, Vanhan Vihtahousun maine ei ole kaikkein parhaimpia, mutta ei sekään vähennä miessukupuolen nauttimaa arvostusta. Sillä sanottakoon Paholaisesta mitä tahansa, harva sentään rohkenee epäillä hänen johtajankykyjään aikana, jolloin suurin osa ihmiskuntaa näyttää kulkevan hänen viitoittamiaan laveita teitä.
Työssäkäyvillä naisilla on vaikeuksia edetä virkaurallaan. Meillä kotirouvilla ei näitä vaikeuksia ole, koska sellainen käsite kuin kotirouvanvirassa kohoaminen on aivan tuntematon. Meidän arvomme on aina sama olimmepa miten tarmokkaita ja viisaita tahansa. Ja älykkäitä meidän toki pitäisi olla pystyäksemme ottamaan kantaa ja tekemään elintärkeitä ratkaisuja.
Ajatellaanpa vaikka perheen ravitsemista.
Kissanraatokaudella oli perhettä suojeltava margariinilta, mutta nyt kun voita ei voi myydä ulkomaille, ei sitä saa syöttää perheellekään. Jos perheelle juotetaan maitoa, väitetään verisuonitautien lisääntyvän, mutta jos tarjotaan olutta tai viiniä, lisääntyvät maksaviat. Jos pihvi tarjotaan paistettuna, saa aviomies veritulpan, jos grillattuna, saa hän mahasyövän. Raakanakin voi pihvin tarjota, mutta silloin lähtee mieheltä tukka
Perheenemännän karmeana tehtävänä on siis päättää, mihin tautiin hän perheensä mieluimmin tappaisi. Mutta vaikka hän miten taitavasti tahansa luovisi näiden ongelmien keskellä, on hän aina ja ikuisesti vain perheenemäntä ja rouva.
Voidaan tietenkin väittää, että kotirouvankin status kohoaa. Tämän statuksen kohoaminen riippuu suuresti siitä, miten hyvä kuudes aisti rouvalla on ollut neitinä ollessaan. Jos se on ollut hyvä, on hän pystynyt parinkymmenenikäisten pojanjolppien joukosta valitsemaan omakseen menestyvän liikemiehen, poliitikon tai tutkijan.
Mutta vaikka onnistunut valinta osoittaa kykyä ja lahjakkuutta, ei nainen useinkaan saa näistä ansioistaan tunnustusta. Päinvastoin pidetään hänen kuudetta aistiaan noitakonstina ja hänen tämän avulla luomaansa asemaa luonnonvastaisena. Jotkut puhuvat ”valekarriääristä”.
Me naiset olemme hyviä, kauniita ja älykkäitä ja niin kateellisia ja ilkeitä toisiamme kohtaan. Ehkä erittäin monet meistä kaikkein sisimmässään ovat sitä mieltä, että parempi on olla hiukan tyytymättömänä miehisen valtikan alla kuin täydellisessä sisällissodassa naisen komennossa.