Rouva Koiviston päiväkirja: ”Kun jonain päivänä tuntee olonsa tyytyväiseksi, niin seuraavana päivänä varmasti herää mieli matalana”

Jalkanikin olivat kuin vanhalla maalaisakalla ainakin, kirjoittaa Tellervo Koivisto. Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972.

Tellervo Koiviston 111. pakina, Suomen Kuvalehti numero 28/1971.

Mistähän johtuu, että kun ihminen jonain päivänä selvästi tuntee olonsa tyytyväiseksi, niin seuraavana päivänä hän varmasti herää mieli matalana ja kohta on kaikki niin kurjaa kuin ikänä olla saattaa. En tiedä onko tämä yleispätevä sääntö, mutta omalla kohdallani mekanismi toimii kunnon seinäkellon tarkkuudella. Niin kävi nytkin.

Sunnuntainen retkeni maalla kulki ohi pienen talon ja puutarhan. Puutarhan kasvimaalla kyykki joukko ihmisiä. Muuan ojensi selkänsä, hihkaisi terve ja tuli paiskamaan kättä. Tämä oli tuttava opiskeluajoilta. Emme olleet tavanneet kenties pariinkymmeneen vuoteen, mutta olin kuulluut, että hän jossakin elämänsä vaiheessa oli tehnyt ratkaisun, jättänyt kaupungin ja entisen ammattinsa ja siirtynyt maalle.

Siinä hän nyt viittoili multaisella kädellään kasvimaiden, perheen, koirien ja hanhien suuntaan ja sanoi, että tämä se vasta elämältä maistuu.

Itselleni ei perkaaminen koskaan ole ollut ilo, mutta siinä aidan luona seisoessani tunsin, miten aurinko paistoi parahultaisesti, multa tuoksui kosteilta kastemadoilta, punajuuririvit erottuivat selvästi ja rikkaruohot olivat kohtuullisia niin määrällisesti kuin laadullisestikin.