Rouva Koiviston päiväkirja: ”Kun elää ruotsalaislehtien, varsinkin iltapäivälehtien ravinnolla, alkaa epäillä omaa järkeään”
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 28 media puhuttaa.
Tellervo Koiviston 28. pakina, Suomen Kuvalehti numero 21/1969.
Rakas Päiväkirja. Minä en käsitä, miten ihmiset jaksavat väitellä kaiken maailman asioista, sanoin aviomiehelle aamukahvipöydässä.
”Minun on ainakin vaikea olla eri mieltä muiden kanssa. Kun olen esimerkiksi lukenut jonkin kirjoituksen, joka minua kiinnostaa, olen yleensä kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Seuraavassa lehdessä saattaa olla vastine tähän kirjoitukseen, ja jos kirjoittaja on osannut asiansa, voin yhtyä hänenkin ajatuksiinsa.”
”Nyt sinä olet niin kuin Lenita. Juttusi alusta ei voi päätellä mihin olet pyrkimässä.”
”Ajattelin juuri talven aikana käytyä teatterikeskustelua. Ne, joiden mielestä teattereissa esitetään aivan liian paljon kassakappaleita, ovat mielestäni oikeassa. Kyllä teatterin pitää antaa muutakin kuin pari tuntia viihdettä ja kahvia väliajalla. Mutta yhtä oikeassa ovat ne, jotka kysyvät, mitä hyötyä on syvällisistä näytelmistä, jos katsomot ovat tyhjät. Tästä näet ettei minusta ole väittelijäksi.”
”Älä sure, huomenna voit olla jo riitaisammalla tuulella. Eihän siitä ole montakaan päivää, kun sananmukaisesti korotit ääntäsi televisio-ohjelmien puolesta. Ei ollenkaan kuulostanut siltä, että olisit ollut yhtä mieltä keskustelutovereittesi kanssa.”
”No jaa, minua harmitti tuo ikuinen valitus siitä, miten televisio-ohjelmat ovat menneet niin huonoiksi, ettei niitä enää viitsi katsella. Kun kysyin, milloin ohjelmat ovat olleet parempia, en saanut vastausta. Eivät kai kehdanneet sanoa, että silloin, kun molemmilta kanavilta tuli vanhoja filmejä.”
”Olisit ollut rehellinen ja tunnustanut, ettet sinäkään niitä kehittäviä ohjelmia paljon katsele.”
”Ei ole aikaa. Ja olenhan minä katsellut kaikki pääministerin haastattelutunnit. Eikö se ole kehittävää?”
”Mitä noihin ohjelmiin tulee, niin väittely siitä, pitäisikö ihmisille tarjota mitä enemmistö haluaa vai pitäisikö kansaa ’kasvattaa’, tulee varmasti jatkumaan. Se on maailmankatsomuskysymys.”
Onkohan se vain patriotismia, kun minusta suomalaista sanomalehteä on mukava lukea. Itäisen naapurin tekstejä en osaa lukea, mutta lehtien ulkoasu on ainakin kalsa. Ei luulisi kenenkään surevan, vaikka niin ikävännäköinen lehti jonain aamuna jäisi tulemattakin.
Mutta en minä totisesti ymmärrä noita ruotsalaisiakaan. Kun muutaman päivän elää ruotsalaislehtien, varsinkin iltapäivälehtien ravinnolla, alkaa epäillä omaa järkeään. Maailmassa on saattanut tapahtua mitä tahansa, mutta ruotsalaiset vain tekevät jättiläisotsikkonsa kotoisista skandaaleista.
”Lehdet käyvät ilmeisesti kaupaksi.”
”Sehän se murheellista onkin. Jokin pahoinpitely, raiskaus tai murha saa valtavan huomion, mutta samanaikaisesti tapahtuu kymmenittäin onnettomuuksia, joissa ihmisiä kuolee ja ruhjoutuu, ilman että niistä kirjoitettaisiin riviäkään. Puhumattakaan nälän ja kurjuuden aiheuttamista kärsimyksistä. Oletko muuten huomannut, että ihmiset eivät halua katsella kuvia nälkäisistä lapsista tai sodan ruhjomista ihmisistä, vaan sanovat, että jokaisella meistä on omat vaikeutemme, ei sitä jaksa muitten hätää ajatella. Mutta annas olla kun tapahtuu murha tai suurempi onnettomuus. Lehdet käyvät kaupaksi, ja ihmiset tuntevat masokistista nautintoa lukiessaan murhan yksityiskohtaista kuvausta ja katsellessaan lesken ja orpolasten itkua haudalla.”
Viime aikoina on Ruotsin lehtien suurotsikoissa esiintynyt sana ”helbrägdagörerskan”. Ensin kerrottiin, että amerikkalainen ihmeidentekijä on tulossa. Näin saatiin kansa kiinnostumaan ja annettiin sairasparoille uutta toivoa. Kun ihmeidentekijä sitten esiintyi, tuloksitta, kuvasivat lehdet pettyneitten sairaiden epätoivoa.
”Jos Ruotsin lehtien matala taso johtuu kansan mausta, asetun niiden puolelle, jotka vaativat kansan kasvattamista. Mitä sinä muuten luet juuri nyt?”
”Revalvointispekulointeja.”
”Niinkö? Minä jo epäilin, että tutkit sen nätin tytönkuvan alla olevaa tekstiä.”
”Sen olen jo tutkinut.”