Rouva Koiviston päiväkirja: ”Kolme-neljä päivää yksin maalla on kestokyvyn maksimi” – ainoa seura ei tahdo olla koiraveronsa väärti
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 34 kirjoittaja keskustelee koiransa kanssa.
Tellervo Koiviston 34. pakina, Suomen Kuvalehti numero 28/1969.
Rakas päiväkirja. Kesäleski on aviomies, joka vaimon ollessa maalla viettää kevytmielistä elämää kaupungissa. Vihreä leski on aviovaimo, joka miehen ollessa työssä viettää kevytmielistä elämää lähiössä.
Vaimoa, joka viettää kesää maalla ja jolla ei ole mitään mahdollisuuksia kevytmielisyyteen, voisi kutsua vihreäksi kesäleskeksi. Leskihän maalla oleva vaimo on siinä kuin kaupungissa oleva mieskin, ja ainakin loppukesästä hän on niin vihreä että sen vihreämmäksi ei tule.
Kolme-neljä päivää yksinään maalla on normaali-ihmisen kestokyvyn maksimi. Tuulen humina, laineiden liplatus ja lintujen laulu voivat olla musiikkia korville, mutta jos niitä kuuntelee pitkään yksinään, alkaa niihin tulla liikaa molli-sointuja.
Silloin toivoo, että lähistöllä olisi joku, jolle voisi tokaista: ”Olisitko nyt hetken hiljaa, jotta voisin kuunnella ruohon kasvua!”