Rouva Koiviston päiväkirja: ”Kello kolme iltapäivällä päädyin toteamukseen: naisen paikka ei ole kotona”

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tellervo Koiviston 16. pakina, Suomen Kuvalehti numero 7/1969.

Rakas päiväkirja. Kun tutkii ammoin sitten kuolleiden ihmisten elämää (esimerkiksi sarjafilmissä ”Kiviset ja Soraset”), tuntuu usein siltä, että maailmassa ei ole tapahtunut mitään oleellista sen jälkeen, kun eräs apina kyllästyi apinan elämäänsä ja ryhtyi ihmiseksi. Kuitenkin kehitys kehittyy johonkin suuntaan koko ajan ja ihmisten arvostukset muuttuvat kehityksen mukana. Arvostusten muuttumista on tapahtunut perhe-nimisen yhteisönkin piirissä. 

Ei ole pitkää aikaa siitä, jolloin metsästä peltoa raivaava mies ja kahdeksatta lastaan hoitava äiti olivat kansallisia esikuvia. Nyt ovat arvot kutakuinkin päinvastaiset. Valveutunut mies istuttaa peltonsa metsälle ja aviovaimo syö pillerin päivässä pysyäkseen työmarkkinoilla kilpailukykyisenä miehen kanssa.

 

Vielä pari vuotta sitten meille selitettiin, että äidin paikka on kotona. Erilaiset tutkimukset osoittivat, että koti on lapsen paras kasvatuspaikka ja äidin läheisyys lapsen ensimmäisenä elinvuonna on lapsen myöhemmälle kehitykselle ratkaiseva. Naisen kotona olo oli muutenkin kaikin tavoin suositeltavaa, se lisäsi kodin viihtyisyyttä ja vähensi avioeroja ja nuorisorikollisuutta. Kaikki tämä oli tutkimuksilla todettu.

Nyt meitä kehotetaan heittämään nämä ohjeet romukoppaan. Tilalle tarjotaan uusia arvoja, jotka perustuvat uusille tutkimuksille. Me naisraukat olemme pyörällä päästämme ja teemme me niin tai näin, niin aina jokin tutkimus osoittaa, että teimme päinvastoin kuin olisi pitänyt.

 

Kun eräänä päivänä kello kolme iltapäivällä pysähdyin miettimään tekemääni päivätyötä, päädyin toteamukseen: naisen paikka ei ole kotona. Kotityö on yksitoikkoista ja vähän henkisiä virikkeitä tarjoavaa. Olin nimittäin kello yhdeksän ja viidentoista välillä pessyt astioita, ikkunoita ja vaatteita sekä lausunut ääneen vain seuraavat sanat: ”Koeta nyt jouduttaa ratkaisuasi.” (Koiralle puistossa.) ”Päivää, kurja ilma.” (Talonmiehelle rapussa.) ”Kaksi maitoa, hiivaleipä ja kermatetra.” ”Kiitos.” ”Olkaa hyvä.” (Maitokaupassa.)

 

Saadakseni tukea olettamukselleni, että työ kodin ulkopuolella on vaihtelevampaa ja henkisesti antoisampaa, päätin tehdä tutkimuksen. Tarvittavan otoksen suoritin siten, että kirjoitin työssä käyvien tuttavieni nimet paperilapuille ja valitsin niistä suljetuin silmin kolme. Valituiksi tulivat: farmaseutti, ikä 49 vuotta, naimisissa; hammaslääkäri, ikää vaikea arvioida, naimaton; lentoemäntä, nuori ja kaunis. Vertailuryhmän muodostin minä, täyttänyt 35 vuotta, ”siivellä eläjä”.

Suoritin haastattelun puhelimitse ja käyttämäni kysymykset olivat seuraavat: 1) Mitä olet tehnyt tänään yhdeksän ja viidentoista välisenä aikana? 2) Mistä olet keskustellut sanottuna aikana? Saaduista vastauksista voi havaita, että hammaslääkäri oli porannut ja paikannut, farmaseutti oli myynyt lääkkeitä ja lentoemäntä jakanut matkustajille ravintoa, muita nautintoaineita sekä sanomalehtiä.

Toisen kysymyksen vastaukset osoittivat , että farmaseutti oli keskustellut lääkkeistä, sairauksista ja ilmoista, hammaslääkäri sairauksista, erikoisesti hampaiden sairauksista, sekä useita kertoja myös ilmoista, ja lentoemäntä oli joutunut enimmäkseen lausumaan kohteliaisuussanoja vierailla kielillä.

Taulukoin saamani vastaukset ja laskin useita korrelaatioita.

 

Näiden perusteella voidaan väittää, että sairauksista puhuminen on erittäin suosittu puheenaihe ja että ilmoista puhutaan yleisesti sekä kotona että työpaikoilla. Edelleen voidaan havaita, että tutkimuksen alussa esittämäni olettamus ei pidä kaikissa olosuhteissa paikkaansa, sillä tutkituissa tapauksissa kotityö ja ansiotyö korreloivat positiivisesti. Yleistämällä tutkimuksen analysoinnissa esille tulleet asenteet voimme päätellä, että perheenäideillä on taipumusta valita tuttavansa määrättyjen ominaisuuksien perusteella ja että sanonta ”seura tekee kaltaisekseen” pitää paikkansa.