Rouva Koiviston päiväkirja: ”Keittiön oven takana oli vanha tuttu puliukko”
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 12 kirjoittaja kertoo "liekkimiehistä" ja "paperikassimiehistä".
Tellervo Koiviston 12. pakina, Suomen Kuvalehti numero 2/1969.
Rakas päiväkirja.
Aamupäivällä kun olin keittiössä leipomassa pullaa uudenvuoden pyhiksi, soi ovikello. Keittiön oven takana oli vanha tuttu puliukko, joka silloin tällöin kiertää tässä talossa. Kertoi olevansa pahasti vilustunut ja tarvitsi rahaa yskänlääkkeisiin.
Kysyin, kävisikö pullo olutta yskänlääkkeestä. Mies vakuutti, että se sopi erinomaisesti siihen tarkoitukseen ja lisäsi pullon saatuaan: ”Rouva muistakaa, että teillä on aina oleva yksi ystävä.”
Ulkona on kylmää ja sataa räntää. Missähän viettää iltaansa minun 80 pennin olutpullolla ostettu ystäväni.
Tämä aamullinen vierailija toi mieleeni kohtalontoverinsa, ”entisen suururheilijan”, joka pari vuotta sitten alkoi vierailla keittiön ovella. Joka kerta hän esitti nipun lääkärintodistuksia ja pyysi avustusta voidakseen matkustaa sisarensa luokse maalle. Annoin joskus lantin, joskus leivän. Toisinaan kun talonmiehen silmä vältti, mies asettui taloksi keittiön oven edustalle.
Opimme jotenkuten sietämään toisiamme, vaikka minulle tuotti hankaluutta oven avaaminen, joka puolestaan taas häiritsi hänen nukkumistaan. Kerran avasin ovea tarpeettoman paljon ja sain nuhteita: ”On tässä parempienkin ihmisten kanssa seurusteltu.”
Viime talvena ”suururheilija” alkoi olla erittäin kehnossa kunnossa ja kevätpuolella häntä ei enää näkynyt. Matkalippurahoja hän tuskin koskaan sai kootuksi, kenties hänellä ei ollut sisartakaan, jonka luokse olisi voinut matkansa suunnata.
Kyllähän noita rappioalkoholisteja näin talvella sietää. Ulkona on kylmä ja normaali-ihminen kulkee kiireesti kohti kulloistakin päämääräänsä eikä juuri ehdi huomata vetelehtijöitä. Kauniina ja lämpimänä päivänä on toisin.
Muistan erään kesäisen päivän viime keväänä. Lähdin ulkoiluttamaan koiraa rannan koirapuistoon. Ostin kioskista lehtiä ja varustauduin viettämään mukavaa iltapäivää puiston penkillä. ”Liekkimiehet” olivat kuitenkin ehtineet ennen minua. Niitä lojui penkeillä ja penkkien alla, pensakoissa ja nurmikolla niin runsaasti, että tuskin sekaan mahtui.
Eräs kömpi veneen alta ja tahtoi välttämättä esitellä itsensä. Seisoin käsi hänen mustassa kourassaan ohikulkijoiden töllisteltävänä. Tunsin oloni vaivautuneeksi, mutta en voinut olla epäkohteliaskaan, sillä ”puli” oli sivistynyt mies, puhui ruotsia ja tunsi koirarodut. En voi sanoa viihtyneeni siinä seurassa, vaikka keskustelutoverini vakuuttelikin: ”Neiti on kovin ystävällinen.”
”Onneks olkoon Koivisto. Mä kuulin että sinusta on tullut filosooffi. Viittiks vipata, puuttuu kakskymppiä pullon hinnasta?”
Turussa asuessamme tuli torin vaiheilla vastaamme ”paperikassimies”, joka kerjäsi lanttia. Mies seurasi kuitenkin maailman tapahtumia, koskapa hän kerran erään satama-aiheisen väitöstilaisuuden jälkeen aloitti kerjuunsa näin: ”Onneks olkoon Koivisto. Mä kuulin että sinusta on tullut filosooffi. Viittiks vipata, puuttuu kakskymppiä pullon hinnasta?”
Mies sai kolikkonsa, lähti torin kulmassa olevaan Wiklundin rautakauppaan ja pyysi pullon pulituuria.
”Valitettavasti meillä on pensselipakko ennen kahtatoista”, vastasi myyjä.
Tytär lienee ollut kolmen neljän vuoden vanha tullessaan eräänä päivänä kotiin kertomaan, että puistossa oli setä, joka oli kauhean pipi ja sillä oli pullo, josta se oli juonut. Käytin tilaisuutta hyväkseni pieneen raittiuskasvatukseen ja päätin puheeni toteamukseen, että niin sitä käy, kun nauttii alkoholia.
Tytär nyökytteli päätään ja virkkoi: ”Mutta me isän kanssa juomme vain vähän olutta.”
On uudenvuoden aatto. Uudenvuoden lupauksia en ole tehnyt sen jälkeen kun muistini alkoi mennä niin huonoksi, etten tammikuun puolessa välissä muistanut, mitä uutenavuotena olin luvannut, mutta jonkinlaiseksi tilinteoksi tämä vuoden vaihde usein kuitenkin muodostuu.
Olen istunut tässä jo tunnin ja hakenut vikoja itsestäni ja löytänyt niitä vaikka millä mitalla.
Nyt olen siinä vaiheessa, että alan jälleen olla tyytyväinen itseeni, sillä jos olisin niin huono kuin luulen, en ajattelisi, että olen niin huono. Jos olisin hyvä ihminen, mikä vaiva minulla olisikaan sädekehän kuuraamisesta!