Rouva Koiviston päiväkirja: Kaija kysyi, olenko jo tilannut iltapuvun Linnan juhlia varten – Tottahan toki, viime vuonna
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Seitsemännessä on puhe kirjoista ja itsenäisyyspäivän kisoista.
Tellervo Koiviston 7. pakina, Suomen Kuvalehti numero 48/1968.
Kun isä pitää sarjakuvista, äiti suosii kirjalahjoja ja Aku Ankka on mukava veikko, luulivat lapset tehneensä koko perheen mieleisen ostoksen ostaessaan isänpäivälahjaksi kirjan ”Aku Ankka ja Nietzsche”.
”Ei se kyllä oikein hyvältä näyttänyt, kun siinä ei ollut värikuvia”, sanoivat he lahjaa antaessaan, ”mutta ainahan ne kouluhallituksen kirjat ikäviä on”.
”Miten niin kouluhallituksen?”, ihmettelin minä.
”No, eikö Oittinen ole kouluhallituksen pää ja tämän on Oittinen piirtänyt.”
”Näkyy olevan. Mutta tämän tekijä on vasta Vesa Oittinen (17) ja saanee odotella kouluhallitukseen pääsyä vielä pitkään”, valistin minä.
”On se vaan ikävää, että Walt Disney kuoli, jos ne uudet piirtäjät ovat näin huonoja”, valittivat lapset.
”Hyvä, ettei kiinnosta lapsia”, ajattelin ja laitoin kirjasen ylimmälle kirjahyllylle – varmuuden vuoksi.
Kirjalahjakin voi joskus mennä pieleen. Muistan, miten kauan sitten avioliittomme alkuaikoina annoin aviomiehelle lahjaksi käyttäytymisoppaan, saman, josta nyt on tullut markkinoille uusittu laitos.
Vastaanottaja ei näyttänyt kovinkaan ihastuneelta, mutta luki sentään sivun verran ja totesi: ”Tämä riittää minulle.”
En tiedä, mitä sivulla oli, mutta jotain tehokasta kai, koskapa hän on niillä eväillä toimeen tullut. Itse sain seuraavana jouluna lahjaksi keittokirjan Maukasta arkiruokaa.
Suhtauduin siihen kuin huonoon vitsiin, mutta myöhemmin meistä tuli hyvät ystävät.
Kirjankustantajat yrittävät esittää ihmisille, että kirja on kertakäyttöesine. Huonolla menestyksellä, luulen, sillä tuskinpa paperinkeräykseen juuri muita kirjoja menee kuin vanhoja puhelinluetteloita.
Järkevät ja epäitsekkäät kirjojen ystävät yrittävät saada kirjan hyödyttämään useita lukijoita. Itsekkäät ihmiset, kuten minä, keräävät kirjoja seinille, mutta järkevän selityksen hekin voivat antaa. Esimerkiksi näin: jos hankit taidetta seinälle vaikkapa maalauttamalla kuvasi, joudut maksamaan melkoisen summan.
Samalla rahamäärällä saat seinäsi täyteen kirjoja ja mikäli ostat ne yksilöinä, oman makusi mukaan, kokoat seinälle muotokuvasi, mielenkiintoisen, paljonpuhuvan ja kenties esteettisemmänkin kuin maalarin tekemä.
”Sinulla oli nyt varmaan oma tukkasi, kun se näytti niin harmaalta.”
Esteettisistä asioista tuli mieleen Kaijan eilinen puhelinsoitto. Kaija asuu nykyisin Tampereella ja soittaa tavallisesti silloin, kun on nähnyt kuvani lehdessä. Tällä kertaa hän kysyi, olenko jo tilannut iltapuvun Linnan juhlia varten. Sanoin, että tottahan toki olen niin tärkeän asian ajoissa hoitanut.
Ostin sen puvun jo viime vuonna. Sanoin lisäksi, että kyllä on harmi, että silloin kun melkein koko Suomen kansalla on tilaisuus osallistua erittäin suositun tv-ohjelman katseluun, joutuu itse esiintyjien joukkoon.
Kun on joskus seurannut missikisoja, tietää, millä riemulla sitä keksii epäesteettisiä puolia esiintyjissä ja voi vain kuvitella, miten paljon suuremman nautinnon saa itsenäisyyspäivän kisoista. Sinnehän ei valita esiintyjiä ulkomuodon perusteella ja perin harva kävely on mannekiinikoulun silaamaa.
Ei tuo Kaija vähästä loukkaannu. Olen varma, että joulukuun seitsemännen päivän aamua hän soittaa sanoakseen:
”Sinulla oli nyt varmaan oma tukkasi, kun se näytti niin harmaalta. Annan sinulle ystävän neuvon: pitkähihainen puku näyttäisi televisiossa edullisemmalta, kun sinulle on kertynyt muutama ylimääräinen kilo ja ikääkin alkaa jo meillä olla, hi-hi.”
Oltakoon nykyisen naisen housupukumuodin kauneudesta mitä mieltä tahansa, sen käytännöllisyyttä ei voitane kiistää. Kertakäyttökankaasta valmistettu housupuku tavoittaa jo kiireisen tai laiskan naisen ihannetta. Samalla puvulla voi mennä retkelle, juhlapäivälliselle ja nukkumaan. Aamulla jätteet paperikoriin ja uusi puku ylle.
Vaihtelun vuoksi voi uuden puvun pukea ylleen illalla nukkumaan mennessä ja riisua juhlista tultua. Pääasia on kuitenkin, että on muodin mukaan pukeutunut joka tilanteessa.
Kello on yhdeksän illalla ja alkaa olla iltakävelyn aika. Miranda on jo asettunut lähtöasemiin ovensuuhun lähelle päällystakkiaan eli talutushihnaa. Tämä koira on asunut meillä puoli vuotta ja alan jo tuntea korttelin koirien tavat ja ulkoiluajat.
Olen kuullut, että Miranda on korttelin suurin ja rumin, mutta pari päivää sitten näin pihalla otuksen, jolla oli kokoa valtavasti. Se näytti leijonapäiseltä lammasmaiselta karhulta. Jouduin heti sen lumoihin ja minusta alkaa tuntua, että kun joskus vietän vanhuudenpäiviä maalla, olen sellaisen koiran alivuokralainen.