Rouva Koiviston päiväkirja: ”Jos eduskunnan työhuoneet ovat surkeita, ovat WC:t sitäkin hienompia”
Tellervo Koivisto haastattelee kansanedustajakollegoitaan, kuinka alku eduskunnassa on sujunut. Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972.
Tellervo Koiviston 132. pakina, Suomen Kuvalehti numero 15/1972.
Avatessani tänään eduskunnan ala-aulassa olevaa vaatekaappini ovea huomasin siellä miesten palsan ja karvalakin. Varusteet kuuluivat Jakke Södermanille, Sylvi Siltasen seuraajalle. Jaken tulo ilahdutti meitä, koska hän on kaveri, joka synnyttää kannanottoja ja sellainen on aina tervetullut joukkoon ja nimenomaan kansanedustajien joukkoon. Mutta Jaken tuloon liittyi toinenkin tyytyväisyyden aihe: me virkaiältämme nuorimmat siirryimme nyt astetta ylemmäs, melkeinpä toiselle luokalle. Olimme oppineet aakkoset.
Tämän merkkitapauksen johdosta tein muutamalle ”melkein tokaluokkalaiselle” kysymyksen: Onko alku ollut hankalaa? Valiokuntatoverini kristillisten Antero Juntumaa vastasi myöntävästi:
”Eduskunnan uusimman ja pienimmän puolueen edustajan tunnelma lienee aluksi sama kuin pikkupojalla, joka uskaltautuu isojen poikien leikkiin. Ensiksi saa seisoa sormi suussa, mutta ennen pitkää alkaa tuntea iloa ja tyydytystä siitä, että pääsee perehtymään moniin asioihin perusteellisesti ja voi olla mukana lainsäädännön kehittämisessä. En ole koskaan kuulunut niihin, jotka väheksyvät tai vastustavat poliittista osallistumista. Eduskuntatyö vahvistaa käsitystäni siitä, että poliittinen kannanotto on tarpeen jokaiselle kansalaiselle.”