Rouva Koiviston päiväkirja: ”Jos eduskunnan työhuoneet ovat surkeita, ovat WC:t sitäkin hienompia”
Tellervo Koivisto haastattelee kansanedustajakollegoitaan, kuinka alku eduskunnassa on sujunut. Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972.
Tellervo Koiviston 132. pakina, Suomen Kuvalehti numero 15/1972.
Avatessani tänään eduskunnan ala-aulassa olevaa vaatekaappini ovea huomasin siellä miesten palsan ja karvalakin. Varusteet kuuluivat Jakke Södermanille, Sylvi Siltasen seuraajalle. Jaken tulo ilahdutti meitä, koska hän on kaveri, joka synnyttää kannanottoja ja sellainen on aina tervetullut joukkoon ja nimenomaan kansanedustajien joukkoon. Mutta Jaken tuloon liittyi toinenkin tyytyväisyyden aihe: me virkaiältämme nuorimmat siirryimme nyt astetta ylemmäs, melkeinpä toiselle luokalle. Olimme oppineet aakkoset.
Tämän merkkitapauksen johdosta tein muutamalle ”melkein tokaluokkalaiselle” kysymyksen: Onko alku ollut hankalaa? Valiokuntatoverini kristillisten Antero Juntumaa vastasi myöntävästi:
”Eduskunnan uusimman ja pienimmän puolueen edustajan tunnelma lienee aluksi sama kuin pikkupojalla, joka uskaltautuu isojen poikien leikkiin. Ensiksi saa seisoa sormi suussa, mutta ennen pitkää alkaa tuntea iloa ja tyydytystä siitä, että pääsee perehtymään moniin asioihin perusteellisesti ja voi olla mukana lainsäädännön kehittämisessä. En ole koskaan kuulunut niihin, jotka väheksyvät tai vastustavat poliittista osallistumista. Eduskuntatyö vahvistaa käsitystäni siitä, että poliittinen kannanotto on tarpeen jokaiselle kansalaiselle.”
Valtalain hyväksymisen yhteydessä neitsytpuheensa pitänyt Matti Hokkanen (kok.) sanoo alun tuottaneen jonkin verran vaikeuksia: ”Koska me uudet edustajat emme ole läheskään ’sisäänajettuja’ sen paremmin ryhmään kuin eduskuntaankaan, aiheuttivat valtalain yhteydessä esiintulleet kysymykset hankaluuksia. Piti nopeasti tutustua sekä eduskuntakäsittelyyn että niihin keskeisiin asioihin, joihin valtalaki vaikuttaa. Myönteisenä kokemuksena pidän sitä, että edustajat yli puoluerajojen ovat ystävällisiä ihmisiä, ainakin toisilleen. Asioista on helppo keskustella asiallisesti ja rauhallisesti. Työhuoneet ovat kehnoja. Ne pakottavat väen kahvilaan ja siellä aika kuluu hukkaan.”
Keskustapuolueen Juhani Saukkonen antaa myös tunnustusta kansanedustajien ystävällisyydestä ja luontevuudesta.
”Mutta täysistunnoissa vallitsee ’hei hulinaa’ -tunnelma. Näyttää siltä, että kaikki puhuvat yhtäaikaa eikä kukaan kuuntele ketään. Tämän vuoksi valiokuntatyön tärkeys tulee pian uudelle edustajalle selväksi.”
Yliopistomaailmasta eduskuntaan siirtynyt Kalevi Kivistö (SKDL) kokee uuden työnsä alun näin:
”Täysistuntokeskustelut ovat propagandistisia ja epäasiallisia. Sellaisia ennakkoluuloja, joihin täällä törmää, ei siviilimaailmassa juuri tapaa. Tärkeidenkin asioiden – kuten valtalain – käsittely tapahtuu varsin paljon yksiomaan propagandistisiin argumentteihin nojautuen. Suunnitelmallista ja asiallisesti perusteltua työtä haittaa myös eduskuntaryhmien työn luonne. Työtä ei ole juuri etukäteen suunniteltu ja suuriinkin asioihin otetaan kanta melko improvisoiden. Kansanedustajien työskentelyolosuhteet ovat toivottomat. Kun näkee työhuoneet, tuntuu siltä, että ne on varta vasten suunniteltu sillä tavoin, että edustajan on mahdotonta omatoimisesti perehtyä asioihin. Valiokuntatyö on varsin kiinnostavaa ja antaa mahdollisuuden perehtyä käsiteltäviin asioihin melko perusteellisesti. (Valitettavasti muista kuin oman valiokuntansa asioista ei tiedetä juuri mitään.)
Työ tutustuttaa moniin mielenkiintoisiin asioihin ja mukaviin ihmisiin sekä eduskunnassa että vaalipiirissä.
Ja vielä yksi myönteinen asia: Jos työhuoneet ovat surkeita, ovat WC:t sitäkin hienompia.”