Rouva Koiviston päiväkirja: Ikkunat on pesty ja voin ihailla puistomaisemaa – nokista lunta, koirien jälkiä ja Vinetto-pulloja
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 23 kirjoittaja pohtii myös maanviljelijän kevättä.
Tellervo Koiviston 23. pakina, Suomen Kuvalehti numero 14/1969.
Rakas päiväkirja. Ikkunasta paistava kevätaurinko ei suinkaan aina saa perheenemännän mieltä iloiseksi. Vaikka kaukolämmitys on yleistynyt, roskat kuljetetaan muualle, rautateitä sähköistetään ja useat ihmiset ovat ryhtyneet tupakkalakkoon, näyttää nokisuus Helsingissä vain lisääntyvän.
Ja sen huomaa ikkunoissaan. Jonkin aikaa välttelin ikkunanpesua uskottelemalla itselleni, että ulkona on liian kylmä, että tuulee liikaa tai että huomenna kuitenkin sataa. Tänään en enää uskonut itseäni ja päästäkseni oikeaan työvireeseen aloin muistella erästä opettavaista tarinaa, jonka kauan sitten luin kansakoulun lukukirjasta.
Olipa kerran pieni tyttö, joka huomasi erikoisen kukan kotimökkinsä pihalla ja kertoi siitä äidilleen. Voidakseen nähdä kukan oli äidin pyyhittävä tuvan ikkuna. Kukka oli tosi kaunis, ja isäkin kutsuttiin sitä ihailemaan.