Rouva Koiviston päiväkirja: Hallituksen hajoamisen näkyvimmäksi syyksi muodostui kysymys voin ja leivän hinnasta

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tellervo Koiviston 122. pakina, Suomen Kuvalehti numero 45/1971.

Vaikka minulla on suora yhteys tärkeisiin kohteisiin – ikkunoistani näkyvät eduskuntatalon portaat ja Paasivuorenkadun puoluetoimiston sisäänkäynti – ovat tapahtumat viime aikoina edenneet sellaista vauhtia, etten alkuunkaan ole ollut perillä siitä, mitä milloinkin on missä ja miksi päätetty.

Hallitus horjuu, mutta näytti asettautuvan jaloilleen. Demarit ja maataloustuottajat olivat täydessä sodassa, mutta kun hallitus sitten näytti tämän sodan seurauksena keikahtavan, ilmestyivät puheenjohtajat Paasio ja Virolainen kuvaruutuun ystävällisesti ritirinnan eikä kumpikaan vuodattanut kyyneltä edesmenneelle hallitukselle ja nuorena nukkuneelle eduskunnalle. Virolainen tuumi, että ystäviähän tässä ollaan nyt ja toivottavasti jatkossakin ja Paasio nyökähytti päätään.

Yhtä yllätyksellinen oli presidentti. Presidentti on yleensä tukenut eduskuntaa ja hallitusta, mutta nyt näytti päinvastaiselta. Hallitukselle annettiin määräaika, niin lyhyt, ettei se siinä ajassa ennättänyt muuta kuin kuolla.

 

Vähitellen on Suomen kansalle tihkutellut lisää tietoa. Lisensiaatti Tapio Koskiaho – vikkelyydestään päätellen nuori kaveri – on ehtinyt julkaista tutkimuksen, jonka mukaan nykyisen kansanedustajisto ei lopettanutkaan vaalitaistoaan vaaleihin, vaan jatkoi sitä eduskuntatyön ohella. Tämä taas johtui siitä, että eduskuntaan tuli kosolti uusia jäseniä ja uusi puolue, jonka olemassaolo perustuu muiden puolueiden arvosteluun.

Eilen antoi presidentti oman selityksensä, saman, jonka perusteella ennenaikaisiin vaaleihin on aikaisemminkin jouduttu: ulkopoltiikka käy sisäpolitiikan edellä. Turvakokous on tulossa ja olisi enemmän kuin häpeällistä, jos maitten välistä rauhaa rakentava isäntämaa tapella nahistelisi omien rajojensa sisäpuolella.

 

Hallituksen hajoamisen näkyvimmäksi syyksi muodostui kysymys voin ja leivän hinnasta. Keskivertokuluttajalle elintarvikkeiden hinta ei ole toisarvoinen asia ja pienituloisten kohdalla on kysymys myös tuottajapuolella, eikä tarvitse koluta erämaita huomatakseen, että leipä on monella kalpea.

Maatalous ei tule toimeen ilman tukea, mutta tuki on aina pois jostakin muusta: kuluttajan elintasosta, uusien työpaikkojen rahoituksesta jne. Jokaista tyydyttävään ratkaisuun ei päästä, mutta jokin ratkaisu on tehtävä.

Paasio ja Virolainen eivät näyttäneet kiihtyneiltä, vaan odottivat levollisina edessä olevia vaaleja. Vaalit eivät ratkaise maatalouspulmaa, mutta kokeneet puoluejohtajat tietävät, että menestyksellisten vaalien jälkeen puolueet ovat vahvoja neuvottelijoita ja vain neuvottelemalla päästään tulokseen.

 

Jostakin syystä on lehdissä viime aikoina alkanut kirjoittelu vallankumouksista. Vihjaillaan, että vallankumouksia suunnitellaan siellä ja haudotaan täällä.

Vallankumouksista ei ole vaaraa. Vaara on pikemminkin siinä, että jälleen saadaan heikko eduskunta. Etujärjestöt esittävät vaatimuksia, se on niiden tehtävä, joskin inflaatiovaara ainaisilla ja kohtuuttomilla vaatimuksillakin on. Eduskunnan ja hallituksen tehtävänä on huolehtia siitä, että asiat sujuvat.

Tähän tehtävään tarvitaan sisäisesti vahvoja ja yhteistyökykyisiä puolueita.