Rouva Koiviston päiväkirja: ”Bussista tuli esiin mies, punainen ja kiukkuinen kuin...” – liikenneraivoa vuodelta 1969
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 30 kirjoittaja ajattelee väkivaltaisia ajatuksia kolaripaikalla.
Tellervo Koiviston 30. pakina, Suomen Kuvalehti numero 23/1969.
Rakas päiväkirja. Kun joskus sanoin, että ihmisiltä puuttuu suhteellisuudentaju ja että he eivät osaa erottaa suuria asioita pienistä, en suinkaan tarkoittanut itseäni.
Päivän lehdissä kerrotaan, miten muutamat ovat käyneet kuussa, toiset neuvotelleet Leningradissa ja eräät ovat saaneet vihdoinkin valmiiksi ehdotuksen maatalouden hintalaiksi. Minun kannaltani nämä kaikki ovat pikkuasioita, sillä koin tänään järkytyksen, joka on minulle suuri ja tärkeä juuri nyt.
Päivä alkoi aivan tavallisesti tai vähän paremmin, sillä aurinko paistoi. Lähdin perheenemännän tavanomaiselle ostosmatkalle. Ensimmäinen tapaamani ihminen oli porrassiivooja, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan.
Jos olisin muistanut appiukkoni neuvon, että on parasta luopua suunnitellusta matkasta, mikäli ensimmäinen vastaantulija on nainen, olisin ehkä säästynyt nöyryytyksiltä. Nyt sen sijaan siivoojarouva tartutti iloisuuttaan ja jatkoin matkaani harvinaisen hyväntuulisena.
Tulin läheiseen puistoon. Sinne oli juuri tuotu kosteaa tuoksuvaa multaa, taimia, siemeniä ja haravoita. Se oli minulle liikaa. Muutin kurssia, hain auton ja lähdin kohti kesäasumusta.
Matkalla poikkesin taimistoon ostaakseni muutaman pelargonian kesäasunnon ikkunalaudalle. Suuri taimisto on tähän vuodenaikaan paljon kiinnostavampi kuin tavaratalo ja vaarallisempi kuin itsepalvelumyymälä. Aika kului ja muutama perenna, pensas, turvepakkaus ja lannoitepussi vaihtoi omistajaa.
Kun saavuin mökille, oli iltapäivä jo aluillaan, ja kun kaikki ostokset oli saatettu niille kuuluville paikoille, oli palattava kiireesti kaupunkiin, jotta perhe ei jäisi emännän puutarhaharrastuksen vuoksi ateriatta.
Saavuin kaupunkiin pahimpaan ruuhka-aikaan. Jotta pääsisin haluamaani kaupunginosaan, oli minun vaihdettava kaistaa eräällä keskikaupungin kadulla. Kyttäsin sopivaa rakoa ja luulin löytäneeni sellaisen erään bussin perästä.
Olin jo sijoittautumassa oikeisiin asemiin, kun autoni takaosasta kuului ilkeä narskahdus. Tajusin, että olin joutunut tekemään lähempää tuttavuutta takanani olevan bussin kanssa.
Pysähdytin auton ja jäin odottamaan. Bussista tuli esiin mies, punainen ja kiukkuinen kuin… En tiedä miten vertaisin häntä, sillä en ollut tavannut mitään vastaavaa aikaisemmin. Hän huusi ja huitoi aikansa ja sai sitten sanotuksi sen verran järkevääkin, että ymmärsin saaneeni käskyn ajaa lähellä olevalle bussiasemalle.
Sanotaan, että säikytetty eläin on vaarallinen. Muistan siinä kolaripaikalla ollessani ajatelleeni, että jos en olisi pasifisti ja jos minulla olisi konepistooli ja osaisin sitä käyttää, jäisi kadulle tusina virnisteleviä miehiä, jotka heittäisivät henkensä siitä ilosta, että olivat kuulleet bussinkuljettajan haukkuvan naispuolista autoilijaa.
Asemalla aloitti bussinkuljettaja kuulustelun: ”Myönnättekö syyllisyytenne vai kutsunko poliisin. Eräs taksinkuljettaja, jonka kanssa jouduin samassa paikassa samalla tavalla ajamaan yhteen, ei tunnustanut, mutta oikeus katsoi, että minä olin oikeassa. Siinä paikassa oli tosin keltainen viiva.”
Nyökkäsin alistuvasti, sillä mitäpä olisin voinut minä, ensikertalainen kolaristi, ammattilaiselle, joka siinä yhdessä paikassakin on ajanut useita kolareita. Täydellisen synnintunnustuksen jälkeen pääsin lähtemään kotiin, ja silloin oli jo myöhäistä tehdä perheen ruokaostokset.
”Olen kernaasti syyllinen tuohon kolariin, ei sen seikan tunnustaminen tuota minulle sanottavaa vaikeutta”, sanoin aviomiehelle. ”Mutta mitä helkkarin oikeutta tällä toisella osapuolella on huutaa ja haukkua, varsinkin kun en muista itse sanoneeni yhtään poikkipuolista sanaa. Ja miksi ohikulkevat miehet, joilla ei ole osaa eikä arpaa koko tapahtumaan, ottavat heti tuon typerän ilmeen: ’Tietäähän sen kun nainen on ratissa’.”
”On tämäkin!” sanoi aviomies. ”Auto rikki, vaimo kiukkuinen, päivällisestä ei tietoakaan! Salli minun neuvoa: Kun seuraavan kerran törmäilet johonkin, hauku ensi töiksesi vastapuoli ja tule sitten kotiin iloisena siitä, että kerrankin on miessukupuoli kuullut kunniansa. Silloin minä, joka sentään olen melko syytön, pääsen hiukan vähemmällä.”
Sellaisia ne ovat miehet, ajattelevat kaikki vain itseään.