Rouva Koiviston päiväkirja alkaa: Tällaista postia pääministerin rouva sai avata vuonna 1968

Tellervo Koiviston 1. pakina, Suomen Kuvalehti numero 41/1968.

Rakas päiväkirja. Kirje on yhä edelleenkin luotettava tiedonvälittäjä. Kiireisiä ministereitä voi olla erinomaisen vaikea tavoittaa puhelimitse, mutta kirje löytää aina perille. Jos siinä on lähettäjän nimi ja hituisenkin asiaa, selviää se jopa sihteereiden seulasta.

Ja kirjeen voi osoittaa myös kotiin, jossa vaimo yleensä tekee myös sihteerin tehtävät. Kirjoittamisen aiheita löytyy, elämähän on niin monimuotoista.

”Hyvä pääministeri. Minulla on viisi lasta ja elämäni on kovaa. Olen ollut viisitoista vuotta naimisissa, mutta nyt olen perin juurin kyllästynyt. Kun Te olette niin viisaan ja kiltin näköinen, niin olkaa ystävällinen ja lähettäkää minulle jonkun hyvän miehen osoite. Lähettäisin Teille valokuvani, mutta en halua, että Teille koituisi ikävyyksiä kotona.”

Tämänsuuntaisen kirjeen pääministeri sai muutama päivä sitten Savon puolesta. Vaikka kirjeessä oli nimi ja osoite, taisi se jäädä vastausta vaille. On jotenkin hankalaa täyttää moinen pyyntö.

Eteläpohjalaisella emännällä on pientä purinaa hallituksen päätöksiä vastaan, mutta osoittaa ymmärtävänsä kaiken suhteellisuuden päättäessään kirjeensä näin: ”Olemme saaneet vettä ja rutkasti. Ohraa on vielä puimatta ja perunat maassa: Ei tarvitse ihmetellä, jos Koiviston hallitusta haukutaan, ei sen kaikkiviisaan ja kaikkitietävän Luojankaan toimenpiteisiin aina voi olla tyytyväisiä.”

 

Seuraavan kirjeen kirjoittaja ei taida olla ihan vakavalla asialla, vaikka kirje huokuukin huolestuneisuutta.

”Täällä Tampereella eräät apteekkarit ovat turvautuneet vilpillisiin keinoihin lisätäkseen rauhoittavien aineiden myyntiä. He ovat palkanneet pikkupoikia huutamaan kaupungin liikekortteleiden kaduilla kiellettyä sanaa: sosialisointi. Muutamat ovat sulkeneet ovensa, toiset turvautuneet apteekkien ja Alkon palveluksiin.”

Kirjeen lähettäjän nimi oli Virtanen ja sehän on melkein aina tekaistu nimi.

Varmasti omalla nimellään ja osoitteellaan esiintyi se pohjoissuomalainen nuorimies, joka lähetti pääministerille piirustuksiaan pyytäen rahaa ilmakiväärin ostoa varten. Poika sai vastauskirjeen, mutta ei rahaa. Poika oli kuitenkin sitkeä. Parin viikon kuluttua tuli nimittäin uusia piirustuksia ja taisi tulla runokin. Kirjeessään poika kertoi olevansa innokas metsästäjä ja tarvitsevansa ihan välttämättä sen ilmakiväärin. Lopuksi hän kertoi saaneensa Kekkoseltakin maksun töistään. Hänelle lähetettiin kuitenkin vain isällinen kirje, jossa kerrottiin ilmakiväärin vaarallisuudesta.

Mielestäni tämä tapaus osoittaa, että yrittäjiä ei Suomesta puutu, mutta yrittämistä ei palkita muuten kuin ehkä sanoilla.

 

Kerran kesällä toi posteljooni kirjeen, jonka vastaanottajaksi oli merkitty: Pääministerin Koira, Helsinki. Postilaitos oli merkinnyt kuoreen ensiksi: ei tunneta. Seuraava merkintä oli: ei asu osoitteessa. Vihdoin se oli löytänyt tiensä kesämökille. Näytin kuorta koiralle, joka nuuhkaisun jälkeen yritti viedä sen puuhun. Silloin arvasin, että se oli kissalta. Tämä kissa asusti Padasjoella ja oli ilmeisesti melkoinen nirppanokka ja pikkusielu ja lisäksi ikäloppu (kahdeksan vuotta). Hän syytti koiraamme siitä, että tällä sattumalta oli sama hieno nimi kuin arvon kissalla. Eikä tämä katti tyytynyt pelkkiin sanoihin, vaan rohkeni vaatia kaksintaistelua. Onneksi oli niin tyhmä, että antoi koiralle luvan valita aseet.

Koirallamme oli tilaisuus elokuun alkupuolella kierrellä Keski-Suomea. Koska Padasjoki sattui sopivasti reitinvarrelle, poikettiin sinne ihan vain sen katin takia. Kirkonkylän keskustassa astui koiramme ulos autosta, nuuhkaisi joka ilmansuutaan ja alkoi haukkua. Koska ei kuultu kissan vastaushaukuntaa, katsoi koiramme olevansa kaksintaistelun voittaja.

Näin budjettikiireiden keskellä voisi Mauno kotiin tullessaan löytää vaikkapa seuraavan kirjeen:

”Hei! Huomasin että olit viime yönä käynyt kotona, koska olit jättänyt likaisen paidan. Jos olet nälkäinen, ota jääkaapista voileipää ja olutta. Jos taas ennätät lähteä ennen kuin herään, ota se sinipilkullinen rusetti. Mikäli lähdet jälleen viikonlopuksi savottamatkalle, ole kiltti ja soita ennen kuin noudat matkalaukkusi, jotta tiedän olla kotona. Olisi mukava jutella kanssasi, kun ei ole tavattukaan pariin viikkoon.”