Rouva Koiviston päiväkirja: ”Äitii, kello on jo kolme! Oletko muistanut käydä kaupassa, ettei taas jäädä ilman päivällistä?”
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osa 9: Perheenemäntien työ kotona on helpottunut, mutta ulkopuolinen paina kasvaa.
Tellervo Koiviston 9. pakina, Suomen Kuvalehti numero 50/1968.
Paavo Rovaniemeltä käväisi Helsingissä ja tuli tapansa mukaan tänne iltaa istumaan. Puhuttiin pitkään Lapin vaikeuksista, nykyisistä ja tulevista. Muuttoliikettä etelään pidettiin todennäköisenä, vaikka haittapuolensa silläkin on.
Paavo väitti muun muassa, että eteläsuomalaiset eivät kehityssuunnitelmia laatiessaan ota riittävästi huomioon pohjoissuomalaisten huonoa sopeutumiskykyä. Sanoin että eteläsuomalaiselle on tuskin tullut mieleenkään houkutella yli yhdeksänkymmentävuotiasta kotiseudultaan, mutta rovaniemeläiset sen sijaan yrittävät siirtää joulupukin, joka ainakin kolmesataa vuotta on asunut Korvatunturilla, Joulumaan supermoderniin ympäristöön.
Eikö silloin ajatella sopeutumisvaikeuksia? Paavo puolustautui väitteellä, että 300-vuotias joulupukki on vasta nuorukainen ja elää näin ollen parasta sopeutumiskauttaan. Tuohon en osannut sanoa mitään, kun en tilastollisen päätoimiston vuosikirjastakaan löytänyt mainintaa joulupukkien keski-iästä.
Perheenemäntien äänenkannattajan toimittaja kävi haastattelemassa. Valittelin kokopäiväperheenemäntien yhä ahdistetumpaa asemaa. Työ kotona on tosin helpottunut, mutta ulkopuolinen paina kasvaa. Mielipiteenmuokkaajat, toimittajat lehdistössä ja muissa tiedotusvälineissä eivät ole objektiivisia, koska he luonnollisesti katselevat asioita ansioäidin silmin.
Viime päivinä me kokopäivä-äidit olemme kuitenkin saaneet odottamatonta tukea Isolta naapurilta. (Ei liity millään tavalla pääministerin lomamatkaan.) Neuvostoliitossa on alettu julkaista kirjoituksia, joissa vastoin aikaisempaa käytäntöä suositellaan äitien kotiin jäämistä ja ehdotetaan äidinpalkkajärjestelmään siirtymistä.
Olimme toimittajan kanssa juuri päässeet lopputoteamukseen: lapsista huomaa kuka heidät on kasvattanut, kun tyttäreni tuli koulusta tukka hapsottaen ja kädet likaisina. Hän paiskasi laukkunsa eteisen lattialle ja huikkasi: ”Äitii, kello on jo kolme! Oletko muistanut käydä kaupassa, ettei tänään taas jäädä ilman päivällistä?”
Ollessani tänään jonkin aikaa lapsenvahtina tuttavani luona silmäilin Antti Kuusen kirjaa Ylioppilaiden vallankumous. Vaikutti hauskalta ja toi mieleeni tilanteen, jossa olin ollut mukana sinne tullessani. Olimme alhaalla menossa hissiin, minä, tuttavani ja tämän uhmaikäinen poika. Poika ulvoi kuin sumusireeni: ”Ei tahdo hissiin, tahtoo kävellä”.
Äiti yritti selittää ettei nyt voi kävellä, kun on niin paljon kannettavaa. Poika harasi kuitenkin itsepintaisesti vastaan ja vimein äiti jätti kantamuksensa minulle ja lähti ulos hissistä. Poika vaikeni hetkeksi, mutta vain kääntääkseen levyä, levyä, jonka toinen puoli kuului: ”Ei tahdo kävellä, tahtoo ajaa itte!”.
Kapinoiva nuoriso on tyytymätön, jos yhteiskunta vastustaa heidän kapinaansa ja vielä tyytymättömämpi, jos yhteiskunta antaa periksi. Uhmaikäinen lapsi ja kapinoiva nuoriso ovat kuitenkin tosiasioita ja kummallakin niillä lienee tarkoituksensa. Eräästä lehdestä osui silmiini runo ja vaikka en yleensä runoja kerää, kirjoitanpa tämän ”hautakirjoituksen” muistiin:
”Pelkkä nuoruus ei riitä takeeksi älykkyydestä eikä vanhuus viisauden mittapuuksi. Pelkkä ylioppilastutkinto ei tee yhteiskuntakelpoiseksi ja vallankumouksen barrikadeilla tarvitaan muitakin kuin rasvanahkaisia. Elä mielekkäämmin kuin minä, poismennyt, joka viimeisenä päivänäni tukehduin teinisukkiin.”
Sanotaan että vallankumous on tarttuvaa. Jotta vanha viisaus pitäisi paikkansa, tein minäkin nyt sellaisen omassa valtakunnassani. Viskasin nurkkaan tiskirätin, sukankutimen ja vallankumouskirjallisuuden ja marssin (vallankumouksissa aina marssitaan) kauneushoitolaan.
Jos jossakin ylimalkaan on paratiisia, niin minusta tuollainen kauneushoitolassa lekottelu voisi hyvinkin vastata paratiisin niityillä kellimistä. Jossakin vaiheessa ajattelin ”Alastoman apinan” sosiaalista kyhnytystä, mutta sellainen syy kauneushoitolassa käyntiin tuntui liian proosalliselta, ja siksi vaihdoinkin sen kauniimpaan: ”Jokaisen vaimon ylin velvollisuus on miellyttää miestään.”