Rouva Koivisto, tuore kansanedustaja, moittii Maunoa päiväkirjassaan: Politiikantekijän mies saattaa olla kovin pikkusieluinen
Tellervo Koivistosta valittiin tammikuussa 1972 Sdp:n kansanedustajaksi. Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972.
Tellervo Koiviston 124. pakina, Suomen Kuvalehti numero 4/1972.
Kaksi vuotta sitten kirjoitin mennyttä taivalta tarkastellen, että politiikantekijän vaimo ei ole miehensä kannustin vaan riippa. Perheen etu ja yleinen etu eivät aina lyö yksiin ja harva nainen on niin suurisieluinen, että hän nurisematta jaksaa uhrata yksityiset etunsa yhteisön alttarille.
Kaksi vuotta sitten en tuntenut politiikantekijän miestä, häneen olen tutustunut vasta viime viikkoina. Ilokseni tai valittaen, miltä kannalta sen ottaa, minun on todettava, että hän saattaa olla vielä pikkusielisempi kuin konsanaan vaimo.
Kun naispuolinen politiikantekijä huolestuneena seurailee taivaanrannan merkkejä, hallituksen syntymättömyyttä, kansantulon kasvamattomuutta, taloudellista yhdentymistä ja poliittista jakaantumista, ottaa politiikantekijän mies päälleen kaikkein hurskaimman muotonsa ja lausuu: ”Mutta onneksi meillä on uusia tuoreita voimia!”
Tuollaisena hetkenä naispuolinen politiikko suhtautuu ymmärtämyksellä niihin maihin, joissa uudet poliitikot heti alkuunsa tekevät vanhat vaarattomiksi. Varmuuden vuoksi.
Tällä hetkellä, vuoden kolmantena sunnuntaina, tapahtuu kaikki, mikä sisäpolitiikassa tärkeintä on, Sorsan kabinetissa, Vironperän pirtissä tai muissa julkisuudelta suojatuissa paikoissa. Tulokset kuullaan aikanaan, sillä huonojen uutisten kuulemista ei voi välttää eikä hyviä odota koskaan liian kauan.
Sisäpoliittisia uutisia odotellessa on turvauduttava ulkopolitiikkaan. Lehtitietojen mukaan Norjan ulkomisteri Andreas Cappelen on pitänyt YK:ssa puheen, jossa arvosteltiin kansainvälisen diplomatian prameita muotoja.
Nykyisenkaltainen edustusdiplomatia sai alkunsa Wienin kongressista, siitä tanssivasta. Tanssit ovat niistä ajoista muuttuneet ja muuttuneet ovat myös valtioiden välisten yhteyksien muodot. Tiedonvälitys on kokenut vallankumouksen. On myös tullut tavaksi, että tärkeät poliittiset päätöksentekijät tapaavat toisensa keskustellaakseen ilman välikäsiä.
Näyttääpä käyvän niinkin, että suuren valtion päämies matkustaa tapaamaan sellaisen valtion päämiestä, jota ei ensimainitun valtion virallisissa kirjoissa lainkaan ole olemassa.
Vastaanotto ja cocktail-tilaisuudet ovat menettäneet merkityksensä. Suurilla valtioilla ehkä on niihinkin varaa, mutta pienten maiden on tarkkaan harkittava, mihin ne vähäiset henkiset ja aineelliset voimansa käyttävät.
Norjan ulkoministeriö on uusilla kannanotoillaan pyrkinyt inhimillistämään myös ulkomaanedustajien perhe-elämää. Diplomaatin vaimo ei uuden näkemyksen mukaan enää ole palkatonta työtä tekevä edustuskoneiston osa, vaan hänellä on ainakin periaatteessa mahdollisuus ulkopuoliseen ansiotyöhön tai muuten itsenäiseen ajankäyttöön.
Norjasta tulleet tiedot ovat luonnollisesti kiinnostaneet ulkoasiainhallinnon rouviamme. He ovat käsitelleet asiaa yhdistyksensä kokouksessa lähetysneuvos Ossi Sunellin alustuksen pohjalta. Sunell on oman ilmoituksensa mukaan esittänyt vain henkilökohtaisen käsityksensä, koska asia ei ole aktualisoitunut ulkoministeriön piirissä.
Alustajan henkilökohtainen kanta on Wienin kongressin aikainen. Vaimolla on diplomatiassa tärkeä tehtävä. Hänen on tunnettava Suomen olot ja perehdyttävä asemaan kulttuurielämään ja sosiaalisiin oloihin voidakseen käydä näistä asioista mielekkäitä keskusteluja. Edustus vie vaimon ajan eikä olisi valtakunnan arvon mukaista, että vaimo kävisi asemamaassa ansiotyössä.
Norjan kuningaskunta on lähtenyt demokratisoimaan maansa ulkoasiain edustusta. Toivottavasti nämä asiat aktualisoituvat myös Suomen tasavallassa.
Samasta työstä sama palkka-periaate on kansainvälisesti hyväksytty. Ei ole maamme arvon mukaista, että edustustoissamme vaaditaan naiselta täyttä työpanosta, mutta palkka siitä maksetaan miehelle. Se on takapajuista.