Rouva Koivisto selailee kuvia vuodelta 1960: Kekkosen syntymäpäivillä illan näkyvin sankari oli naapurimaan päämies Nikita
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 54 albumista löytyy ensimmäinen pitkä iltapuku ja Mauno frakissa.
Tellervo Koiviston 54. pakina, Suomen Kuvalehti numero 1/1970.
Lehdet julkaisevat näinä päivinä historiikkia menneen vuoden ja vuosikymmenen tapahtumista. Kertaus onkin tarpeen – mikäli menneiden muistamisella jotakin arvoa on – sillä aikanaan tärkeinäkin pidetyt asiat unohtuvat hämmästyttävän helposti. Kun kysymme esimerkiksi, mitä tapahtui vuonna 1965, jää vastaus yleensä laihaksi. Jokainen, joka on yrittänyt laittaa valokuviaan aikajärjestykseen, tietää miten vaikeaa on muistaa, minä vuonna tehtiin matka Saimaalle tai milloin oli Hilda-tädin hautajaiset.
Kokeilin omaa muistiani yrittämällä palauttaa mieleeni vuoden 1960, mutta en löytänyt siitä minkäänlaista kiinnekohtaa. Vasta selailtuani valokuvia ja Mitä Missä Milloin -kirjaa (Otava), alkoi vuosi saada eloa.
Eräästä albumini kuvasta päätellen oli perhe käynyt mökillä lapioimassa lunta katolta. Perheen parivuotias tyttö oli kiivennyt lapioineen syntyneelle lumivallille. Koska tytön punainen tupsulakki tavoittelee räystästä, rohkenen päätellä, että talvi 1960 oli runsasluminen.
Toisessa samana päivänä otetussa kuvassa perheen äiti makaa suksineen lumihangessa pienen mäen alla. Tästä kuvasta ei kuitenkaan voi päätellä äidin mäenlaskutaitoa, sillä hymystä päätellen hän on kaatunut yksinomaan kuvanottajan mieliksi.
Erään perhekuvan taustana on suvinen luonto. Pikkutyttö on pukeutunut asianmukaiseen kesäkolttuun, mutta perheen vanhemmat esiintyvät luontoon sopimattomalla tavalla. Isällä on yllään frakki ja äidillä täyspitkä musta puku. Juhla-asun syynä oli Turun Yliopiston promootio. Äidillä on muuten silloin yllään elämänsä ensimmäinen pitkä puku ja sekin vuokrattu. Isän nykyinen frakki oli silloin melkein uusi eli vuosimallia 1956.
Viimeisessä vuoden 1960 valokuvassa on perheen isä mahtipontisen näköisenä puhujapöntössä. Kuvan alle on äidin käsialalla kirjoitettu: ”Jambo, sambo, höpö, löpö…”
En muista harrastettiinko pääministerin haastattelutunteja jo vuonna 1960, mutta jos niitä oli, lienevät kysymykset olleet samat kuin nykyisinkin.
Eräässä Karin silloisessa piirroksessa vietetään hallituksen syntymäpäiviä, se kun oli päässyt kymmenen pitkäikäisimmän joukkoon. Syntymäpäivävieraina olivat Karin tutut puoluehahmot, vain SMP puuttui. Pöydän antimina olivat maidon hinta, metsäverotus, nimitysasiat, työttömyysvakuutus ja ulkopolitiikka.
Kauppapolitiikka näyttää kiinnostaneen tuolloinkin ihmisiä suuresti, kuuma sana oli silloin Efta. Nimi Simonen oli ajankohtainen niin kuin se on ollut jokaisena seuraavanakin vuotena.
Vuoden 1960 merkkitapahtumiin kuului presidentti Kekkosen syntymäpäiväjuhlat Kansallisteatterissa. Siitä minulla on omakohtaisiakin muistoja, sillä pääsin piippuhyllylle erään Paasikivi-seuran jäsenen siivellä.
Se taisikin olla elämäni vaikuttavin teatterielämys. Päänäyttämöstämme tuli sinä iltana maailmannäyttämö, sivuosan esittäjästä pääosan esittäjä ja iltaan sisältyivät kaikki suuren draaman ainekset. Illan toinen ja näkyvin sankari oli nimittäin naapurimaan päämies Nikita. Hänen puhuessaan koin kaikki tunnevivahteet epätoivosta ja suuttumuksesta ihastukseen ja ihailuun saakka.
Tanskalaiset ja norjalaiset syntymäpäivävieraat eivät sen sijaan tuntuneet olevan kovinkaan ihastuneita niistä repliikeistä päätellen, joita he esittivät teatterista poistuttaessa.
Presidentti täyttää vuosia tänäkin vuonna. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, miten ja missä niitä vietetään ja ketkä ovat arvovaltaisimmat onnittelijat. Mutta niistä tiedän kertoa vasta valettuani aattona uudenvuoden tinat.