Rouva Koivisto Oulussa: Sanoin kaupunginisälle heti alkajaisiksi, että ”ankea paikka tämä Oulu, ei täällä muualta tulleet viihdy”
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 75 kirjoittaja synkistelee pohjoisessa kaupungissa.
Tellervo Koiviston 75. pakina, Suomen Kuvalehti numero 23/1970.
Mikäli Typpi Oy:n suurräjähdys olisi toteutunut, olisin kuulunut sattumalta paikalla olleisiin. Onneksi sekin osoittautui oululaiseksi huhuksi. Huhut eivät minua Ouluun houkutelleet, mutta kun kerran siellä olin, käytin tilaisuutta hyväkseni kysyäkseni miten maankuulut huhut syntyvät.
Tarvittavat elementit ovat sopiva tilanne, vähän mielikuvitusta ja hedelmällinen maaperä.
Eräs resepti: Joukko opiskelijoita käy tutustumassa panimoon. Heille tarjotaan kymmenen pullon janoon neljä pulloa olutta. Kysymyksessä on ilmeinen erehdys, mutta erehdyksellä on taipumusta johtaa uusiin erehdyksiin. Kadulle tullessaan opiskelijat eivät ole aivan varmoja lukumäärästään, heitä ehkä meni sisään enemmän kuin tuli ulos. Yksi on kenties hukkunut olutsammioon. Epävarmuus muuttuu varmuudeksi, surevien joukko kasvaa, huhu lähtee liikkeelle.
Edellä olevasta ilmenee, että toimiakseen tehokkaasti tarvitsee ala kuin ala palvelukseensa korkeakoulusivistystä saaneita henkilöitä. Oulussa heitä on, Oulu on yliopistokaupunki.
Mutta kysymykseen: Missä on Oulun yliopisto? saa tuskin tyhjentävää vastausta. Yliopisto on epämääräinen joukko muusta palveluksesta vapautettuja virastoja ja varastoja ylt’ympäri kaupunkia.
Yliopisto on hehtaareittain metsää, niputtain piirustuksia, pinottain anomuksia, kukkurakaupalla hartaita toiveita. Yliopiston muodostavat professorit, opettajat, tutkinnot, tuhannet ylioppilaat.
Mitä tekee ylioppilaskunta? Kysyin tätä tapaamiltani ylioppilaskunnan edustajilta ja sain varovaisen vastauksen: ”Oulun ylioppilaskunta kerää rahaa, mutta on aiheellista kysyä pitäisikö ylioppilaskunnan voimavarat käyttää siihen.”
Minä olin myöskin varovainen ja tyydyin pään nyökyttelyyn. Keski-ikäisen taantumukselliset aivot tuottivat kyllä tämäntapaisia ajatuksia: ”Kyllä se teille hyvää tekee. Jos ikäkausien välisiä kuiluja ei aiota entisestään leventää, ei ole mitään syytä vapauttaa jokin ikäryhmä taloudellisista realiteeteista. Pyrittäessä tasa-arvoon tasattakoon myöskin aatteet ja käytännön ongelmat.”
Oulun yliopiston opettajien nopea vaihtuminen puhuu yliopiston tarpeellisuuden puolesta.
Etelässä elänyt ja opiskellut ei hevin sopeudu Oulun leveysasteille. Ilmasto on ankarampi, matkat entisten ystävien ja tuttavien luo pitkät ja kalliit, elämäntyylikin eroaa totutusta.
Paikallaan pysyminen ei tietenkään sinänsä ole mikään hyve, mutta sekä palvelusten suorittajan että vastaanottajan kannalta on toivottavaa, että virkamies, opettaja tai lääkäri sopeutuu siihen ympäristöön, jossa joutuu työskentelemään.
Olen viime vuosina tottunut siihen, että kuntien napamiehet kiirehtivät esittämään niitä paikkakuntansa epäkohtia, joita raha voi parantaa. Yritin Oulussa ehättää edelle sanomalla oululaiselle kaupunginisälle heti alkajaisiksi: ”Ankea paikka tämä Oulu. Ei täällä muualta tulleet viihdy.”
”Oulu on hieno paikka. Olen asunut täällä toistakymmentä vuotta ja viihdyn erinomaisesti. Kaupunki kasvaa voimakkaasti, täällä rakennetaan enemmän kuin muissa vastaavan suuruisissa kaupungeissa. Saamme tänne uuden teatteritalon, sairaalan, joka ei hinnaltaan jää jälkeen Saimaan kanavasta, satamasta tulee entistä ehompi.”
”Tämä ei siis ole mitään kehitysaluetta?”
”Eihän toki.”
”Eikö?”
”Niin no, siinä mielessä tietenkin. Onhan meillä ollut työttömyyttä ja varsinkin naisten työllistäminen tuottaa vaikeuksia nykyisinkin. Eihän tämä nyt rintamaiden kanssa pysty kilpailemaan.”
Oulussa tosiaan rakennetaan.
Tyylikäs teatteritalo nousee koristamaan jokivartta. Se on riidalla rakennettu, niin kuin niin moni teatteri tässä maassa. Sairaalasta tulee mahtava. Se tulee tekemään veronmaksajat ihmisinä terveiksi, mutta ihmiset veronmaksajana sairaiksi.
Ja tietenkin rakennetaan myös asuntoja, koteja niille, jotka tulevat töihin kaupungin tehtaisiin. Tehtailla on huono maine, ne saastuttavat ilman ja veden. Mutta ilman niitä ei olisi nykyisen kaltaista kasvavaa, suhteellisen hyvinvoivaa Oulua.
Hyvinvoinnista pitää maksaa.