Rouva Koivisto lomalla Englannissa: ”Keittiöissä käytetään liian vähän aikaa maustamiseen, liian paljon vihannesten keittämiseen”
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 83 kirjoittaja pohtii englantilaisia kotirouvia.
Tellervo Koiviston 83. pakina, Suomen Kuvalehti numero 35/1970.
Jos nyt välttämättä pitää kesällä ulkomaille lomanviettoon lähteä, niin voinee sitä Englantiinkin mennä, myönteli lentokentällä lomalle lähtemistämme katseleva tuttava.
Välttämättömyyshän ei ulkomailla lomailu tietenkään ole, mutta jos sellaista haluaa tehdä, ei perheellä, jossa on kouluikäisiä lapsia, ole vuodenajan suhteen juuri valinnan mahdollisuutta.
Englanti on yhtä hyvä lomanviettomaa kuin mikä tahansa muukin, mikäli ei oteta huomioon kustannuksia. Lontoo on elävä kesälläkin ja sen ulkopuolella on maaseutua, lomakeskuksia, linnoja, ehkä yksinäisyyttäkin, jos sitä nyt kukaan ulkomailta lähtee hakemaan.
Lähes jokainen englanninkielinen oppikirja kertoo englantilaisen miehen virastosta tultuaan istuvan talonsa keskimmäisen kerroksen takan eteen sanomalehteä lukemaan. Alimmassa kerroksessa paistaa aamuisin vaimo tai mikäli miehen asema virastossa sen sallii, apulainen, munia ja pekonia. Ylimmässä kerroksessa, jonka lämmittämättömiin huoneisiin yksinkertaisten ikkunoitten raoista raaka yöilma tunkeutuu, palelee öisin koko perhe omissa makuuhuoneissaan.
Puutarha on pieni tai pienenpieni, mutta ei niin pieni etteikö siellä kukkisi valtaisa hortensia.
Näin kertoivat oppikirjat kolmekymmentä vuotta sitten, näin ne kertovat nykyisin ja näin ne ilmeisesti tulevat kertomaan seuraavillekin sukupolville. Sillä vaikka jokainen englantilainen ei ole työssä virastossa, pitää ilmeisesti valtaosa keskiluokkaa edellä kuvattua elämistapaa ihanteenaan.
Kylki kyljessä olevien omakotitalojen rivistöjä on kilometreittäin niin Lontoossa kuin muuallakin Englannissa. Ja vaikka talot ilmeisesti tehdään entisiä menetelmiä noudattaen käsityönä, ei niissä juuri huomaa yksilöllisiä piirteitä. Mutta mitäpä tuosta yksilöllisyydestä! Kun on yksi hyvä talomalli keksitty niin turhaan sitä jokainen rakentaja arkkitehtipalkkioita maksaisi.
Puutarha talon ympärillä on pieni tai pienenpieni, mutta ei sentään niin pieni etteikö siellä tähän vuodenaikaan kukkisi valtaisa hortensia. Montakaan puutarhassa oleksijaa ei silmäni tavoittanut, ehkä en yksinkertaisesti kiinnittänyt huomiota. Sen sijaan huomasin muutaman keski-ikäisen naisen kiillottavan talonsa ulo-oven messinkirengasta. Statussymboli on pidettävä kirkkaana.
Englantilainen aviovaimo on suomalaista sisartaan useammin kotirouva. Sen ymmärtää, kun ajattelee niitä vaikeuksia, joita esimerkiksi Lontoo työssäkäyville tarjoaa.
Työpäivä virastossa päättyy viiden kuuden maissa iltapäivällä. Miljoonakaupunki mataline asuinkortteleineen leviää laajalle. Työmatkat ovat pitkiä ja runsas henkilöautokanta tekee liikkumisen hitaaksi ja hankalaksi. Työssäkäyvän perheenjäsenen päästyä esikaupungissa olevaan kotiinsa, on jo perheen nuorimpien nukkumaanmenoaika.
Ansiotyötä haluavien perheenemäntien olisi sen vuoksi aloitettava tasa-arvoisuustaistelu työaikojen ja asumistapojen muuttamisvaatimuksin. Ja kun on kysymys englantilaisista tavoista, ei muutoksia juuri ole odotettavissa.
En osaa esittää edes kaavaesimerkkiä englantilaisen kotirouvan päiväjärjestyksestä. Osan ajasta hän tietenkin viettää keittiössä, mutta kuinka suuren? Jos ravintoloiden ruuasta jotakin uskaltaa päätellä, niin sanoisin, että keittiöissä käytetään liian vähän aikaa maustamiseen, liian paljon vihannesten keittämiseen ja ylenmäärin hillojen ja makeiden jälkiruokien väsäämiseen.
Lontoota ja Helsinkiä ei voi verrata keskenään, siksi erilaisia ne ovat.
Mutta suomalaisten tuotteiden, asuntojen, vaatteiden, ruuan, vertailusta selviämme kaikella kunnialla. Lontoossa on kuitenkin jotain sellaista, jota Helsingissä ei ole, mutta jonka saavuttamisen ei luulisi olevan ylivoimaista: suuret puistot, laajat monikäyttöiset nurmikot, ruuhkassakin kohteliaat autoilijat.
Ja Helsingissä sellaista, jota Lontoon katukuvassa ei näe ja jota ei Helsingissäkään ei soisi näkevänsä: humalassa toikkaroivia rähinöitsijöitä ja puistojen penkit täyttäviä pultsareita.
Kaiken kaikkiaan: Englanti on maa, jossa voisi asua.