Rouva Koivisto ja Ruotsiin muuttanut Sirpa, 14: ”Ne vaan huusi, että painu Suomeen, eikä kukaan auttanut”
Suomalaiset tulevat Ruotsiin heikoin eväin, kerrottiin Tellervo Koivistolle Göteborgissa. Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972.
Tellervo Koiviston 109. pakina, Suomen Kuvalehti numero 24/1971.
Göteborgin maahanmuuttajien neuvontatoimistossa kertoo nuori suomalainen nainen vaikeuksistaan. Hänellä on vakituinen työpaikka suuressa ravintolassa. Mutta kun raskaus tul ilmi, siirrettiin hänet jollakin tekosyyllä tilapäisten työntekijöiden listalle, mikä on käytännössä merkinnyt työttömyyttä maaliskuusta lähtien.
Immigrantservice yrittää auttaa, mutta mahdollisuudet ovat rajoitetut. Huomattava naisten työllistäjä, tekstiiliteollisuus, on muuttanut rajojen ulkopuolelle, joten kieli- ja ammattitaidottomille on tarjolla lähinä vain ravintola- ja siivoustyötä. Näilläkin aloilla on runsaan tarjonnan vuoksi työnantajan markkinat. Raskaanaoleva saa helposti mennä, työnantaja säästää kesälomakorvauksen synnytysajalta.
Yrittäessäni helluntain jälkeisenä arkipäivänä tavoittaa siirtolaisuuden parissa työskenteleviä viranomaisia, sain kuulla heidän olevan alan neuvottelupäivillä. Informaatiota hankittiin ja annettiin. Tiedottamisen merkitystä korostettiin sosiaalitoimistossakin: ihmiset tulevat tänne hämmästyttävän vähäisin eväin, sekä aineellisin että henkisin. Suomessa olisi yhä uudelleen ja uudelleen korostettava, että Ruotsiin ei pidä lähteä ilman varmaa tietoa työpaikasta. Edelleen olisi annettava tietoja korkeista vuokrista ja hintatasoista. Palkka ei ehkä riitä. Ja ennen kaikkea olisi puhuttava kielen merkityksestä.
”Suomalaisten osuus suoraa sosiaaliapua saavista on 4 % heidän osuutensa väestöstä ollessa 3 %. Suomalaiset saavat avustusta useammin, mutta lyhyemmän ajan kuin ruotsalaiset.”
”Erikoisina riskiryhminä voidaan pitää yksinäisiä miehiä ja oppivelvollisuusiän ylittäneitä nuoria. Yksinäisten miesten ongelmat tulevat esiin alkoholin väärinkäytöstä aiheutuvista sosiaalihuollon tilastoista: suomalaisten osuus on 8 % eli lähes kolminkertainen ruotsalaisiin verrattuna. Teini-ikäisille, 16–20-vuotiaille, ei ammatti- ja kielitaidon puuttumisen vuoksi tahdo löytyä työtä. Heitä on myös vaikea tavoittaa kielikursseille, koska he ovat oppivelvollisuuden ulkopuolella.”
Bergsjön, asumalähion, koululla kertoi 14-vuotias Sirpa:
”Tulin tänne myöhään syksyllä ja jouduin luokkaan, jossa ei ollut yhtään suomalaista. Se oli kamalaa. Ne vaan huusi, että painu Suomeen, eikä kukaan auttanut. Opettajat on kyllä kivoja eikä mulla ole mitään aikuisia vastaan ylipäänsä. Mutta haluaisin käydä koulun Suomessa ja tulla vaikka sitten tänne töihin.”
Bergsjön koulussa ovat asiat suomalaisten kannalta tavallista paremmin, sillä koulussa on neljä suomalaista opettajaa. Viikon 35 oppitunnista saattaa suomenkielisten tuntien osuus nousta jopa kahteenkymmeneen. Mutta siitä huolimatta vaikeudet ovat suuret. Opetus Suomessa ja Ruotsissa on erilaista: Ruotsissa esimerkiksi 14–15-vuotias on lukenut monta vuotta englantia, Suomessa ei ehkä lainkaan. Miten suomalainen silloin voi saada vertailukelpoisen todistuksen?
Tutkimuksen mukaan 80 % ruotsalaisista jatkaa opintojaan peruskoulun jälkeen, siirtolaisten kohdalla vastaava luku on 15. Luvut ovat tyrmääviä, mutta loppujen lopuksi luonnollisia.
Ensiksikin Ruotsiin muuttavat kuuluvat yleensä alempiin sosiaaliryhmiin, joiden yleensä on todettu odottavan lapsiltaan vähemmän kuin ylempien ryhmien. Ja kun ajattelee sitä painetta, vaatimuksia ja kilpailua, joka lapsiin kohdistuu, ja olettaa, että paine Ruotsissa on yhtä kova, voi kuvitella, minkälaisia ylimääräisiä vaikeuksia maasta siirtyminen ja uuden, tavallaan äidinkielen opetteleminen, tuottaa.
Kävin kahdessa suomalaisperheessä. Toisessa lapset olivat pieniä ja perhe oli päättänyt jäädä. Toisessa lapset olivat aikuisia, he olivat tulleet Ruotsiin jo ennen vanhempiaan. Tämä perhe, vanhemmat, olivat päättäneet palata.
Molemmat perheet olivat varsin tyytyväisiä.
”Useimmat eivät tiedä, haluavatko he jäädä vai palata”, sanottiin sosiaalitoimistossa. ”Päätös puoleen tai toiseen auttaisi heitä itseään. Jos he päättäisivät jäädä, he yrittäisivät sopeutua muihin eivätkä eristäytyisi omiksi ryhmikseen.”