Rouva Koiviston päiväkirja: Keski-ikäiset naiset eivät kelpaa työnantajille, koska ovat ”hermostuneita ja ärtyisiä”
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. "Enpä ihmettelisi, vaikka pitäisi paikkansa", toteaa kirjoittaja naisten äreydestä osassa 85.
Tellervo Koiviston 85. pakina, Suomen Kuvalehti numero 37/1970.
Amerikkalaiset naiset ovat vime aikoina yrittäneet saavuttaa suurempaa sukupuolten välistä tasa-arvoisuutta lakkojen ja mielenosoitusten avulla. Heidät on huomattu, mutta ei aina ymmärretty tai ole haluttu ymmärtää. Monessa meikäläisessa tuvassa ja olohuoneessa on suhtauduttu mieltään osoittaviin naisiin samoin kuin mellakoiviin ylioppilaihin: niillä on liian hyvät olot.
Suomalaisilla naisilla ei ole yhtä hyvät olot, mikäli mittana käytetään elintasoa. Suurelle osalle naisista työssäkäyminen on välttämättömyys. He eivät voi elää eivätkä asua ansioitta, he ovat tässä suhteessa miehen kaltaisia. Luulisi näin ollen olevan itsestään selvää, että naisilla olisi työmarkkinoilla samat oikeudet kuin miehilläkin.
Näin ei kuitenkaan ole. Jatkuvasti tapaa ihmisiä, joiden mielestä miehelle oli tämä naimisissa tai ei, pitää maksaa paremmin, koska mies on perheen pääelättäjä tai koska miestä ei kerta kaikkiaan kehtaa pitää töissä naisten palkoilla. Tätä ajattelua tapaa runsaimmin vanhempien miesten keskuudessa ja valitettavasti juuri heillä on eniten sanansijaa työasioita päättäessä.
Keskustelin erään työnantajan kanssa niistä vaikeuksista, joihin keski-ikäinen nainen joutuu yrittäessään hakeutua työmarkkinoille.
Onhan niitä, myönteli keskustelutoveri, mutta samoja vaikeuksia sitä on keski-ikäisellä miehelläkin. Hän piti siis sukupuolia tässä suhteessa tasa-arvoisina, vaikka noin puolet keski-ikäisistä naisista on joutunut jättämään ammattitaitonsa – jonka hankkimiseen on kenties mennyt vuosia – ruostumaan perheen takia. Miehistä ei tällaisia uhrautujia tapaa tai ainakin heitä saa hakemalla hakea.
Kyseltyäni syitä siihen haluttomuuteen, millä monet työnanantajat suhtautuvat keski-ikäiseen naispuoliseen työntekijään, kuulin naisten tässä iässä olevan hermostuneita ja ärtyisiä. Väitettä ei liene todistettu, mutta enpä ihmettelisi, vaikka se pitäisi paikkansa. Nainen on kenties ollut samassa työssä ja samassa palkkaluokassa parikymmentä vuotta. Samoilla kyvyillä ja samalla koulutuksella varustetut miehet ovat menneet ohi, heistä on tullut eri asteisia pomoja ja heidän palkkansa on kaiken aikaa ollut tuntuvasti suurempi.
Eikä ärtymystä suinkaan lievennä tieto siitä, että jokaisen työpäivän jälkeen miespuolista työntekijää odottaa tuoli ja sanomalehti, naista pyykit ja keittiötyöt.
Keski-ikäiset naiset saattavat valitella vaivojaan, mutta heidän oletetaankin olevan vanhoja jo silloin, kun miehet ovat elämänsä huipulla. Vaihdevuosista on tehty keski-ikäisten naisten painajainen eikä tilannetta paranneta paljoakaan sillä, että miehiä ja lapsia kehotetaan suhtautumaan ymmärryksellä naisten sieluntilaan.
Oleellinen parannus saadaan aikaan vasta silloin, kun sekä miehet että naiset saadaan uskomaan, ettei naisissa tuolloin tapahdu sen kummempaa kuin miehissäkään, paitsi että naisten suvunjatkamiskyky loppuu. Muut oireet ovat enimmäkseen hankittuja, ne ovat yhteiskunnan tuotteita ja perustuvat osaksi menneiden aikojen hedelmällisyyden ja osaksi nykyajan nuoruuden palvonnalle.
Naisten tunteikkaampi esiintyminen työpaikalla johtunee myöskin kasvatuksesta. Tytöille annetaan lupa näyttää tunteita, mutta poikien on pidettävä purut mahassa – vatsahaavankin uhalla.
Naisilla on lyhyt nuoruus, mutta heidän vanhuutensa on kummastakin päästä miesten vanhuutta pidempi. Miehet kuolevat yleensä aikaisemmin (Kumman hyväksi eriarvoisuus?) mutta ne, jotka jäävät leskiksi, ovat avuttomampia kuin vastaavassa asemassa olevat naiset.
Saako naissukupuoli tällä tavoin jonkinlaisen kompensaation aikaisemmalle alakynnessa ololleen. Ei saa. Avuton mies ei tule toimeen ilman naisen auttavaa kättä. Mies ottaa ja nai. Ja hänellä on varaa valita, onhan naisia enemmän.