Rouva Koivisto saa postia katkeralta kauppiaalta: ”Leikkuupuimurin omistajat mittailevat hyllyjä kuin olis heidän ansiot haaskattu”
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 84 mietityttää kaupan keskittyminen "alan suurille rengastumille".
Tellervo Koiviston 84. pakina, Suomen Kuvalehti numero 36/1970.
Katri-Helena Eskelinen on puhumalla useammin kuin miespuoliset kollegansa yhteensä osoittanut oikeutetuksi pääministerinsä sanat: ”Tämä ei ole mikään herrojen hallitus”.
Viimeksi ministeri puhui maatalousalan yritystoiminnan kehittämisestä suositellen edullisten luottojen järjestämistä jopa siinä määrin, että uusia yrityksiä voitaisiin perustaa riskin vaarasta välittämättä.
Riskivaarattomaan yrittämiseen varmaan halukkaita löytyisi, onhan niitä löytynyt riskinalaiseenkin.
Eräs sellainen ”pikkuporvari”, rihkamakauppias, kertoo lähettämässään ”lesken päiväkirjassa” yrittämisen ihanuudesta. Hänellä on ”talo maantien poskessa, se on ensimmäinen edellytys”. Kauppiaan työtä ei arvosteta. ”Teollisuutta, teollisuutta ne kiljuu kurkku suorana. Kai maar senkin tuotteita jonkun pitää levittää ja esittää.”
”Ei se ole yhtä mahtavaa työtä kuin leikkuupuimurin pukilla istuminen, mutta sitä piisaa vuoden jokaiseksi arkipäiväksi eikä se mitään lomia myönnä omistajalle. Et sä lakkaa ihmettelemästä leikkuupuimuriakin. Isäntä kipuaa sen niskaan kolmena neljänä päivänä vuodessa, lopun aikaa se lojuu liiterissä ja silti tuottaa korkonsa. Sun kaupanvarastossas ei oo niinkään paljon rahaa kiinni, mutta kolme naista sen ympärillä juosta pitää, hyöriä ja pyöriä, nyppiä ja kykkiä. Ja se pieni prosentti joka siitä heltiää jakaa sitten herrain keksimiin reikiin paikoiksi niin että ittelle hädin tuskin jää elanto.”
”Leikkuupuimurin omistajat astuvat sisään ja mittailevat silmillään hyllyjä kuin olis niihin heidän ansionsa haaskattu. Niiden emännät tulevat komeina kuin heinähaasiot: tässä sitä elää kellitellään meidän kustannuksella. Ikäänkuin ei tässä maksettais veroa joka askeleesta, mitä ei emäntien suinkaan tarvitte – ne kun on niitä isojen isäntien puolisovähennyksiä.”
”… niin hetihän sieltä (televisiosta) paasaa joku virolainen. Tällä kertaa se julisti – pitääköhän sitä niin tähdentää – että hänen puolueensa vastustaa sosialisointia viimeiseen hengenvetoon asti. Hetipaikalla mä rupesin ajattelemaan eikö sosialisoiminen ehdottomasti parantaisi pienyrittäjän asemaa, oli se sitten maasta yrittävä tai muusta pääomalla alettavasta hommasta.”
”Olishan se helvetin mukavaa kun joku apstraktinen käsite, valtio taikka kunta, olis voimatekijänä takana. Olis joku kasvoton, jolle sais esittää vaatimuksia: Tää röttelö liikehuoneeksi ei enää kelpaa, kylmä on ja vetoinen, kalusto vanhanaikainen. Sitäpaitsi palkattava on ehdottomasti lisähenkilökuntaa huolehtimaan pihatöistä, talonmies huolehtimaan lämmöistä sun muista. Sinun vakanssisi puitteissa sais kyllä kokoon tavallisen virastopäivän tunnit eikä tarvittis funtsata riittäisivätkö firmantulot menoihin. Se ei olis enää sun huoles.”
”Sä teet jumalauta sairaalansiivoojan työpäivän. Miksei sulle taata jotakin? Eikö tässä olla saman yhteiskunnan jäseniä? Joillakuilla on vain velvollisuudet eikä oikeuksia.”
”Jos ne tulis tänäpäivänä ja sanos: me otetaan tämä talo huostaamme, maksetaan sopiva korvaus, pannaan sut lakkautuspalkalle ja eläkkeelle, niin pitkällätikulla työntäisin menemään. Pääsispähän perikunta viisomasta pääomanpäällä makaajaa. Mukava pääoma tosiaan. Muutama sata neliömetriä ränsistyneitä seiniä käsin tuettavaksi. Sellaisesta muka vielä pitäisi tapella.”
Näissä mietteissä elelee siis kaupanpidolla itseään elättelevällä naisihminen Pohjanmaalla.
Kauppa on viime vuosina ”sosialisoitu” varsin pitkälle, niin että itsenäinen kauppias taitaa jo esimerkiksi elintarvikealalla olla vähemmistössä. ”Sosialisoija” ei yhdessäkään tapauksessa ole ollut valio tai kunta vaan ”monopolikapitalismi”, kaupallisen alan suuret rengastumat.
Suuryrityksen valmiiseen myymälään pääsee yrittäjä mukaan varsin vaatimattomalla pääomalla, mutta hän ei ole itsenäinen yrittäjä vaan suuremman uskollinen vasalli.
Kehitys kulkee pienyrittäjän kannalta valitettavaan suuntaan ja tuskinpa se kuluttajallekaan etuja tuottaa.