Rouva Koivisto veikkasi ainakin kahta naisministeriä, mutta toisin kävi: ”Myönnän ennustamisen taitoni joutuneen häpeään”
Suomen Kuvalehti julkaisee blogina Tellervo Koiviston pakinat vuosilta 1968–1972. Osassa 74 kirjoittaja moittii tuoretta Teuvo Auran virkamieshallitusta.
Tellervo Koiviston 74. pakina, Suomen Kuvalehti numero 22/1970.
Viikko sitten tarjouduin lyömään vetoa siitä, että tulevaisuudessa jokainen hallituksenmuodostaja ottaa vähintään kaksi naista ministeriöönsä. Vedonlyöntitarjoukseni tuli julkisuuteen liian myöhään. Kukaan ei ehtinyt vastata, joten vältyin taloudellisilta menetyksiltä.
Mitä muihin menetyksiin tulee, niin myönnän ennustamisen taitoni joutuneen häpeään. Varsinainen häpeä, vain yhden naisministerin nimittäminen, ei tietenkään koidu minun vaan hallituksen muodostajan – kuka hän sitten lieneekin – kannettavaksi.
Hallituksen muodostaja voi aina puolustautua. Hän voi selittää, että hallitushan on vielä keskeneräinen ja että tyhjät tuolit on nimenomaan ajateltu miehittää naisilla. Hallitusta tehtäessä sattui vain olemaan niin tulevanpalava kiire. Herrat oli helppo tavoittaa klubeilta ja kissanristiäisistä ja muistaahan niiden puhelinnumerotkin, kun niitä on niin usein vuosikymmenien kuluessa tarvittu.
Mutta eihän noita naisia mistään tapaa, kun ne istuvat kammioissaan ja puhelinluettelotkin ovat nykyisin niin paksuja ja hankalia, ettei niistä nyt kiireessä mitään löydä.
Alli Lahtinenkin keksittiin ihan viime hetkessä. Kun nimittäin kaikki nuo liikenne- ja matkailumiehet oli saatu sijoitetuksi, sanoi joku, että kun tästä nyt näyttää tulevan tällainen porvarissävyinen, niin eikö pitäisi perinteitäkin noudattaa ja pistää jokin henkilö sellaiseen ministeriöön, missä hän olisi ikäänkuin omalla alallaan.
Sosiaaliministeriön toinen puoli oli vielä tyhjä ja niin päätettiin soittaa Allille.
Jossakin laulussa vanhempi upseeri sanoo alaisilleen jokseenkin tähän tapaan: ”Kiitos teille, nuoret upseerit, on vaimoni saanut pojan.”
Uusi hallitus tuntuu olevan samalla tavalla kollektiivin lehtolapsi. Siinä on tiettyä yhdennäköisyyttä suuntaan ja toiseen, mutta tätä yhdennäköisyyttä ei haluta tunnustaa, kun lapsi on syntynyt avioliiton eli parlamentin ulkopuolella.
Ei ole lapsella aviolapsen oikeuksia, mutta ei taida olla velvollisuuksiakaan. Näyttää nimittäin olevan epäselvää, onko hallitus velvollinen lähtemään, jos se saa eduskunnalta epäluottamuslauseen eikä uudesta enemmistöhallituksesta ole tietoa.
Uusi hallitus on saanut viileän suopean vastaanoton. Sille ei toivoteta pitkää ikää, mutta sen odotetaan kuitenkin hoitavan asioita maan yhteiseksi parhaaksi, mikä se sitten liekin.
Tämänkaltaisen hallituksen samoin kuin kaikkien puolueitten heikko puoli onkin siinä, ettei oikein tiedetä, mihin suuntaan se haluaa kulkea. Normaalisti maassa on hallitus, jolla yleensä silloinkin kun se on monipuoluehallitus on jokin havaittava suunta. Hallitusta vastassa on oppositio, joka sekin saa eräänlaista yhtenevyyttä, jos ei muusta niin hallituksen vastustamisesta.
Vaikka tavallinen äänestäjä tuleekin helposti sanoneeksi, että samantekevää se on kuka hallitsee, ei se useimmille kuitenkaan ole samantekevää. Kyllä äänestäjä haluaa identifoida itsensä jompaankumpaan, hallitukseen tai oppositioon. Hän haluaa tietää, kenen joukossa seisoo.
Tämän vuoksi pitäisin henkilökohtaisesti vähemmistöhallitustakin nykyisenkaltaista parempana. (Korostan sanaa henkilökohtaisesti. Mielipiteitteni ei siis tarvitse olla yhdensuuntaisia esimerkiksi Koiviston perheen, Suomen Pankin, SDP:n, Yhdistys 9:n tai Mopsikerhon kannanottojen kanssa.)
Uuden hallituksen ensimmäinen teko oli ilmojen viilentäminen. Teko oli selvästi poliittissävyinen, sillä sen tarkoituksena oli jäähdyttää hallituksenvastaisia tunteita.
Yksi tämänkaltainen teko suvaitaan, mutta josa hallitus aikoo jatkaa kylmien ilmojen pitoa vielä syksyllä, on tasavaltalaisten mitta täysi ja hallitus tulee saamaan osakseen kaikkien tähänastisen kohtalon.