Blogit

Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Sydänten kulttuuria

Blogit Rajalla 31.5.2018 11:21
Riitta Kuusi
Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.

Kulttuuri tarkoittaa yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta, näin Sivistyssanakirja. Kuurojen yhteisön kulttuuri näyttäytyi monipuolisesti viime viikonloppuna Hämeenlinnassa. Verkatehtaalla oli koolla yli tuhat viittomakielisen kulttuurin edustajaa ja ystävää, kuuroja ja kuurojen kanssa työtä tekeviä.
Kulttuuripäivien esityksissä oli sopivasti perinteistä ja uutta. Vanhaa perinnettä edustivat esimerkiksi viittomakielinen kerronta ja tanhut. Uutta oli huikeissa tanssiesityksissä, ja monet näytelmien ja sketsien aiheet olivat ajankohtaisia kuten Tampereen Viittomakielisten esitys Puna- ja valkokaartilaiset. Esitysten lisäksi visuaalinen kulttuuri näyttäytyi valokuvina, maalauksina ja käsitöinä.
Reilun 60 vuoden ajan ovat kuurot kokoontuneet joka toinen vuosi vahvistamaan ja välittämään omaa kulttuuriaan sukupolvelta toiselle. Ensimmäiset kulttuuripäivät järjestettiin nuorille vuonna 1956. Kilpailulajeina olivat piirustus, lausunta, kerronta, esitelmä ja tanhu. Nykyään valtakunnallisille kulttuuripäiville osallistuu kaikenikäisiä. Päivillä on aina ollut suuri sosiaalinen merkitys viittomakieliselle yhteisölle. Päivien tärkeää antia on viittomakielisen väen kokoontuminen ja ajatusten vaihto omalla äidinkielellä.
Millaista on visuaalinen kulttuuri tai viittomakielisen identiteetti? Juhana Salosen omiin kokemuksiin pohjautuva kirja Viiton – olen olemassa kertoo kuulevan, suomalaisen kulttuurin keskellä kasvaneen pojan kasvutarinan. Äidinkieli on oman identiteetin perusta, sillä me ajattelemme, kerromme tunteistamme ja muistelemme menneitä. Kulttuuripäivillä viittomakielen kehitysvaiheet näkyvät mm. lausuntaesityksissä. Maija Koivisto jakaa ne neljään vaiheeseen: suomen kielen valtakausi oli 1956-1969, visuaalisuuden aikakausi 1970-1978, varsinaisen viittomakielen aikakausi 1979-1996 ja viittomakielisyyden aikakausi vuodesta 1997 eteenpäin. Viittomakielistä runoa taitaa olla mahdoton kääntää puhutulle tai kirjoitetulle kielelle, niin rikkaana viittomakielen ilmaisun monitasoisuus näkyy niissä.
Onko kyse kuulon menetyksestä vai kuurouden saavuttamisesta? Juhanan tapauksessa voisi hyvin puhua jälkimmäisestä. Hän toteaa kirjassaan, että kuuroudessa on kyse ”sensorisesta ja kognitiivisesta monimuotoisuudesta”. Vaikka viittomakieli ei olekaan kansainvälistä, viittomakieliset eri puolilta maailmaa löytävät varsin helposti tavan kommunikoida keskenään toisin kuin puhekieltä käyttävät. Visuaalinen tapa hahmottaa maailmaa ja käsien kieli tuovat tuttuuden ja yhteisöllisyyden tunteen. Viittomakieli myös rohkaisee luovuuteen, tapa kommunikoida varioi aina tilanteen mukaan. Mimiikka, pantomiimi tai kynä ja paperi otetaan avuksi, jos muuten ei synny yhteisymmärrystä.
Monikielistyvässä ja monikulttuuristuvassa Suomessa oman kielen ja kulttuurin merkitys on tärkeä muillekin kuin viittomakielisille. Maahamme muualta tulleet kokevat tarvetta kokoontua yhteen puhumaan omaa kieltä, kokkaamaan omia ruokia ja kertomaan omia tarinoita riippumatta siitä, mikä on ollut Suomeen tulemisen syy.
Omat juuret, omat tarinat, omat muistot auttavat juurtumaan ja elämään vieraassa kulttuurissa. Ruisleipä on aina mieluisa tuliainen ulkomailla asuville suomalaisille! Vieras kulttuuri koetaan yhtä aikaa kiehtovaksi ja pelottavaksi. Kielen oppimiseen kuuluu aina myös kulttuurin opettelua, se auttaa ymmärtämään kielen tapaa ajatella ja ilmaista asioita. Kulttuuriin tutustuminen on myös mahdollisuus oppia tuntemaan eri kieltä puhuvaa vai viittovaa – pohjimmiltaan samanlaista ihmistä.
Suomalaisten on opeteltava muita kieliä voidaksemme kommunikoida muiden kanssa. Niin on maassamme asuvien viittomakielistenkin, heille suomi tai ruotsi ovat vieraita kieliä. Yhteistä meille on ruisleipä ja suomalaisuus. Niinpä Kuurojen kulttuuripäivät päättyivät perinteisesti yhteisesti viitottuun Maamme-lauluun.

Rajalla -blogin kirjoittajat

Kirjoittaja on kansliapäällikkö, joka pohtii uskontoa ja kirkkoa julkisessa tilassa.
Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.
Kirjoittaja on kirkollinen yhteiskunnan ja kestävän kehityksen tuntija. Kirkkohallituksessa johtavana asiantuntijana työskentelevä rovasti bloggaa yhteiskunnasta, kestävästä kehityksestä ja luomakunnan ihmeellisyydestä. Twitter: IlkkaSip
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.
Olen kirkon ulkosuomalaistyön koordinaattori, pastori sekä viestinnän ammattilainen. Bloggaan ulkosuomalaisuudesta, maastamuutosta ja suomalaisista paluumuuttajista. Kaikille niille, joita ulkosuomalaisuus koskettaa välillisesti tai suoraan. Ulkosuomalaisuuden kokemusta minulla on Belgiasta, Saksasta ja Yhdysvalloista.
Kirkon ulkoasiain osaston johtaja, TT, VTM, dos.
Kirjoittaja on kirkkohallituksessa oppilaitosyhteistyön asiantuntija, joka innostuu herkästi keskustelusta ja haluaa pitää mielensä avoimena.
Kirjoittaja on verkkoviestintäpäällikkö Kirkon tiedotuskeskuksessa, joka aiemman työuransa on työskennellyt digitaalisten innovaatioiden parissa, mutta ehti ennen digiuraansa opiskella myös teologiksi.
Työskentelen perheneuvonnan kouluttajana Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasioiden yksikössä. Parisuhteiden dynamiikka sekä mielen ja sielun salaisuudet sytyttävät ja innostavat oppimaan koko ajan lisää.
Kirjoittaja Kirkkohallituksen johtava asiantuntija ja yliopiston dosentti. Kirkon yhteiskunnallinen työ, kirkon läsnäolo arjessa ja digiviestintä. - Suomen suurtyöttömyys on kansallinen tragedia, johon pitää suunnata aikaa, voimia ja taloudellista tukea.
Kirjoittaja on Al Amana -keskuksen toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseuran työntekijä ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Kirjoittaja asuu Omanissa, Lähi-idässä, jossa hän johtaa uskontojenvälistä dialogikeskusta ja tarkastelee uskonnon ja yhteiskunnan rajapintaa islamilaisesta viitekehyksestä käsin.
Kirjoittaja toimii kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden yksikön johtajana.