Näe minut – kohti yhdenvertaista Suomea

Profiilikuva
Blogit Rajalla
Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdenvertaisuusvaltuutettu antoi raportin Eduskunnalle. Sen mukaan syrjintää yhteiskunnassamme kokevat eniten ne lähimmäisemme, joilla on jokin vamma tai jotka ovat tulleet Suomeen jostakin muualta. Se ei taida yllättää ketään, että syrjintä näkyy ennen muuta asenteissa. Yhteiskunnassamme on myös rakenteellista syrjintää. Jääkö se meiltä huomaamatta?

Syrjintä näkyy ennakkoluuloina ja vihapuheena. Kaksi vuotta sitten Suomi vihdoin ratifioi YK:n vammaisten henkilöiden ihmisoikeussopimuksen. Ensimmäinen kansallinen toimintaohjelma julkistettiin tänä keväänä. Siinä on lueteltu yli 80 erilaista käytännön toimenpidettä siitä, mitä YK-sopimus tarkoittaa käytännössä. Hyvää toimintaohjelmassa on myös se, että siinä on mainittu, mikä taho on vastuussa kunkin asian toteuttamisesta. Ministeriöiltä ja ministereiltä ei lopu tekeminen!

Mitä YK:n sopimus vammaisten ihmisten oikeuksista tarkoittaa kirkossa? Ev.-lut. kirkko Suomessa on julkisoikeudellinen yhteisö, joka näkyy ja vaikuttaa monin tavoin. Sen lainsäädännön tulee sopusoinnussa maan lakien kanssa. Onko kirkko myös palvelujen tuottaja? Tästä ei taida olla täyttä yksimielisyyttä. Kirkko on tietenkin uskonnollinen yhteisö, ja uskonnonharjoitusta ei ihmisoikeussopimuksessa katsota yleiseksi ihmisoikeudeksi. Vaikka ihmisillä onkin taipumusta uskoa ja harjoittaa uskoaan, sitä pidetään yksityisasiana.

Kansallisessa toimintaohjelmassa toistuu usein tämä: varmistetaan valmistelussa ja toimeenpanossa vammaisten henkilöiden erityistarpeiden ja yksilöllisten tarpeiden huomioiminen ja YK:n vammaissopimuksen mukaiset velvoitteet. Tämän voisi kirkossa kiteyttää arkkipiispa Kari Mäkisen sanoin: ”Ole minulle ihminen. Näe minut.” Näin Mäkinen lopetti avauspuheenvuoronsa  Vammaisuuden teologia -seminaarissa 17.4. Seminaarissa saatiin läpileikkaus siitä, kuinka vammaisiin ihmisiin on suhtauduttu viime vuosituhannella. Vammaisuus ja sairaus voivat olla rangaistus synnistä. Keskiaikaisissa rippi-isien ohjekirjoissa annettiin ohjeita mm. avioseksistä. – Muutoin kuin avioliitossahan seksi oli luonnollisesti syntiä. – Seksi oli kiellettyä myös aviopareilta kirkollisten juhlapyhien aikana. Sellaisessa seksissä alkunsa saanut lapsi saattoi näet olla vammainen. Siamilaiset kaksoset taas voitiin ymmärtää jumalalliseksi enteeksi tulevasta luonnonkatastrofista. Lisää keskiajan synti ja avmmaisuus käsityksistä voi lukea Jenni Kuulialan blogista.

Ihmeparanemiset ovat aina kiehtoneet ihmisiä. Monet vammaiset ihmiset kertovat kokemuksistaan, kun joku on halunnut rukoilla heidän ’paranemisensa’ puolesta. Tämä saattaa olla henkistä tai hengellistä väkivaltaa. Yhtä loukkaavaa voi olla se, että vammaisuudesta puhutaan pelkästään kärsimyksenä ja vammaista henkilöä säälitään. Vammaisuus ei ole sairautta, se on ominaisuus, josta ei pääse eroon.

Onko sääli sitten syntiä? Tasa-arvoista kohtelua se ei ole. Yhdenvertaisuus on sitä, että kohtelemme toisiamme tasavertaisesti – ihmisinä.