Ministerin virkavala, uskonnonvapaus ja monikulttuurisuus

Profiilikuva
Blogit Rajalla
Kirjoittaja on kansliapäällikkö, joka pohtii uskontoa ja kirkkoa julkisessa tilassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuva uusista ministereistä valtioneuvoston komeassa istuntosalissa vannomassa virkavalaa tai antamassa juhlallista vakuutusta on monelle tuttu ja turvallinen.

Kuva ei kuitenkaan miellytä kaikkia. Uskonnollissävyisen valan vannomisen mahdollisuus haluttaisiin kieltää ministereiltä. So what?, voi joku kysyä. Onko tämä nyt sitten niin suuri asia, että siitä kannattaa kirjoittaa nostaa meteliä? Ei ehkä itsessään, mutta asian periaatteellisuuden takia se ansaitsee huomiota.

Tilannehan on nyt se, että ministereillä on kaksi vaihtoehtoa. Lausua uskonnollissävytteinen virkavala tai antaa juhlallinen vakuutus. Ministeri voi itse valita näiden väliltä. Molempia on lähihistoriassakin käytetty. Ketään ei pakoteta mihinkään.

Nykyistä hallitusta asioiden tämä tila miellyttää. Valtioneuvostoa koskevassa lausunnoilla olevassa lakiesityksessä  ehdotetaan säädettäväksi – edelleen – että ministerillä olisi virkaan astuessaan mahdollisuus lausua joko uskonnollissävyinen vala tai juhlallinen vakuutus.

Vapaa-ajattelijat ovat jo pitkään vastustaneet kahden vaihtoehdon antamista uusille ministereille. He haluavat kaventaa ministerien valinnanvapauden yhteen vaihtoehtoon, joka olisi kaikesta uskonnollisesta sanastosta riisuttu ministerin vakuutus.

Myös oikeuskansleri Tuomas Pöysti puoltaa lausunnossaan uskonnollissävyisestä valasta luopumista. Arvostan Pöystiä virkamiehenä todella korkealle, mutta tässä asiassa hänen perustelunsa eivät minua vakuuta.

Pöysti nimittäin toteaa itsekin, että perustuslaissa ei ole estettä sille, että nykykäytäntö jatkuisi. Tästä huolimatta ministerin vakaumus ei pitäisi hänen mukaansa näkyä siinä, valitseeko hän uskonnollissävytteisen valan vai vakuutuksen.

Tämän yksittäisen asian laajempi merkitys liittyy maamme monikulttuurisuusstrategiaan. Uskonto ja luterilainen kirkko ovat pitkään olleet suomalaisessa yhteiskunnassa ikään kuin oletusarvo. Suomi on ollut harvinaisen yhtenäiskulttuurinen maa, oikea monokulttuurin kehto. Ymmärrän hyvin, että tällainen monokulttuurisuus on ärsyttänyt monia.

Yhteiskunta on nykyään hyvin toisenlainen. Yhteiskuntaan on tullut monenlaisia uusia vaikutteita ja arvostuksia. On monien uskontojen läsnäoloa ja on uskonnottomuutta ja kaikkea siltä väliltä. Kaikkien täytyisi tulla toimeen keskenään.

Aika yleinen luulo Suomessa näyttää olevan, että monikulttuurisuuden haaste hoidetaan parhaiten siten, että kaikki uskontoon viittaava hävitetään yhteiskunnan julkisesta tilasta. Se painetaan pinnan alle ja uskotellaan, että siellä se pysyy.

Näin tehtäessä ei huomata, että ollaan siirtymässä yhdestä monokulttuurista toiseen monokulttuuriin, yhdestä yhtenäiskulttuurista toiseen yhtenäiskulttuuriin. Ja tätä uutta uskonnon julkisesta näkymisestä riisuttua yhtenäiskulttuuria sitten kutsutaan monikulttuurisuudeksi. Silmänkääntötemppu!

Eikö olisi paljon aidommalla tavalla monikulttuurista, että erilaisten vakaumusten ja käytäntöjen sallittaisiin näkyä yhteiskunnassa. Opeteltaisiin sietämään sitä tilannetta, että joku ministeri nyt vain valitsee uskonnollissävytteisen valan ja joku toinen juhlallisen vakuutuksen. So what!

Ennen virkavakuutuksen mahdollisuutta ministereillä oli käytössä vain käsi Raamatun päällä vannottava virkavala. Tuolloista kulttuuria voi hyvällä syyllä kutsua monokulttuuriksi ja se on varmasti ollut ongelmallinen heille, joiden vakaumukseen uskonnollinen vala ei sopinut.

Mutta jos päädytään virkavalasta luopumiseen, ollaan yhtälailla monokulttuurisessa tilanteessa, vain yksi vaihtoehto on mahdollinen. Ihmettelen, ketä ahdistaa se, että ministerillä olisi kaksi vaihtoehtoa valittavanaan.

Sanottakoon vielä se, että uskonnollissävyisen ministerin valan sanamuoto ei rajoita sitä kristinuskoon, saati luterilaisuuteen. Olisi siis mahdollista, että jotakin muuta kuin kristinuskoa edustava ministeri voisi lausua uskonnollissävytteisen valan. Hänkin voisi valita kahdesta vaihtoehdosta.

Ajattelen, että aidosti monikulttuurisessa yhteiskunnassa on tarjolla useita vaihtoehtoja. Myönteisen uskonnonvapauden kannalta on hyvä, että valtioneuvoston jäsenet voivat omasta vakaumuksestaan käsin valita virkavalan tai virkavakuutuksen. Tällä on suuri symbolinen merkitys. Se kertoo osaltaan joko monokulttuurisesta tai monikulttuurisesta yhteiskunnasta.

Seuraa kirjoittajaa Facebookissa ja Twitterissä.