Kohti lapsiystävällisempää Suomea
Esikoisemme syntyi 1993, silloisen laman syvimpään vaiheeseen. Vaimoni ja minä olimme opiskelijoita, mutta lapsen saamiseen ei liittynyt taloudellista huolta. Saimme opintorahaa ja -lainaa, lapsilisää, kotihoidontukea, vieläpä kaupungilta ns. vaippalisää. Emme silloin aavistaneet, että lähes jokainen vuosi tuon jälkeen merkitsisi yhteiskunnan tuen vähenemistä lapsiperheille. Esimerkiksi kotihoidon tukea on supistettu useaan otteeseen 1990-luvun puolen välin jälkeen.
Perheiden talouden näkökulmasta ei ole yllättävää, että syntyneiden vauvojen määrä jatkaa laskuaan seitsemättä vuotta peräkkäin. Lapsettomaksi jääminen on Suomessa yleisempää kuin missään muussa Pohjoismaassa. Väkilukumme tosin kasvaa niukasti, mutta maahanmuuton ansiosta.
Lapsiin halutaan panostaa yhä enemmän, mutta vanhempainvapaiden korvaustaso on Pohjoismaiden alhaisin. Vapaiden joustavuus on myös vähäistä, mihin äsken hyllytetyssä perhevapaauudistuksessa kiinnitettiin paljon huomiota. Kun seuraava hallitus tarttuu perhevapaiden uudistamiseen, ovat toivottavasti perheiden erilaisuuden ymmärtäminen ja vapaiden joustavuus uudistamisen ytimessä.
Tutkijat ja asiantuntijat ovat alati erimielisiä siitä, onko pienten lasten paras paikka kotona vai kunnan varhaiskasvatuksessa. Helpointa olisi jättää päätösvalta kokonaan vanhemmille, useimmiten he tietävät parhaiten, mikä on lapselle parasta. Yhteiskunnan tehtävä on aktiivisesti etsiä perheen arkea helpottavia käytäntöjä. Esimerkiksi mielekäs osa-aikatyö tukisi jaksamista sekä kotona että töissä.
Monille nuorille aikuisille vanhemmuus näyttäytyy vaativana elämänvaiheena, jossa ei ole riittävästi sijaa omalle elämälle. Yhä useampi valitsee vapaaehtoisesti lapsettomuuden. Toisaalta monet lapsettomat miehet haluaisivat perustaa perheen, mutta eivät menesty parisuhdemarkkinoilla. Vähemmän koulutetut miehet jäävät lapsettomiksi ja parisuhteen ulkopuolelle selvästi muita miehiä useammin. Naisilla taas lapsettomia ja parisuhteen ulkopuolella eläviä on lukumääräisesti enemmän korkeasti koulutetuissa. Lapsettomilla nuorilla aikuisilla on yleisesti vain vähän myönteisiä mielikuvia pienten lasten kanssa elämisestä. Suomi ei näyttäydy lapsiystävällisenä maana.
Nuoret aikuiset tänään tuskin ovat mukavuudenhakuisempia tai urakeskeisempiä kuin aikaisemminkaan. Pikemminkin päinvastoin: perheen perustaminen on yhä harkitumpaa. Toisin kuin vielä 90-luvulla, koulutus tai tutkinto ei ole minkäänlainen tae työpaikasta. Vasta neljännen lapsemme hoitovapaan jälkeen vaimoni sai vakituista työtä. Työmarkkinoilla kysytään monipuolista osaamista. Pitkien koulutuspolkujen keskellä perheen perustaminen vaatii rohkeutta.
Taloudellisten ja sosiaalisten tekijöiden ohella sekä yhteiskunnan että kansalaisen valintojen pohjalla ovat arvot. Ne kertovat, mikä on tärkeää ja mitä kannattaa tavoitella. Lapsia ei hankita, vaan saadaan. Kun lapsi ja lapsuus otetaan todesta, lapsi ei ole kuluerä eikä huoltosuhteen paikkaaja. Lapsuus ei ole välivaihe, vaan itsessään tärkeää ja ainutlaatuista. Lapsiystävällisessä Suomessa lapset ovat aarteita, ihmeitä ja lahjoja.