Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Nuoret ylittävät sukupuolten rajoja joustavammin – annetaan siis heille tilaa

Jarmo Kokkonen
Blogit Rajalla 8.12.2017 16:11

Sukupuoli on syksyn yhteiskunnallisen keskustelun ydintä. Aiemmin seksuaalisuus oli erityisen kuuma puheenaihe. Tänään näyttää siltä, että suomalaiset laajalti hyväksyvät seksuaalisuuteen liittyvän moninaisuuden, mutta sukupuolisuuteen liitettynä moninaisuus onkin erityisen herkkä aihe. Vahva jako tyttöihin ja poikiin, naisiin ja miehiin on ollut kulttuurissamme niin itsestään selvä ja luonnolliselta tuntuva jako, että sen haitallisia vaikutuksia ei ole huomioitu eikä kyseenalaistettu.

Keskustelu sukupuolesta on usein kärjistynyttä ja ihmiset puhuvat toistensa ohi. Tuoreiden Pisa-tutkimusten mukaan suomalaiset nuoret ovat hyviä yhteistyössä, mutta tyttöjen ja poikien väliset erot ovat maailman suurimpia. Suosiiko siis koulu tyttöjä vai poikia? Kuinka paljon on syytä olla huolissaan siitä, että edes matematiikka ei enää ole poikien linnake, vaan tytöt taitavat sitäkin vähintään yhä hyvin kuin pojat? Katsomme koulua helposti vain oman kokemuksemme kautta. Sukupuolisuus on haastava teema siitä yksinkertaisesta syystä, että kukaan meistä ei ole sukupuolikysymyksen ulkopuolella: kun puhumme sukupuolisuudesta, puhumme aina myös itsestämme.

Tutkimusten mukaan kasvattajat toimivat tiedostamattaan sukupuolittavalla tavalla. Olen omassa väitöskirjassani tarkastellut sukupuolen ja yhteisöllisyyden merkityksiä suomalaisessa rippikoulussa. Seksuaalisuuden moninaisuus oli rippikoulussa esillä monin tavoin, ja siihen suhtauduttiin hyväksyvästi. Tutkimus paljasti, että myös rippikoulu keskittyy koulun tavoin enemmän seksuaalisuuteen kuin sukupuolisuuteen. Löysin kuitenkin myös yhden ratkaisun liian kireän sukupuolijaon liudentamiseksi: nuorten osallisuuden.

Rippikoulun vahvuus on tiiviissä yhteisöllisyydessä, joka on rentoa ja paineetonta yhdessäoloa. Toinen vahvuus on siinä, että tyttöjä ja poikia on rippikoulussa yhtä paljon. Leirimuotoisessa rippikoulussa on runsaasti mahdollisuuksia sellaiseen tyttöjen ja poikien väliseen yhteistyöhön ja vuoropuheluun, jossa sukupuoli on korostumattomalla tavalla läsnä. Tällöin nuorelle näyttäytyy sukupuolta tärkeämpänä toisen nuoren persoonallisuus ja yksilöllisyys.

Väitän siis, että me kasvattajat voimme liudentaa tarpeettoman jyrkkää sukupuolijakoa siten, että otamme lapset ja nuoret mukaan toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Voimme tehdä näin koulussa, rippikoulussa, harrastuksissa, järjestötoiminnassa ja aivan kaikessa elämisessä lasten ja nuorten kanssa. Uskon, että lapset ja nuoret intuitiivisesti ylittävät sukupuolten rajoja aikuisia joustavammin. Aikuisina voimme kuitenkin pyrkiä siihen, että tietoisesti suhtaudumme nuoriin ensisijaisesti yksilöinä ja persoonina, ei tyypillisinä sukupuolensa edustajina.

Jokainen lapsi ja nuori on ainutlaatuinen, ja hänen kasvunsa ainutkertainen ihme. Emme saavuta paljoa sillä, että vertailemme sukupuolten välisiä keskiarvoja. Erot sukupuolten sisällä ovat usein suurempia kuin sukupuolten välillä. Vaikka koulussa annetaan numeroita, ei ole mielekästä jäädä vain mitattavien oppimistulosten äärelle. Elämä on enemmän kuin numeroita. Parhaimmillaan koulu, rippikoulu ja muutkin kasvatusinstituutiot motivoivat nuoria pohtimaan sitä, mikä elämässä on tärkeää ja tavoittelemisen arvoista. Kun nuori kokee oman itsensä ja elämänsä merkityksellisenä ja oman paikkansa tärkeänä, on hän oppinut enemmän kuin yhdetkään arvosanat voivat kuvata. 

 

Jarmo Kokkonen

Kirjoittaja toimii kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden yksikön johtajana.

Keskustelu