Miksi paavi Franciscus vaikeni rohingya-muslimeista?

Joskus uutiseksi nousee sana, jota ei sanottu. Näin on tapahtunut meneillään olevan Paavi Franciscuksen Myanmarin vierailun yhteydessä. Pitkin syksyä uutiset ovat kertoneet maan etniseen ja uskonnolliseen vähemmistöön kuuluviin rohingyoihin kohdistuvista julmista vainoista.

Sadat tuhannet rohinyat ovat joutuneet jättämään kotinsa ja päätyneet väliaikaisille pakolaisleireille. Heitä paavi Franciscus ei tapaamisessa Myanmarin johtaja Aung San Suu Kyinin kanssa maininnut ja se on ollut uutinen.

Kysymys on etnisestä vainosta, mutta siihen kytkeytyy myös kysymys uskonnonvapaudesta. Valta osa myanmarilaisista on buddhalaisia. Rohingyat ovat uskonnoltaan muslimeja. Eivätkä he oli ainoa vainottu ryhmä Myanmarissa. Amnesty International kertoo etnisistä vainoista myös Kachinissa, missä pääosa väestöstä on kristittyjä.

Vaikka Myanmarissa onkin otettu pieniä askelia kohti demokratiaa, maan uskonnonvapaustilanne ei ole kohentunut, vaan on heikko erityisesti muslimien ja kristittyjen osalta.  Voisi kuvitella, että juuri paavi nostaisi tämän voimakkaasti esiin vieraillessaan maassa. Monet ovatkin olleet pettyneitä siihen, että paavi ei ole selkeästi puhunut vainoista rohingyat nimeltä mainiten. Häntä on arvosteltu siitä, että hän ei pistä arvovaltaansa peliin heidän puolestaan.

Kirkot ovat koko olemassa olonsa ajan olleet yhteiskunnallisia vaikuttajia. Kristillisen sanoman ytimessä on heikoimpien auttaminen, myös heidän puolestaan puhumalla. Silloinkin, kun se herättää kritiikkiä.

Vaikuttamistoiminta on herkkää tasapainoilua ja sitä tehdään monin keinoin. Ei ole epäilystäkään, etteikö paavi vierailullaan Myanmariin halua kiinnittää huomiota etnisiin vainoihin maassa. Hänen keinonsa ovat hyvin toisenlaisia kuin vaikkapa USA:n presidentin suorasanaiset vaatimukset.

Paavin varovaisuuden taustalla saattaa olla arvio siitä, että etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen mainitseminen ja heidän puolustamisensa voimakkain sanoin saattaisi kääntyä heitä vastaan, aiheuttaa esimerkiksi mielenosoituksia ja lisää väkivaltaa. Tärkeämpää on siis se, että vainottujen asema paranee kuin se, että vainottujen puolesta puhujasta kirjoitetaan räväköitä otsikoita.

Paavi Franciscus tunnetaan symbolisten tekojen kirkonjohtajana. Perinteisissä kiirastorstain jalkojenpesuseremonioissa hän on nostanut esiin erilaisia marginaalissa olevia ihmisiä, esimerkiksi pakolaisia ja nuorisovankeja pesemällä heidän jalkansa pappien jalkojen sijaan.

Hän on vaikuttajana profiloitunut enemmän tekemällä toisin kuin julkilausumilla tai voimakkaasti kantaa ottavilla puheilla. Jo se, että hän vierailee Myanmarissa, nostaa maan poliittisen ja uskonnollisen tilanteen ”tikun nokkaan”, medioiden tarkasteltavaksi ja sen myötä miljoonien ihmisten tietoisuuteen.

Paavi Franciscuksen Myanmarin strategia tarkoituksena on luoda painetta maan johtoa kohtaan. Tämä voi olla juuri se oikea toimintatapa tilanteessa, jossa maan johdossa on Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu demokratialiikkeen keulakuva Suu Kyi.

Viime kädessä kuitenkin tulokset ratkaisevat diplomatiassakin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että taktinen vaikeneminen toimisi aina ja kaikkialla. Raamatun Saarnaajan kirjassakin sanotaan: On ”aika olla vaiti ja aika puhua”.

Seuraa kirjoittajaa Facebookissa ja Twitterissä.