Kristillinen nationalismi?

Profiilikuva
Blogit Rajalla
Kirjoittaja on kirkkohallituksessa oppilaitosyhteistyön asiantuntija, joka innostuu herkästi keskustelusta ja haluaa pitää mielensä avoimena.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Reilu viikko sitten Puolassa pidetyn kansallismielisten mielenosoituksen teemaksi oli valittu: ”Me haluamme Jumalan”. Mielenosoituksessa peräänkuulutettiin myös ”kristillistä Puolaa” ja huudettiin pakolaisia ulos. Ilmiö näkyy muuallakin kuin Puolassa; poliittiset liikkeet, joille on ollut tärkeää niin nationalismi kuin rajojen sulkeminen, ovat usein vedonneet ”länsimaisen kulttuurin” suojelemisen tarpeeseen. Samalla ne toisinaan painottavat myös kristinuskon merkitystä. Myös Suomessa on kuultu samanlaisia puheenvuoroja.

Kristillisen uskon käyttö politiikan käyttötarpeisiin ei ole mitään uutta auringon alla. Kun 1800-luvulla luotiin kuvaa erillisestä suomalaisesta kansakunnasta, siihen kuvaan kuului myös rehellinen ja raitis kristillinen hurskaus. Nykytilanteessa huolestuttavaa on kuitenkin se, että ”kristillistä kulttuuria” tai ”kristillisiä arvoja” käytetään perusteluna toiset poissulkevalle nationalismille. Se ei käy. Ajatus sotii kristinuskon perusteita vastaan. Muukalaisen hyvä kohtelu ja lähimmäisyyden merkitys ovat kristillisen etiikan ydinasioita.

Puolan mielenosoitus nostatti laineita Suomessakin. Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari mainosti Twitter-tilillään Puolan mielenosoitusta. Huhtasaaren twiitti synnytti some-kohun äärioikeistolaisuuden tukemisesta. Huhtasaari itse sanoi kommentoineensa puolalaisten halua olla ”vielä sadan vuoden päästäkin kristillinen ja kansallinen Puola”. Kristillisten arvojen ja kansallismielisyyden korostaminen on näkynyt Huhtasaaren puheissa muutenkin.

Löytyy Suomesta rajujakin esimerkkejä. Tavaratalo J. Kärkkäisen omistamassa julkaisussa KauppaSuomessa on jo pidemmän aikaa oltu huolissaan kristillisen perinteen katoamisesta ja muiden uskontojen tuhoavasta vaikutuksesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Lehden edeltäjä Magneettimedia sai aikanaan oikeuden tuomion juutalaisvastaisista kirjoituksistaan. Kärkkäisen ympärillä käydyssä sosiaalisen median keskustelussa nousivat esiin myös pohjoisen ja eteläisen Suomen erojen korostaminen. Kärkkäisen puolustajat näkivät koko kohun etelän liberaalin median aikaansaannoksena.

Kysymys ei ole vain ääriliikkeistä tai ääritapauksista. Ajatus toisista kulttuureista ja uskonnoista vaarana omalle perinteelle ja elämäntavalle uhkaa muuttua uudeksi normaaliksi. Aiheesta on siksi keskusteltava ja nationalismin ongelma on otettava esiin. Toisten näkeminen lähtökohtaisesti uhkana tai ongelmana lisää vastakkainasettelua yhteiskunnassa. Yritys ymmärtää ihmisten erilaisuutta ja halu toimia yhdessä kaikkien kanssa taas ei ole naiivia sinisilmäisyyttä vaan ainoa mahdollisuus menestyä, myös kansakuntana. Samaan aikaan on tietenkin itse vältettävä keskustelijoiden leimaamista. Vastakkainasettelusta puhuessaan ei kannata itse lisätä poteroiden syvyyttä tai nimetä toisia idiooteiksi.

Onko aiheesta mahdollista keskustella ilman huutelua? Uskonnon käyttöä nationalismin polttoaineena ei tule hyväksyä, mutta erilaisten näkemysten ja kokemusten kohtaamiselle tulee antaa tilaa. Tarvitaan kohtaamisen menetelmiä ja turvallisia tiloja, joissa todellinen keskustelu syntyy. Kirkossa tällaista on jo itse asiassa testattu. Tampereella on pidetty tämän vuoden aikana Lasisilta-keskusteluja, joissa hyvin erilaisia mielipiteitä omaavat ihmiset ovat työskennelleet yhdessä etsien ratkaisuja. Kokemukset olivat hyviä. Tätä lisää.