Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

”Luppakorva Luterilaisen” eväät AD 2017

Susanna Merikanto-Timonen
Blogit Rajalla 31.10.2017 18:19

Minä olen luterilainen! Haluan olla osa luterilaista kirkkoa!

Näin minulle totesi hyvinkin kiivaasti eräs vanhempi rouva Sveitsin Luzernissa, jossa sunnuntaina vietettiin Sveitsin suomalaisten kirkkopyhää. Hän oli yksi niistä monista suomalaisista, jotka muuttivat 1960-luvulla Sveitsiin työn tai rakkauden perässä. Heitä yhdisti erityisesti suomalaisuus, oma kieli ja kirkkomme jäsenyys. Suomalainen seurakunta oli se yhteisö, jossa saattoi rukoilla omalla äidinkielellään, lukea suomalaisia kirjoja tai saada vertaistukea. Vaikka messuja vietettiin harvakseltaan, olivat messut erityisen rakkaita. Ne ylläpitivät konkreettista palaa Suomesta ja omaa luterilaista identiteettiä.

Maailma on tänä päivänä hyvin eri näköinen kuin 60-luvulla. Odotukset ja asenteet uskoa ja kirkkoa kohtaan ovat nekin muutoksessa. Toisaalta ulkosuomalaisilla on edelleen halu ylläpitää perinteitä, opettaa omille lapsilleen tuttu iltarukous, laulaa yhdessä kauneimpia joululauluja tai keskustella siirtolaispapin kanssa elämän eri käännekohdissa.

Armoa 2017!

Tänään on uskonpuhdistuksen alusta kulunut 500 vuotta. Tuolloin Martti Luther julkaisi anekauppaa vastaan suunnatut 95 teesiään. Näitä pyöreitä vuosia juhlitaan laajalti luterilaisessa maailmassa. Suomessa merkkivuotta on vietetty nimen Armoa 2017! alla. Nimi viittaa armoon käsitteenä, mutta myös pyyntönä ja kehotuksena.

Vuosittain reilu 10000 suomalaista ulkomaille muuttajaa kuljettaa mukanaan myös luterilaisuutensa ja suomalaisen identiteettinsä – aivan kuten 1960-luvulla. Mitä on luterilaisuus tämän päivän Luppakorva Luterilaiselle? Luppakorvalla tarkoitan tuiki tavallista kirkkomme jäsentä, juuri häntä, joka kohtaa kirkon kirkollisten juhlapyhien tai erilaisten perhejuhlien merkeissä.

Arjen realismia ja kauneuden ymmärtämistä

Kukaan meistä ei elä tyhjiössä vaan väitän, että jokaisella on jonkinlainen maailmankatsomus. Ihmisen hengellisyyteen liittyvät kysymykset eivät ole mihinkään kadonneet. Maailmankatsomukseen liittyy henkilökohtainen valinta ja siihen sitoutuminen, joku voi myös vaihtaa katsomustaan elämän varrella. Valinnalla tarkoitan esim. valintaa sen välillä, onko Jumala itselle mielikuvituksen luomus vai ihminen Jumalan luoma (jolloin hyväksyy Jumalan hallinnan itseensä). Suurimmalle osalle maailman ihmisistä Jumalan olemassaolo ja usko on totisinta totta. Kristinuskoon ja näin myös luterilaisuuteen sisältyy olennaisena osana arkisen uskon lisäksi kiitollisuus elämän hyvyydestä ja sen kauneudesta.

Mokanneiden klubi on toivon klubi

Jokainen meistä on mokannut, tuhonnut tavalla tai toisella jotain itsessään tai kohdellut kaltoin lähimmäistään. Mokista ja synnistä puhuttaessa hengellinen ulottuvuus on aina läsnä, on se sitten yksittäinen paha teko tai yksi nk. perisynneistä (epäusko, harhaoppi, epäjumalanpalvelus, ylimielisyys, epätoivo, Jumalan sanan halveksiminen, murha, epäsiveellisyys, varkaus ja petos).

Mokanneiden klubilla on aina toivoa, silloinkin kun omat voimat ovat aivan lopussa. Miksi näin? Kirkkomme korostaa armon lahjaluonnetta. Jokainen on kutsuttu armolliseen elämäntapaan rakastamaan lähimmäisiään niin kuin itseään ja Jumalaa yli kaiken. Armo ei ole palkkio mistään, eivätkä hyvät teot pelasta ketään, vaan armo tulee aina ensin. Rakastava elämäntapa ei ole siis armon ehto, vaan seuraus armon osallisuudesta.

Yhdessä – vastuullisesti

Itsenäisyytemme 100-vuotisen juhlavuoden teema on oivaltava. Yhdessä olemme vahvoja. Myös kristittyinä meidät on kutsuttu yhdessä osallistumaan ja palvelemaan niin Jumalaa kuin lähimmäisiämme.

Kansana olemme vapaita. Kristittyinä olemme vapaita, vaikkakin meillä on vastuumme lähimmäisistämme ja itsestämme. Tästä vastuusta lähimmäisiämme ja itseämme kohtaan meistä kukaan ei voi pyristellä pois. Kristityn vastuussa kasvaminen on aina alku uudelle.

Näillä ajatuksilla haastan sinua pohtimaan omaa luterilaisuuttasi, lähellä tai kaukana. Mitä sinä tunnet kantavasi mukanasi luterilaisena ja suomalaisena?

 

Susanna Merikanto-Timonen

Kirkon ulkosuomalaistyön koordinaattorina työskentelen ulkomailla asuvien ja lomailevien suomalaisten parissa. Suomalaisena paluumuuttajana ja äitinä tiedän, kuinka tärkeitä ovat tukiverkot niin lähellä kuin kaukana.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt