Olisiko aika kristillisille tarot-korteille?

Profiilikuva
Blogit Rajalla
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mestarin valoa ja kristillisiä tarot-kortteja?

Ilmeisesti ei, jos asiaa tarkastelee Facebookin Kirkko Suomessa -sivuston kommenttiketjun valossa. Sivulla jaettiin nimittäin linkki Kotimaan uushenkisyyttä pohtivaan juttuun samana viikonloppuna, jolloin Helsingissä vietettiin taas kerran Hengen ja tiedon -messuja.

Jutussa ääneen pääsee Pekka Yrjänä Hiltunen, joka teki vuosia kirkkohallituksessa pioneerityötä uushenkisyyden asiantuntijana. Artikkelia somistaa kuva, jossa pitkäpartainen luterilainen pastori Ole Skjerbæk Madsen istuu valkoisiin pukeutuneena Mystikon universumi -messuilla Kööpenhaminassa ja keskustelee uushenkisyydestä kiinnostuneiden naisten kanssa. Madsen on perustanut järjestön nimeltä Mesterens Lys eli ”Mestarin valo”. Tanskalainen pastori tarjoaa kristillistä esirukouspalvelua, tulkitsee kristillisiä tarot-kortteja ja opettaa Kristuksen läsnäolon meditaatiota.

Sosiaalisen median reaktio oli lähinnä tyrmäävä. Ilmeisesti artikkelissa astuttiin ulos mukavuusalueelta. Aivan kuten Jeesus vaati seuraajiaan tekemään.

Kysymys kristillisistä tarot-korteista näyttää varsin erilaiselta, jos asiaa tarkastelee kirkon mission näkökulmasta – kristityt kun ovat alusta asti omaksuneet rohkeasti aineksia ympäröivästä kulttuurista, jotta evankeliumi olisi ymmärrettävää ympäröivässä kulttuurissa. (Toki kirkon historia todistaa liian usein myös päinvastaisesta, siitä, että kirkko tarrautuu isiltä perittyihin muotoihin, kun maailma ympärillä muuttuu.)

Kleemens Aleksandrialainen opasti toisella vuosisadalla ottamaan markkinoilta kirkon käyttöön sellaisia pakanallisia symboleja, jotka olivat yhdistettävissä kristilliseen uskoon.  Ajan muotivirtausten omaksumisesta on todisteita Rooman katakombeissa: niistä löytyy maalauksia, joissa sisältö on Raamatusta mutta taiteellinen muotokieli noudattelee roomalaista tyyliä.

(Ehkä on tarpeen korostaa vanhan kristillisen käytännön eroavan kulttuurisesta omimisesta, jollainen nousi syystäkin kritiikin kohteeksi, kun kauneuskilpailussa kilpailijat poseerasivat ”intiaanipäähineet” päässä. Nyt kyse on kuitenkin kristittyjen oman kulttuurin käyttämisestä uskon ilmaisemisen välineenä eikä minkäänlaisesta imperialismista.)

Ikivanha kulttuurisen kontekstualisaation periaate on ymmärretty uudella voimalla vaikkapa aasialaisessa teologiassa. Loistavasti tämä käy ilmi tekstistä, jota olen usein luennoillani lainannut. Se löytyy japanilaisen Thaimaan lähetin Kosuke Koyaman kirjasta Water Buffalo Theology (1974):

Matkatessani kylän kirkkoon en voinut olla näkemättä vesipuhvelilaumaa mutaisella pellolla. Näky inspiroi minua. Miksi? Koska se muistutti minua, että ihmiset, joille vien evankeliumia Kristuksesta, viettävät suurimman osan ajastaan riisipelloilla näiden vesipuhveleiden kanssa. Vesipuhvelit kertoivat minulle, että minun pitää saarnata näille maatyöläisille yksinkertaisimmilla mahdollisilla lauserakenteilla ja ajatuskuluilla. Ne muistuttivat, että minun tulee jättää pois kaikki abstraktit ideat ja hyödyntää vain konkreettisia ilmiöitä. ”Tahmea riisi”, ”banaani”, ”pippuri”, ”koira”, ”kissa”, ”polkupyörä”, ”sadekausi”, ”vuotava talo”, ”kalastaminen”, ”kukkotappelu”, ”arpajaiset”, ”vatsakipu” – nämä ovat merkityksellisiä sanoja heille. Tänä aamuna sanon itselleni: ”Aion ilmaista evankeliumin kukkotappelun välityksellä”.

Kukkotappelu on varmasti ollut hyvä lähtökohta evankelioimiselle Thaimaan maaseudulla. Mutta se ei toimisi kovin hyvin Helsingissä ainakaan vuonna 2017, sillä useimmat suomalaiset eivät ole ikinä nähneet kukkotappelua. Sen sijaan tarot-kortit ovat tietyissä piireissä hyvinkin tuttuja. Eivät suomalaisten enemmistölle, mutta monille niistä, jotka käyvät Hengen ja tiedon -messuilla ja hakevat vastauksia uushenkisyyden piiristä.

Oman aikamme Suomessa, ainakin pääkaupunkiseudulla, vallitsee myöhäiskapitalistinen moninaisuus, jossa on rinnakkain erilaisia elämistodellisuuksia ja jossa ihmiset ovat tottuneet tekemään itsenä näköisiä elämänvalintoja. Siksi kirkon tulee ilmaista uskoa erilaisten alakulttuurien ehdoilla.

Uuden ajan henkisyys tuo erilaisia aineksia yhteen geneveläisen myymälän näyteikkunassa. © Jyri Komulainen

Tarot-kortit ovat vain yksi ulottuvuus uushenkisyyden kentässä, enkä itse niitä juuri lainkaan tunne. Tiedän silti esimerkiksi australialaisten evankelikaalien hyödyntäneen perinteisiä tarot-kortteja keskusteluissa uushenkisyyden harjoittajien kanssa. Korttien arkkityyppisistä kuvista avautui yhtymäkohtia Kristukseen.

Paavali sanoi olleensa ”kaikille kaikkea”, jotta hän pelastaisi edes muutamia (1 Kor. 9:22). Kun tämän ajatuksen yhdistää siihen, että kristityt ovat aina käyttäneet olemassa olevia symboleja ja ilmaisutapoja, eteemme piirtyy tulevaisuus hengellisesti monimuotoisena ja yllättävänäkin kirkkona. Sellaisessa kirkossa harjoitetaan Jeesus-joogaa sekä kristillistä mindfulnessia, ja kirkko on läsnä uushenkisillä messuilla. (Tällaisesta on jo onneksi esimerkkejä, mutta asenteen pitäisi kirkossa valtavirtaistua.) Kaiken taustalla on kirkon missio, jotta uushenkisessäkin kentässä tultaisiin entistä paremmin tuntemaan ”Jumalan salaisuus, Kristus, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä” (Kol 2: 2-3).

Tänä päivänä tuntuu kummalliselta, että 1970-80 -luvuilla sähköinen gospel-musiikki sai aikaan aikamoista vastusta ja kohua. Sittemmin sähkökitara on vakiintunut yhtenä Jumalan ylistämisen välineenä. Kirkossa järjestetään jopa metallimessuja. Ehkä uushenkisellä klangilla ilmaistu Jeesus-usko ja itämaisten tekniikoiden värittämä kristillinen meditaatio ovat vuosikymmenen parin päästä itsestäänselvyyksiä. 

Uskontososiologinen muutos on nopeaa ja pysyvää. Selvää on, että rohkeita avauksia tarvitaan, jotta evankeliumi puhuttelisi muitakin kuin kirkon sisäpiirin väkeä ja perinnehakuisia seurakuntalaisia. Kirkolla on tehtävä, sillä Jeesus kehottaa seuraajiaan menemään teille ja aitovierille. Niihinkin nurkkauksiin, joissa suitsukkeet palavat ja kristillikivet antavat voimaa.

(Olen joskus kirjoittanut aihepiiristä laajemman artikkelin ”Vaihtoehtoiset Jeesus-tulkinnat ja niiden kohtaaminen kirkon uskosta käsin”. Se on luettavissa täällä.)