Raiskatut termit

Profiilikuva
Blogit Rajalla
Kirjoittaja on Al Amana -keskuksen toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseuran työntekijä ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Kirjoittaja asuu Omanissa, Lähi-idässä, jossa hän johtaa uskontojenvälistä dialogikeskusta ja tarkastelee uskonnon ja yhteiskunnan rajapintaa islamilaisesta viitekehyksestä käsin.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sekä työhuoneeni että kotini ikkunasta kuulen viidesti päivässä kehotuksen osallistua rukoukseen. Minareetin kautta kuuluu ”Jumala on suurin”. Näin alkaa kutsu joka kaikuu yli kattojen. Sanat ja melodia syöpyvät meditatiivisena ajatuksiin ja muistuttaa myös minua kristittynä jatkuvan hiljentymisen voimasta ja tarpeellisuudesta.

Olen muuttanut keväällä Arabian niemimaalle, Omanin sulttaanikuntaan. Työskentelen uskontojenvälisen dialogikeskuksen, Al Amana -keskuksen johtajana. Työmme perustuu pitkään, toistasataa vuotta kestäneeseen kristilliseen läsnäoloon maassa. Olemme vuosien saatossa rakentaneet muslimijohtoisen maan toimijoiden kanssa vahvan luottamukseen perustuvan yhteistyökuvion. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on vahvasti tukemassa työtämme ja toimimme yhteistyössä Suomen Lähetysseuran kanssa. Tulen näistä lähtökohdista käsin osallistumaan suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun näiden blogitekstien avulla.

Kuunnellessani tätä kaunista ”Allahu Akhbar” -resitaatiota, en voi olla murehtimatta sitä, että länsimaissa tämä kutsu ei ole enää entisensä. Viimeisinä vuosina Euroopassa ja Yhdysvalloissa on tehty paljon hallaa muslimeiden rakkaalle rukouskutsulle. Tähän syypäänä ovat sekä uskontoa hyväkseen käyttävät terroristit sekä uskonnonlukutaidon puutteesta kärsivät ja tietoa janoavat kanssaeläjät. Allahu Ahkbar -huokaisun ei ole tarkoitus olla sodanjulistus. Se on uskontunnustus. Se on  uskonkilvoittelua, mutta siitä on muodostunut synonyymi kauhulle ja terrorille. Venetsian pormestari totesi Barcelonan kuolettavien iskujen jälkeen että kuka tahansa huutaa nämä sanat hänen kaupungissaan, tulee ammutuksi ennen kuin hän ehtii ottaa kolmea askelta. Haluaisin toivoa, että se on ainoastaan julkisuutta janoavan populistipoliitikon mitääntarkoittamaton lausahdus, mutta en voi. Sillä on nimittäin merkitystä päivittäin omaa uskontoaan harjoittavalle muslimille Pohjois-Italiassa. Heidän rukouskutsunsa on pilattu muslimeiksi itseään kutsuvien toimesta ja liian monet ei-muslimit vetävät tästä turhan nopeita johtopäätöksiä.

Uskovan ihmisen luottamus luojaansa ja elämänantajaan on aina suuri. Muslimeille Jumala on suurin. Kirjaimellisesti ”Allahu Ahkbar” tarkoittaa juuri tätä. Jumalalla on islamilaisen perimätiedon mukaan yhdeksänkymmentäyhdeksän nimeä. Ennen kaikkea Jumala on suurin. Allahu Akhbar.

Islaminuskoon kuuluu vahvasti myöskin luottamus siihen, että Jumala pitää omistaan huolen ja asiat tulevat tapahtumaan hänen tahtonsa mukaisesti. Muslimit antavat elämänsä ja kaikkensa Jumalan käsiin, sillä Allahu Akhbar. Suren, että nykykeskusteluissa tämä kaiken sisältävä uskonilmaus ja vahva luottamus luojaan on kääntynyt yhtäläisyysmerkiksi kuoleman ja terrorin kanssa. Tämä Jumalan kaikkivaltiuus ja Jumalan tahtoon taipuminen ei nimittäin ole mitenkään tuntematon ajatus meille kristityille. Kyllähän me tiedämme, että Jeesus kehotti meitä rukoilemaan aikanaan: ”Tapahtukoon sinun tahtosi”.

Aivan kuten Jumalan suuruutta kuvastava termi on raiskattu, samoin on käynyt jihadille. Jihad on yksi islaminuskon peruskäsitteistä ja monet pitävät jihadia jopa islamin epävirallisena kuudentena pilarina. Jihad ei ole väkivaltainen konsepti, vaan käännettynä merkitsee kilvoittelua. Uskonnollisessa mielessä, kuten se selitetään Koraanissa ja profeetta Mohamedin opetuksissa, Jihad viittaa henkilön kilvoitteluun olla mahdollisimman hyvä muslimi. Tämä kilvoittelu voi olla joko sisäistä tai ulkoista.

Itselleni on jäänyt mieleen elävästi erään afrikkalaisen kansalaisjärjestön kampanja (ks. lisää http://braveprogram.org/) jossa he kuvaavat eri-ikäisiä muslimeita oman sisäisen jihadinsa parissa. Yksi toteuttaa jihadiaan lääkärinä, toinen rakennustyömaalla ja kolmas kertoo hänen jihadinsa olevan donitsien paistaminen toisille. Ulkoinen jihad taas merkitsee islamin puolustamista ulkopuolisia vastaan. Tämä voi olla moninaista ja tähän pohjautuu myös terroristien tulkinta ja esittämä oikeutus väkivallan käytölle. Tulkinta, jota suuri osa islaminoppineista ei allekirjoita. Oikeutus, joka on antanut ponnahduslaudan kauniin termin pilaamiselle niin muiden muslimien keskuudessa kuin meidän kaikkien arkisessa puheessa.

Mainitsemani kansalaisjärjestökampanjan tarkoituksena on ollut taistella laajalle levinnyttä väärinymmärrystä vastaan ja opettaa, että jihadin tarkoituksena on johdattaa Jumalaan luottavat ja uskovat parempaan elämään. Nähdessäni kampanjan kaksi vuotta sitten olin iloinen siitä, että tämä näkökulma nostetaan esiin. Tämä taistelu näyttää kuitenkin olevan jo hävitty. Jihadista tulee niin monelle mieleen ISIS ja kaulankatkaisuvideot. Valitettavasti.

Pieni joukko muslimeiksi itseään kutsuvia rikollisia on saanut vallattua itselleen jo sekä muslimien rukouskutsun, että yhden heidän uskonsa peruskäsitteistä. Ja tämän he ovat tehneet meidän ei-muslimeiden suurella avustuksella. Jos annamme tämän jatkua, yhä isompi osa kauniista uskonnollisesta kielestä valjastetaan vääriin tarkoituksiin. Ei anneta tämän jatkua.