Arvot agendalla
Arvot ovat nousseet politiikan keskiöön hallituskriisin myötä. On hyvin poikkeuksellista, että suomalaisessa politiikassa puhutaan arvoista toiminnan kovana ytimenä. Arvot ovat toki aina kuuluneet politiikan juhlapuheisiin, mutta arjen tullen on ryhdytty tekemään pragmaattista politiikkaa, jossa arvopuheella on ollut hyvin pieni sija. Toki arvot vaikuttavat päätösten taustalla silloinkin kun niitä ei mainita.
En ota nyt lainkaan kantaa ajankohtaiseen poliittiseen tilanteeseen, joka vieläpä elää tunti tunnilta. Pysähdyn sen sijaan hetkeksi pohtimaan arvoja ja niiden merkitystä. Arvon käsitettä käytetään usein epätarkasti. Joskus kuulee arvoina mainittavan esimerkiksi asiakaslähtöisyyden tai innovatiivisuuden, esimerkiksi yritysten strategioissa. Minusta ne ovat pikemminkin toimintaperiaatteita kuin varsinaisesti arvoja.
Ajankohtaisen hallituskriisin aikana on viitattu länsimaisiin arvoihin, joita halutaan puolustaa. Mitä länsimaisilla arvoilla tarkoitetaan?
Länsimaiset arvot nousevat kahdesta lähteestä. Antiikin kreikkalainen filosofia järjen ja hyveiden korostuksellaan on vaikuttanut monin tavoin eurooppalaiseen ajatteluun ja demokratian syntyyn. Mutta yhtä paljon ja ehkä enemmänkin länsimaiset arvomme nousevat juutalais-kristilliseltä pohjalta ja ne konkretisoituvat kristillisessä ihmiskäsityksessä ja lähimmäisenrakkaudessa.
Arvot jaotellaan usein itseisarvoihin ja välinearvoihin. Itseisarvoinen asia on arvokas oman itsensä vuoksi, kun taas välinearvo on jotain sellaista, jota tavoitellaan jonkin muun asian saavuttamiseksi.
Kristillisen ihmiskäsityksen hapattamassa länsimaisessa arvomaailmassa itseisarvoista keskeisin on ihmisen luovuttamaton arvo, näkemys siitä, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen. Tätä on kristillisessä käsitteistössä kuvattu siten, että ihminen on Jumalan kuva.
Esimerkiksi YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ensimmäinen artikla rakentuu tälle periaatteelle: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan”. Tässä muotoilussa ajatus ihmisen ainutlaatuisuudesta on tulkittu valistusajatusten kautta.
Toinen kristillisestä ihmiskäsityksestä nouseva itseisarvo on lähimmäisyys ja rakkaus, joista saadaan yhdistämällä lähimmäisenrakkaus. Kristinuskossa se on saanut muodon esimerkiksi Kultaisena sääntönä: ”Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää samoin heille.” Sama periaate on tunnettu kaikissa suurissa mailman uskonnoissa. Esimerkiksi hindulaisuudessa se on sanoitettu muotoon ” Älä tee toisille sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle.”.
Tämä arvo on nähtävissä selvästi YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 2. artiklassa: ”Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.”
Edellä sanottu ei yritä olla kattava esitys niistä ”yleisinhimillisistä länsimaisista” arvoista, joihin juuri nyt viitataan. Näistä periaatteista kuitenkin nousevat yhteiskunnassamme hyvin laajasti jaetut arvot kaikille yhtäläisestä ihmisarvosta, oikeudenmukaisuudesta, heikomman puolelle asettumisesta ja oikeudesta olla mukana yhteisön päätöksenteossa ja elämässä.
Vuosisatojen saatossa testatut kristillisen ihmiskäistyksen pohjalle rakentuneet arvot ovat osoittautuneet hyviksi. Niiden pohjalta on mahdollista rakentaa yhteiskunta, jossa erilaisessa tilanteessa olevia jäseniä kohdellaan hyvin ja vastuuta kaikkien hyvinvoinnista jaetaan. Tervehdin ilolla arvokeskustelua ja toivon sen vahvistavan sitoutumista yhteisiin arvoihimme.
Seuraa kirjoittajaa Facebookissa ja Twitterissä.