Saako kirkossa nukkua ja syödä?

On keväinen sunnuntai-iltapäivä Helsingissä. Viitisenkymmentä ihmistä käy päiväunilla Paavalin kirkon lattialla tai penkeillä. Seurakunta on kutsunut ihmisiä päikkäreille kirkkoon, onhan lepopäivä.

Kuva: Minna Kumpukallio

Kuva päiväuniaan nukkuvista ihmisistä ei tule ensimmäisenä mieleen, kun ajattelen kirkkotilaa. Mutta voisiko se tai jokin vastaava, nyt omituiselta tuntuva toiminta kuulua luontevasti kirkkotilaan?

Kirkkojärjestyksen  mukaan kirkkoa saa käyttää vain sen pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin (KJ 14. luku, 2§).

Kirkot ovat paikkakunnillaan arvokkaimpia rakennuksia. Ne edustavat kansallista kulttuuriperintöämme. Suurin osa keskiaikaisista rakennuksistamme on kirkkoja. Niitä on vaalittu ja hoidettu museoviraston tuella ja valvonnassa pieteetillä. Keskiaikaiset kirkot ovat jumalanpalveluskäytössä joitakin rauniokirkkoja lukuun ottamatta.

Kirkot eivät ole museoita, ne ovat seurakunnan koti ja sen elämän paikka. Jumalanpalvelus on seurakunnan elämän keskus, mutta toiminta on 1900-luvun jälkipuoliskolta lähtien laajentunut monenlaiseen toimintaan. Erityisesti 60-70-luvuilta lähtien on kirkkojen lisäksi rakennettu seurakuntakeskuksia, joihin seurakunnan uudistuneen toiminnan painopiste on pikkuhiljaa siirtynyt.

Nyt on selkeästi nähtävissä, että seurakuntien talous kiristyy. Toiminta tarvitsee tiloja, mutta seurakunnissa ollaan valintatilanteessa: satsataanko kirkkoihin vai seurakuntakeskuksiin. Molemmat vaativat tulevaisuudessa peruskorjauksia, mutta kaikkeen ei välttämättä ole varaa. Tilanne ei tietenkään ole mustavalkoinen valintatilanne, mutta vuosien varrella kysymys kiteytyy myös näihin talouden realiteetteihin.

Kirkkotiloihin on toki tehty vähäisiä muutoksia, vaikka uusien toimintojen tuomiseen tiloihin on suhtauduttu varauksella. Esimerkiksi alttareita on siirretty seinästä keskelle kuoria siten, että pappi voi toimittaa jumalanpalvelusta kasvot seurakuntaan päin. Kirkkoihin on myös tehty morsiushuoneita ja lasten leikkitiloja. Vähäisyydestään huolimatta nämäkään muutokset eivät ole olleet helppoja prosesseja.

Verrattuna muihin Euroopan maihin Suomessa kirkkotiloihin tehdyt muutokset ovat olleet vähäisiä. Tulevaisuudessa tarvitaan luovempaa ajattelua ja tästä löytyy esimerkkejä.

Ensimmäinen esimerkki on Frankfurtissa Galluksen alueella toimiva evankelinen, 1920-luvulta peräisin oleva Rauhan ja sovinnon kirkko. Kirkko on perinteinen kolmilaivainen. Jumalanpalveluselämä tapahtuu keskilaivassa, mutta molemmat sivulaivat on otettu muuhun seurakunnan toimintaan. Toisessa sivulaivassa on kahvilatila kirkkokahveille ja muille seurakunnan kokoontumisille. Toiseen sivulaivaan on rakennettu lapsille oma tila, harjoittelutila musiikkiryhmille ja tila kuolleiden muistamiselle.

Kuvat: Nufl A. Shade-James

Toinen esimerkki, St. Paul Old Ford kirkko Itä-Lontoossa on rohkea esimerkki vielä pidemmälle menneestä uudelleenajattelusta. Kun vaihtoehtona oli rapakuntoisen kirkon purkaminen, paikallinen museovirasto ehdotti radikaaleja toimia sen pelastamiseksi. Kirkkosaliin rakennettiin ”arkki”, jossa on mm. kuntosali ja koulutustiloja sekä eteiseen lounasravintola. Kaiken sydämenä on kuitenkin alttari. Tässä tulos.

Kuva: Jukka Keskitalo

Arkin rakentaminen oli keino rahoittaa koko kirkon remontti. Arkin rakentamiseen seurakunta sai tukea Lontoon kaupungilta yhteisön kehitysrahoista, koska näin historiallisesta kirkosta tuli samalla koko yhteisön kokoontumistila. Nyt seurakunta vuokraa arkin tiloja eri toimijoille ja saa näin rahoitusta omalle toiminnalleen.

Britanniassa – ja myös muualla Euroopassa – on nähty myös kirkkorakennusten ottaminen muuhun kuin kirkolliseen käyttöön. Seurakunnat ovat joutuneet myymään kirkkoja esimerkiksi hotelleiksi, yrityskeskuksiksi ja ravintoloiksi. Kirkkotilan historiaa ja olemusta ajatellen en todellakaan pidä tätä hyvänä vaihtoehtona. Siksi kirkkotilan uudenlaista käyttöä kannattaa miettiä luovasti. Se voisi olla keino siihen, että emme tulevaisuudessa joudu luovuttamaan kirkkojamme seurakuntayhteydestä irrotettuun käyttöön.

Kirkkojärjestyksessä siis todetaan, että kirkkoa saa käyttää vain sen pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin. On pohdinnan paikka, millainen kirkkotilan käyttö täyttää tämän ehdon. Luovuuden lisäksi tarvitaan kunnioitusta ja hyvää makua, kun lähdetään miettimään uusia kirkkotilan mahdollisuuksia. Kun ratkaisut ovat teologisesti ja rakennushistoriallisesti perusteltuja, yllättävän monet asiat ovat mahdollisia.

Olen pohtinut, että esimerkiksi meillä yleinen ristikirkko taipuisi hyvin jumalanpalvelusta laajempaan seurakunnan ja yhteisön käyttöön siten, että jumalanpalveluselämä tapahtuisi kirkon keskiosassa, mutta sivusakaroihin voisi tuoda muuta toimintaa. Toisessa ristin sivusakarassa voisi olla vaikkapa seurakuntasali ja toisessa seurakunnan toimisto. Tilat voidaan varmasti erottaa tyylikkäästi esimerkiksi kuvioidulla lasiseinällä – tässä on haastetta arkkitehdeille.

Sitä pidän kuitenkinkin tärkeänä, että näissä menneiltä sukupolvilta saaduissa aarteissa ei tehdä mitään, mitä ei voitaisi myöhemmin palauttaa ennalleen.

Minua viehättää ajatus, että seurakunta toimisi kirkossa toimistorakennuksen sijaan. Kun tullaan seurakuntana – oli asia mikä tahansa – tullaan kirkkoon. Ja toisin päin: Mitä tahansa seurakunta tekee, se tekee sen alttarin vaikutuspiirissä.

Liedon seurakunnassa kokoonnuttiin pääsiäisyönä syömään kirkkoon. Kirkon keskikäytävälle oli katettu ateria, joka nautittiin pääsiäisyön messun jälkeen. Tämä on esimerkki hyvällä tyylitajulla tehdystä yhteisölähtöisestä toiminnallisesta sovellutuksesta.

Saako kirkossa siis nukkua ja syödä? Varmasti saa, mutta nyt ei kannata rajoittua pohtimaan vain tämänkaltaisia juupas-eipäs –kysymyksiä. Täytyy mennä syvemmälle kirkkotilan olemukseen. Yllättävän monenlaiset kirkkotilaa sekä tilaratkaisuiltaan että toiminnallisesti muuttavat toteutukset ovat mahdollisia, jos ne tehdään teologisesti luovalla tavalla ja historiaa kunnioittaen.

Kuva: Elina Tupala

Tätä kirjoittaessani sain sähköpostiini ensi viikon kirkolliskokouksen käsittelyyn tulevan tulevaisuusvaliokunnan mietinnön kirkon tulevaisuuden linjauksista. Kysymys kirkkotilojen monipuolisemmasta käytöstä nousee myös kirkolliskokouksen keskusteluun mietinnön pohjalta. Tulevaisuusvaliokunta esittää, että kirkkohallitukselle annetaan tehtäväksi valmistella suunnitelma kirkkotilojen kehittämisestä yhteisön keskuksiksi yhteistyössä museoviraston kanssa.

Seuraa kirjoittajaa Facebookissa ja Twitterissä.