Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Samassa junassa

Riitta Kuusi
Blogit Rajalla 29.3.2017 19:14

”Seuraavana Mäntyharju”, kuului kovaäänisistä. Hetken odottelimme vastaantulevaa junaa. Aurinko kimalteli järven jään vesilammikoissa. Aurinko kultasi pilvet. Puut huojuivat myrskytuulessa. Syvennyin jälleen kirjaani.

Yhtäkkiä kuului kova paukaus! Juna nytkähteli, tuntui kuin se olisi ajanut jonkin ylitse. Sitten se pysähtyi. Junankuljettaja kuulutti: ”Puu kaatui veturin päälle! Matka loppui nyt tähän. Emme tiedä, milloin ja millä tavalla päästään jatkamaan.” Kuuro mies tuli vähän hädissään kysymään, mitä oli tapahtunut. Viitoin hänelle, mitä kuljettaja ja konduktööri olivat kertoneet.

 

Olin ollut viikonloppuna Kuopiossa. Kuurojen Lähetyksen vuosikokoukseen ja -juhlaan oli kokoontunut lähes 200 osallistujaa. Kädet kävivät vilkkaasti, kun kuulumisia vaihdettiin. Kaksikielinen (= suomenkielinen ja viittomakielinen) messu Kuopion tuomiokirkossa päätti juhlat.

Pitkämatkalaiset olivat kiirehtineet juniin ja busseihin. Jäin suosiolla myöhäisempään klo 17.12 lähtevään junaan. Asemalla tapasin kuuron pariskunnan, joka oli tehnyt saman valinnan. Asemalla oli paljon väkeä sunnuntaiseen tapaan.

Kuuro mies oli laskenut leikkiä, että oli turvallista lähteä junamatkalle, kun oli pappi mukana. Junassa huomasin, että paikkani oli samassa vaunuosastossa kuuron pariskunnan kanssa.

 

Ihmiset suhtautuvat junan pysähdykseen varsin rauhallisesti. Vähitellen alkoi tihkua tietoa: kestää 2-3 tuntia ennen kuin tilanne selviää. Kun kuulimme jotakin uutta, kävin kertomassa sen kuuroille matkatovereille. Joku huomasi, että vaunumme etuosassa oli ikkuna rikkoutunut. Ilmeisesti joku puu oli lentänyt siihen ja tuplaikkunan ulompi ruutu oli mennyt pienille säröille.

Keskustelu matkatovereiden kanssa muuttui vähitellen päivittelyistä toisenlaiseksi. Samassa junassa olimme, emmekä tienneet, mitä oli odotettavissa. Puhuttiin oikeista asioista, varsin syvällisestikin.

Oli kulunut nelisen tuntia siitä, kun juna jäi puiden alle. Taskulampun valossa yritin viittoa, että apuveturi oli vihdoin kiinnitetty junaamme. Se hinaisi meidät Hillosensalmelle, jonne oli tilattu busseja viemään meidät määräasemille.

Pimeässä junassa etsimme takkejamme ja tavaroitamme. Muutamien taskulamppujen valossa hapuilimme tietä ulos. Kuuron pariskunnan lähellä istuneet ihmiset alkoivat huolehtia, kuka opastaisi kuurot ulos ja oikeaan bussiin.

Löysimme yhdessä oikean bussin. Kello oli puolenyön paikkeilla, kun matka vihdoin jatkui. Neljän aikoihin aamulla pääsin kotiin ja aamun valjetessa yöunille.

 

Seuraavana aamuna aloin käydä läpi kaikkea, mitä olisi voinut tapahtua. Törmäys oli niin raju, että veturi ja junan vaunut olisivat voineet suistua kiskoilta. Näin ikkunasta metsässä savuavia puita. Ne olivat syttyneet ilmeisesti siitä, kun ne kaatuivat ajolankojen päälle. Iso puu olisi voinut tulla ikkunasta läpi. Kaiken lisäksi olimme keskellä metsää. Sinne ei olisi ollut helppo saada apua. Törmäyksen jälkiä korjattiin pari päivää.

Samassa junassa – yhteinen kokemus yhdisti!

 

Riitta Kuusi

Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt