Kirkko on aina viikon jäljessä maailmaa

Profiilikuva
Blogit Rajalla
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

”Kun hääpari astuu kirkkoherranvirastoon, päätös on jo tehty. Tarvitaan enää pappi virallistamaan asia ja rukoilemaan, että rakkaus kestäisi. Kun omaiset tulevat papin luo, vainaja on jo – no, vainaja.” Näin aloitti eräs englantilaisen seurakunnan kirkkoherra luonnehtiessaan kirkon ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Hän päätti ajatuksenjuoksunsa väitteeseen, että kirkko on vastaavalla tavalla aina noin viikon verran jäljessä ympäröivää maailmaa.

Jonkun mielestä viikon sijasta pitäisi puhua pikemminkin vuosikymmenestä tai vuosisadasta, mutta yhtä kaikki kirkon suhde yhteiskuntaan ja ylipäätään maailmaan näyttäytyy usein reaktiivisena. Jos jossakin syttyy sota tai tapahtuu luonnonkatastrofi, kirkonkellot soivat ja paikalle saapuu pian avustustyöntekijöitä ristinmerkit nutuissaan. Joskus kirkon reagointi tapahtuu toiminnan kautta, joskus se ilmenee positiivisina tai kriittisinä kannanottoina. Välillä reaktiot ovat nopeita, joskus tuskastuttavan verkkaisia. 1900-luvun merkittävimpiin teologeihin lukeutunut sveitsiläinen Karl Barth jyrisi toisen maailmansodan aikana, että jokainen kristitty, joka ei aktiivisesti vastustanut Hitleriä, nukkui sekä Raamattunsa että sanomalehtensä päällä. Tuolloin reaktioita ei Barthin mukaan tullut, tai ainakaan ne eivät olleet riittäviä.

Sen sijaan, että kirkko seuraa yhteiskunnan tapahtumia viikon viiveellä, voisiko se jossain asiassa olla edelläkävijä? Yksilötasolla näin on usein ollutkin. Monet papit ja aktiiviset seurakuntalaiset ovat pyrkineet ja joskus onnistuneetkin muuttamaan maailmaa esimerkiksi marssimalla Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeessä ja muovaamalla YK:n ihmisoikeusjulistusta. Kirkot ovat olleet yksilöihin nähden hieman hitaampia käänteissään, mikä on suurille ja vahvasti traditioon sitoutuneille instituutioille väistämätöntäkin. Reagointia hidastaa ja vaikeuttaa se, jos oikeasta suunnasta ei ole yhteistä näkemystä.

Tällä hetkelläkin Suomen evankelis-luterilainen kirkko joutuu muiden kirkkojen tavoin miettimään, miten reagoida erilaisiin vaikeisiin ja monitahoisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kuten kansainvälisiin kriiseihin, ilmastonmuutokseen, seksuaalivähemmistöjen asemaan ja kasvaviin tuloeroihin. Joskus reaktioissa ollaan eturintamassa, useimmiten seurataan viikko – tai vuosikymmen – jäljessä.

Ajoittaisesta jähmeydestä huolimatta kirkolta ei puutu uudistushalukkuutta silloin, kun yhteinen ja kestävä suunta vain löydetään. Tämä näkyi toukokuussa 2015, kun kirkon ylin päättävä elin, kirkolliskokous, päätti perustaa monialaisen asiantuntijaryhmän, Kirkon tulevaisuuskomitean, pohtimaan, miten kirkon organisaatiota, hallintoa ja toimintaa tulisi uudistaa, jotta se kykenisi toimimaan entistä paremmin nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Parhaillaan kirkolliskokouksen käsittelyssä olevassa mietinnössä tulevaisuuskomitea on nostanut esiin useita sellaisia kehitystarpeita, joita suomalaisessa yritysmaailmassa ja julkishallinnossa on yritetty enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi toteuttaa. Komitea pyrkii esimerkiksi keventämään hallintoa, karsimaan sääntelyä, nopeuttamaan päätöksentekoprosesseja sekä rakentamaan jatkuvaan ja innovatiiviseen kehittämistoimintaan tähtääviä verkostoja.

Vieläkin tärkeämpää on komitean mukaan seurakuntien toiminnan vapauttaminen ja yhteisöllisyyden rakentaminen. Tavoitteena on, että seurakuntalaiset eivät olisi enää työn kohteita vaan asioita tehtäisiin ja kirkon sanomaa vietäisiin eteenpäin yhdessä. Kirkoista tulisi tehdä monikäyttöisiä yhteisön keskuksia, jotka ovat mahdollisimman usein avoimina seurakuntalaisille.

Jos kirkko kykenee tuohon muutokseen, se on astunut toimintakulttuurin ja yhteisöllisyyden osalta eturiviin, tien näyttäjäksi. Sen suhde yhteiskuntaan on yhä reaktiivinen, ja näin tulee ollakin, sillä varsinaisen tehtävänsä ohella kirkko voi toimia yhteiskunnan peilinä. Siinä, kuinka nopeasti kirkko reagoi asioihin, miten se toimii ja millä tavoin se kohtaa ihmiset niin seurakunnissa kuin ympäröivässä yhteiskunnassa, se voi kuitenkin olla edelläkävijä.

juha-merilainen

 

Kirjoittaja Juha Meriläinen on yleisen kirkkohistorian dosentti ja Kirkon tulevaisuuskomitean sihteeri, jolle suurin tulevaisuusprojekti on olla kahden lapsen isä