Blogit

Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Kirkko on aina viikon jäljessä maailmaa

Blogit Rajalla 8.11.2016 14:00
Vieraskynä

”Kun hääpari astuu kirkkoherranvirastoon, päätös on jo tehty. Tarvitaan enää pappi virallistamaan asia ja rukoilemaan, että rakkaus kestäisi. Kun omaiset tulevat papin luo, vainaja on jo – no, vainaja.” Näin aloitti eräs englantilaisen seurakunnan kirkkoherra luonnehtiessaan kirkon ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Hän päätti ajatuksenjuoksunsa väitteeseen, että kirkko on vastaavalla tavalla aina noin viikon verran jäljessä ympäröivää maailmaa.

Jonkun mielestä viikon sijasta pitäisi puhua pikemminkin vuosikymmenestä tai vuosisadasta, mutta yhtä kaikki kirkon suhde yhteiskuntaan ja ylipäätään maailmaan näyttäytyy usein reaktiivisena. Jos jossakin syttyy sota tai tapahtuu luonnonkatastrofi, kirkonkellot soivat ja paikalle saapuu pian avustustyöntekijöitä ristinmerkit nutuissaan. Joskus kirkon reagointi tapahtuu toiminnan kautta, joskus se ilmenee positiivisina tai kriittisinä kannanottoina. Välillä reaktiot ovat nopeita, joskus tuskastuttavan verkkaisia. 1900-luvun merkittävimpiin teologeihin lukeutunut sveitsiläinen Karl Barth jyrisi toisen maailmansodan aikana, että jokainen kristitty, joka ei aktiivisesti vastustanut Hitleriä, nukkui sekä Raamattunsa että sanomalehtensä päällä. Tuolloin reaktioita ei Barthin mukaan tullut, tai ainakaan ne eivät olleet riittäviä.

Sen sijaan, että kirkko seuraa yhteiskunnan tapahtumia viikon viiveellä, voisiko se jossain asiassa olla edelläkävijä? Yksilötasolla näin on usein ollutkin. Monet papit ja aktiiviset seurakuntalaiset ovat pyrkineet ja joskus onnistuneetkin muuttamaan maailmaa esimerkiksi marssimalla Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeessä ja muovaamalla YK:n ihmisoikeusjulistusta. Kirkot ovat olleet yksilöihin nähden hieman hitaampia käänteissään, mikä on suurille ja vahvasti traditioon sitoutuneille instituutioille väistämätöntäkin. Reagointia hidastaa ja vaikeuttaa se, jos oikeasta suunnasta ei ole yhteistä näkemystä.

Tällä hetkelläkin Suomen evankelis-luterilainen kirkko joutuu muiden kirkkojen tavoin miettimään, miten reagoida erilaisiin vaikeisiin ja monitahoisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kuten kansainvälisiin kriiseihin, ilmastonmuutokseen, seksuaalivähemmistöjen asemaan ja kasvaviin tuloeroihin. Joskus reaktioissa ollaan eturintamassa, useimmiten seurataan viikko – tai vuosikymmen – jäljessä.

Ajoittaisesta jähmeydestä huolimatta kirkolta ei puutu uudistushalukkuutta silloin, kun yhteinen ja kestävä suunta vain löydetään. Tämä näkyi toukokuussa 2015, kun kirkon ylin päättävä elin, kirkolliskokous, päätti perustaa monialaisen asiantuntijaryhmän, Kirkon tulevaisuuskomitean, pohtimaan, miten kirkon organisaatiota, hallintoa ja toimintaa tulisi uudistaa, jotta se kykenisi toimimaan entistä paremmin nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Parhaillaan kirkolliskokouksen käsittelyssä olevassa mietinnössä tulevaisuuskomitea on nostanut esiin useita sellaisia kehitystarpeita, joita suomalaisessa yritysmaailmassa ja julkishallinnossa on yritetty enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi toteuttaa. Komitea pyrkii esimerkiksi keventämään hallintoa, karsimaan sääntelyä, nopeuttamaan päätöksentekoprosesseja sekä rakentamaan jatkuvaan ja innovatiiviseen kehittämistoimintaan tähtääviä verkostoja.

Vieläkin tärkeämpää on komitean mukaan seurakuntien toiminnan vapauttaminen ja yhteisöllisyyden rakentaminen. Tavoitteena on, että seurakuntalaiset eivät olisi enää työn kohteita vaan asioita tehtäisiin ja kirkon sanomaa vietäisiin eteenpäin yhdessä. Kirkoista tulisi tehdä monikäyttöisiä yhteisön keskuksia, jotka ovat mahdollisimman usein avoimina seurakuntalaisille.

Jos kirkko kykenee tuohon muutokseen, se on astunut toimintakulttuurin ja yhteisöllisyyden osalta eturiviin, tien näyttäjäksi. Sen suhde yhteiskuntaan on yhä reaktiivinen, ja näin tulee ollakin, sillä varsinaisen tehtävänsä ohella kirkko voi toimia yhteiskunnan peilinä. Siinä, kuinka nopeasti kirkko reagoi asioihin, miten se toimii ja millä tavoin se kohtaa ihmiset niin seurakunnissa kuin ympäröivässä yhteiskunnassa, se voi kuitenkin olla edelläkävijä.

 juha-merilainen

Kirjoittaja Juha Meriläinen on yleisen kirkkohistorian dosentti ja Kirkon tulevaisuuskomitean sihteeri, jolle suurin tulevaisuusprojekti on olla kahden lapsen isä

Rajalla -blogin kirjoittajat

Kirjoittaja on kansliapäällikkö, joka pohtii uskontoa ja kirkkoa julkisessa tilassa.
Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.
Kirjoittaja on kirkollinen yhteiskunnan ja kestävän kehityksen tuntija. Kirkkohallituksessa johtavana asiantuntijana työskentelevä rovasti bloggaa yhteiskunnasta, kestävästä kehityksestä ja luomakunnan ihmeellisyydestä. Twitter: IlkkaSip
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.
Olen kirkon ulkosuomalaistyön koordinaattori, pastori sekä viestinnän ammattilainen. Bloggaan ulkosuomalaisuudesta, maastamuutosta ja suomalaisista paluumuuttajista. Kaikille niille, joita ulkosuomalaisuus koskettaa välillisesti tai suoraan. Ulkosuomalaisuuden kokemusta minulla on Belgiasta, Saksasta ja Yhdysvalloista.
Kirkon ulkoasiain osaston johtaja, TT, VTM, dos.
Kirjoittaja on kirkkohallituksessa oppilaitosyhteistyön asiantuntija, joka innostuu herkästi keskustelusta ja haluaa pitää mielensä avoimena.
Kirjoittaja on verkkoviestintäpäällikkö Kirkon tiedotuskeskuksessa, joka aiemman työuransa on työskennellyt digitaalisten innovaatioiden parissa, mutta ehti ennen digiuraansa opiskella myös teologiksi.
Työskentelen perheneuvonnan kouluttajana Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasioiden yksikössä. Parisuhteiden dynamiikka sekä mielen ja sielun salaisuudet sytyttävät ja innostavat oppimaan koko ajan lisää.
Kirjoittaja Kirkkohallituksen johtava asiantuntija ja yliopiston dosentti. Kirkon yhteiskunnallinen työ, kirkon läsnäolo arjessa ja digiviestintä. - Suomen suurtyöttömyys on kansallinen tragedia, johon pitää suunnata aikaa, voimia ja taloudellista tukea.
Kirjoittaja on Al Amana -keskuksen toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseuran työntekijä ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Kirjoittaja asuu Omanissa, Lähi-idässä, jossa hän johtaa uskontojenvälistä dialogikeskusta ja tarkastelee uskonnon ja yhteiskunnan rajapintaa islamilaisesta viitekehyksestä käsin.
Kirjoittaja toimii kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden yksikön johtajana.